Häsa otsikoi eilen kissan korkuisilla kirjaimilla tyyliin; liityntäpysäköinti ei ole ilmaista juuri missään. Toimituksen juttu haiskahtaa aika pahasti kaupungin tilaamalta, koska vertailuun on otettu sopivasti tuplaten suurempia kaupunkeja kuin Hämeenlinna ja niistäkin valikoitu juuri ne, joissa pysäköinti on maksullista. Seinäjoki ja Jyväskylä vilhtelevat jutussa, mutta Etelään päin sijoittuvista kaupungeista ei mainita kuin Riihimäki, jossa myönnetään sentään pysäköinnin olevan ilmaista.
Jutun kirjoittanut toimittaja ei ole halunnut ottaa mukaan lainkaan Hyvinkäätä, Järvenpäätä, eikä Keravaa, joissa kaikissa on ilmainen pysäköinti järjestetty. Nämä lähikaupungit ovat kuitenkin juuri niitä verokkikaupunkeja, jotka läheisen sijainnin ja kokonsa puolesta olisi pitänyt ottaa mukaan.
Hämeen Sanomat taas hallinnon asialla
43
<50
Vastaukset
- Anonyymi
En halua maksaa aseman seudulla asuvien ja junallakulkijoiden parkkimaksuja. Auton omistaja maksaa laskusta tai kaupunki järjestää meille jokaiselle ilmaiset pysäköinnit. Selvä asia. Asemalle onneksi maksullinen halli tulossa.
- Anonyymi
Et halua maksaa, mutta maksat kuitenkin ja olet maksanut jo kohta kymmenen vuotta näitä parkkihalleja, koska ne eivät pysty maksamaan velkojensa korkoja saati velkoja. Jonkun ne on ollut pakko kuitenkin maksaa ja veronmaksajien lompakostahan ne on maksettu. Nyt kun tämä uusi parkkitalo kolminkertaistaa vielä sitten pysäköintiyhtiön velat, tulee myöskin veronmaksajien piikki kolminkertaistumaan. Eli maksappa kiltisti vaan niitä toisten pysäköintejä, äläkä nurise. Toki parkkeeraat maksavat sitten kyllä itsekin, mutta näihin talkoisiin osallistuu ihan jokainen veronmaksaja hamaan hautaan saakka
- Anonyymi
Parkkihallit tehokkaaseen käyttöön niin tulos paranee ja katuparkkeeraus kiellettävä.
- Anonyymi
Maksapa-sanassa on vain yksi p, tiedoksesi vaan hyvä persukirjoittelija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksapa-sanassa on vain yksi p, tiedoksesi vaan hyvä persukirjoittelija.
Maksappa-sanassa on vain kaksi p:tä, tiedoksesi vaan hyvä KokDem-kirjoittelija.
- Anonyymi
Ei ole ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään, kun Häsa kirjoittaa aivan potaskaa. Seinäjoen ja Jyväskylän pysäköintimaksuilla ei mitään tekemistä Hämeenlinnasta tapahtuvan työmatkaliikenteen kannalta.
- Anonyymi
Ei ole muidenkaan kuntien. Kukaan pysäköi se maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole muidenkaan kuntien. Kukaan pysäköi se maksaa.
Kukaan pysäköi se maksaa. ??? Kaikki kotona?
- Anonyymi
Sari Rautio varmasti kilauttanut päätoimittajalle, että nyt tarvittaisiin apuja ja sassiin, koska muuten mä en pääse enää seuraavissa vaaleissa valtuustoon.
- Anonyymi
Eikö tässä hiipuvassa kaupungissa löydy muita puheenaiheita eikä mahdollisia epäkohtia, kuin pysäköinti ja toriparkki. Vastaan; kyllä löytyy vaikka millä mitalla. Aloitettakoon keskustan rappiotilasta ja sen kohentamisesta niin, että sen voisi kauungin keskustaksi mieltää. Että sieltä löytyisi palveluja, muitakin kuin kapakoita. Palveluita, joita me kaupunkilaiset jokapäiväisessä elämässämme tarvitsemme. Ruokakauppa ei todellakaan olisi pahitteeksi. Joku nyt sanoo, että onhan Goodman. Mutta ainakin ikääntyneille se on aivan liian kaukana keskustasta. Hei siellä Raatihuoneella HERÄTYS!!!!!!!!
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa kauungin?
