VIIDES KOLONNA

Anonyymi

Eikö mikään saa huolestumaan Persuja äänestäneitä ”liikkuvia” kansalaisia.
Persut ovat liittoutumassa eteläeuroopan äärioikeistoon, joka taas on todistetusti Putinin taskussa.
Konkreettinen esimerkki saatiin juuri Itävallan skandaalista:

https://yle.fi/uutiset/3-10792198

Lähiaikoina on uutisoitu myös näin:
verkkouutiset: ”Ex-presidentti: Venäjän seuraava kohde on Suomi tai Ruotsi"

"Kun Putinin suosio Venäjällä laskee, hän joko eskaloi käynnissä olevaa konfliktia tai aloittaa uuden hyökkäyksen, Saakashvili toteaa viitaten Krimiin, Itä-Ukrainaan, Etelä-Ossetiaan ja Syyriaan."

Vaikka rajuja toimia Suomea ja Ruotsia kohtaan voidaan pitää liioteltuna, niin kuitenkin kyseessä on vakavasti otettava uhka. Kaikenlaista häirintää on jo tapahtunutkin, tätä tuskin kukaan voi kiistää. Putin välttää tällä hetkellä ottamasta suoraa kontaktia natomaihin, siksi kohteiksi sopiikin puolueettomat lähinaapurimaat kuten Suomi ja Ruotsi.

Miksi Suomen Perussuomalaiset ehdoin tahdoin hyppäävät tähän eteläeurooppalaiseen viidenteen kolonnaan.
Miksi yhteistyö Ruotsalaisten kanssa ei käy.
Miksi Perussuomalaiset tällä tavalla ovat myymässä isänmaataan ?

Johtuisiko siitä että puolueessa on jo niin vahvana tämä Venäjämielisyys ja toimintakin on siten sen mukaista.
Onko niin, että Halla-aho on vain Marionetti-nukke ja valtaan astuu pian eteläeuroopan äärioikeistoa liehittelevä, puolueessa todellista valtaa käyttävä:

https://eestinen.fi/wp-content/uploads/2019/05/salvini-huhtasaari.jpg

41

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antipersulla tuntuu olevan vaikeata ymmärtää kuultua. Useaan otteeseenhan on niin Halla-aho kuin muutkin Perussuomalaiset todenneet, etti yhteistyö tarkoita kaiken mitä muut kannattavat, hyväksymistä ja omaksumista omaan toimintaan.

      • Anonyymi

        Kyllähän se yhteistyö tarkoittaa yhteisten tavoitteiden edistämistä. Näillä kämyillähän asenne on muutenkin my way or highway. Ja rahoittajahan ne tavoitteet asettaa.

        Persut ovat mukana joko tietoisesti tai sitten hyödyllisinä idiootteina. Valittujen henkilöiden perusteella arvelen, että jälkimmäisiä.


    • Anonyymi

      Aloittaja on huolestunut että globalismi saa kovan kovaa vastaan

    • Anonyymi

      "Aloittaja on huolestunut että globalismi saa kovan kovaa vastaan"

      Valita siis pitäisi vaihtoehdoista jompi kumpi:
      Eurooppalainen globalismi tai
      Venäläinen globalismi

      Onko vaikea valinta ???

      • Anonyymi

        No vasurihan AINA valitsee Venäläisen globalismin.

        Persu EI.

        Onko vaikeuksia ymmärtää ???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vasurihan AINA valitsee Venäläisen globalismin.

        Persu EI.

        Onko vaikeuksia ymmärtää ???

        Taidat olla politiikasta pahasti pihalla. Venäjä ei ole ollut vasemmistolainen vuosikymmeniin. Siellä vallitsee raaka oligarkin kapitalismi. Etkö tiennyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla politiikasta pahasti pihalla. Venäjä ei ole ollut vasemmistolainen vuosikymmeniin. Siellä vallitsee raaka oligarkin kapitalismi. Etkö tiennyt.

        Näinhän se taitaa mennä oligarkit hallitsevat ja Putin valvoo näitä oligarkkeja että pysyvät oikeassa Putin-leirissä muut laitetaan telkien taakse vankilaan


    • "Äänestä Suomi takaisin (osaksi Venäjää)! Perussuomalaiset."😁

      • Anonyymi

        Minä olen niin katkera vasemmistoliiton puolesta kun niillä ei ole mitään mahdollisuuksia PerusSuomalaisia vastaan.
        Miksi vasemmisto haluaa nolata itsensä täällä tavoin joka päivä??

        Nyt meillä vasureilla ei ole muuta enää tehtävissä kuin rasistisesti vihakirjoitella täällä PerusSuomalaisia vastaan.

        Hävettää tällainen perus-vasemmistolainen sairas iljettävä suomalaisten likaaminen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen niin katkera vasemmistoliiton puolesta kun niillä ei ole mitään mahdollisuuksia PerusSuomalaisia vastaan.
        Miksi vasemmisto haluaa nolata itsensä täällä tavoin joka päivä??

        Nyt meillä vasureilla ei ole muuta enää tehtävissä kuin rasistisesti vihakirjoitella täällä PerusSuomalaisia vastaan.

        Hävettää tällainen perus-vasemmistolainen sairas iljettävä suomalaisten likaaminen.

        Vannoutuneena PerusSuomalaisena minua loukkaa sydänjuuriani myöten uljaan vaalisloganimme moinen törkeä vääristeleminen - hädin tuskin onnistun tämän vastakommenttini kirjoittamaan kyynelvuon sumentaessa silmiäni.

        Kunhan voitamme murskaavasti europarlamenttivaalit niin puolueemme on pakko ottaa mukaan hallitukseen ja alkuperäinen istumapaikkamme eduskunnassa palauttaa!


    • Anonyymi

      Suomi takaisin venäläisille.

      • Anonyymi

        Vasurit ovat jo osa venäjää!!!


    • Anonyymi

      Voi hellanlettas sentään, he ovat yhdessä niin onnellisia

      https://eestinen.fi/wp-content/uploads/2019/