- Anonyymi
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Jutussa jätettiin kertomatta, että Riihimäellä, Hyvinkäällä, Keravalla ja Järvenpäässä VR-asemalla pysäköinti on ilmiasta. Kyllä Hämeenlinnan tekee ison virheen rakentamalla kalliin 17...18M€ maksavan pysköintitalon asemalle. Junalla töissä käynti taatusti vähenee, jos ja kun pysäköinti alkaa maksaa investointia vastaavasti. Jos taas pysäköinti uudessa talossa pidetään ilmaisena tai hyvin edullisena, H-linnan pysäköinti Oy ei pysty hoitamaan kasvavvia velkojaan (tästä talosta 10...1Mr lisää velkaan) ja velat kaatuvat takaajan eli H -linnan kaupungin, siis veronmaksajain maksettavaksi. Kyllä tämän kaupungin talouden hoito on taitamatonta
- Anonyymi
Perustetta ei todellakaan ole rakentaa ilmaista pysäköintiä aseman seudun asuntojen omistajille ja junakulkijoille. Ei yhtään enempää kun keskustassa asuville ja bussienkäyttäjille. Auton pysäköinti maksaa ja maksu tulee kuulua auton omistajalle.
- Anonyymi
Mitä tämä ilmaispysäköinnin vastustaja oikein meuhkaa? Itse hän ei käy töissä, kun on täällä päivisin aikaa möyhötä joutavaa louskutustaan. Hämeenlinnan pendelöijät ovat niitä tuottavia veronmaksajia, joilla usein on veroa maksavat puolisotkin täällä. Heistä tulisi Hämeenlinnan kaupungin pitää kaikin mahdollisin tavoin kiinni, he ovat arvokkaita asukkaita, toisin kuin joutavat sosiaaliturvalla elävät kustannussäkit.
Työurani tehneenä, ja kohtalaista eläkettä nauttivana suon mielelläni sen, että minun verorahojani käytetään ilmaisen maaanpintaisen parkkipaikan rakentamiseen, tilaa on, vaan ei poliittista tahtoa vallanpitäjillä. Ollaan fiksauduttu suuruudenhulluun pysäköintitalohaihatteluun, ja siitä ei nykyjohto osaa irrottautua. - Anonyymi
Ettekö te jumankauta osaa oikolukea surkeita kirjoituksianne, jotka jatkuvasti vilisevät kirjoitusvirheitä. Ai niin ette taida osata lukea, pölhöpersut.
- Anonyymi
Yksi virhe tuossa näytti vilisevän, estikö se jotenkin asian sisäistämistä? Sinulla taitaa olla jotain kaunaa itseäsi viisaampia kohtaan?
- Anonyymi
Kun ei muuta keksitä ja osata, heitetään tämä. Hiekkalaatikollakin alakeskitasoa.
- Anonyymi
Hyvin pystyit tollo sen kirjoituksen lukemaan. Jopa demari pystyy sen lukemaan.
- Anonyymi
Eihän sinne VR-asemalle tarvitsisi rakentaa mitään. Korkeintaan päällystää kuoppainen sorakenttä ja säilyttää ilmainen pysäköinti. Tilaa olisi ollut, kuten on ollut tähänkin asti. Eikä tilantarve ole ollut juuri kasvussa, kun kaupungin asukasluku on mieluummin vähän alentunut kuin kasvanut. Nyt investoidaan hirveä rahasumma 18M€ ja pakkohan pysäköintiin on panna maksu, koska muuten koko hanke kaatuu veronmaksajain niskaan. Jos pysäklintitalo tarvitaan asemanrannan uusia asuntoja varten, niiden tulee se kustantaa ja rakennettakoon pysäköintikapasiteettia vain niitä varten, mutta jätettäköön VR matkustajia varten vapaata pysäköintitilaa, kuten ollut tähänkin asti.
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Jos asemalle rakennetaan ilmaista pysäköintitilaa se olisi alueen asuntojen käytössä ja junankäyttäjille jäisi muutama paikka elikkä paikka voi löytyä jos onnistaa. Maksullinen pysäköintitila on loistava ratkaisu. Kun pysäköi maksaa.
- Anonyymi
Kaikkihan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.
- Anonyymi
Olisit kysynyt ennenkuin velkaannuit. Myöhässä olet pahasti.
- Anonyymi
Höpöhöpö. Äänestin väärin ja maksan tarpeettomia velkoja veroprosentissani.
- Anonyymi
Todella hienoa että rautatieasemalle tulee maksullinen pysäköinti. Valtuusto on tehnyt Jarmon kanssa järkevän päätöksen. Hyvä Hämeenlinna.
- Anonyymi
Aseman seudun asunnoille ja junankäyttäjille ei tule rakentaa ilmaisia parkkipaikkoja. Auton omistaja maksaa kulunsa.
- Anonyymi
Pysäköintiyhtiölle ei tule rakentaa tyhjiä parkkihalleja. Yhtiön on itse kustannettava bisneksensä.
- Anonyymi
Yleensä firmat laajenee vasta sitten kun on varaa investoida.
- Anonyymi
Jassoo.
- Anonyymi
Parkkihallit parempaan käyttöön ja kadunvarsipysäköinti lopetettava. Tilaa kevyelle liikenteelle.
- Anonyymi
Nyt on sitten tutkittu, että kaupungin keskusta on elävöitynyt, eikä kuihtunut. Tyhjien liiketilojen prosentuaalinen osuus varattuihin nähden on pienentynyt, kun monessa muussa kaupungissa se on kasvanut. Tästä saadaankin sopiva peruste kiirehtiä keskustan pysäköintiratkaisua, eli toriparkkia. Nyt kun seuraavassa tutkimuksessa jätetään loputkin tyhjät liiketilat laskennan ulkopuolelle, saadaan tilojen käyttöasteeksi 100%.
Varmaan parkkitalojenkin käyttöaste lasketaan samalla kaavalla, jätetään tyhjät paikat pois laskennasta, näin saadaan Jarmon täyttöasteet. - Anonyymi
Näinhän toimitaan nyt jo, elikä parkkitalojen täyttöaste lasketaa siten, että vuorokaudeessa olisi vain 10 tuntia
- Anonyymi
Onneksi Hämeenlinnan vilkkaalla kauppapaikalla Reskalla on kuitenkin vuodessa yli 1 000 000 (yksi miljoona) kävijää laskurin mukaankin. Siinä on monella muulla saman kokoisella kaupungilla ihmettelemistä kuin Hämeenlinna on saanut noinkin elävän vanhan keskustan.
- Anonyymi
Hyvä että lasket Reskan kävijät. Sopivaa tekemistä sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että lasket Reskan kävijät. Sopivaa tekemistä sinulle.
Se ei varmaan ollut laskuri, joka edellisen viestin kirjoitti. Olikohan se Mervi Käki, joka tuota käsittämätöntä lukua Hämeen Sanomissa toitotti. Kun on pitkään seurannut niitä harvoja haahuilioita mitä Reskalla kulkee, ei niistä millään miljoonaa vuodessa saa kasaan.
- Anonyymi
Kyllä saa, tekeehän jokainen reskan läpi eestaas töihin ja takaisin kulkeva duunari vuodessa yhteensä noin 600 kävijää. Jos miljoona jaetaan tuolla 600 saadaan reskalle vuosittain noin 1667 eri kävijää, Lienee lähempänä totuutta kuin Käen laskelmat.
- Anonyymi
Työmatkakävijät ovat kuitenkin potentiaalisia lomapakon omistajia. Voisiko työmatkaaja esim ostaa reskan popupista eväät?
- Anonyymi
Nyt on alkanut vähän joka lehdessä olla demareita ja keskustaa parjaavia juttuja. Persujahan on vedetty jo vuosia kölin ali. Kohta taitaa tilaajakanta supistua entisestään, ei niitä kokkareita niin paljon ole.
- Anonyymi
Taas kehaistiin kokoomuspuoluetta eilisen etusivulla, lehti on mennyt jos mahdollista vielä pahempaan suuntaan viime aikoina
- Anonyymi
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
- Anonyymi
Häsa ei ole hallinnon asialla, se on osa hallintoa Hämeenlinnassa, eikä toimituksessa edes kyseenalaisteta tätä toimintaa milläänlailla
- Anonyymi
Niin olihan lehdessä joskus jopa samanaikainen toimittaja ja hallinnon edustaja, jolla oli kai sitten loppujen lopuksi vähän liikaakin palleja.
- Anonyymi
En tilaa HäSaa koska se kertoo painotetusti asioista.
Onneksi sosiaalinen media on olemassa eikä ihmisiä enää voida ohjata paikallisen sanomalehden voimin.- Anonyymi
Minäkin luen vain mv-lehteä, kun haluan saada puolueetonta faktaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305879Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3103856Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e473108TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373036- 1642434
- 552076
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221960Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281599Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71597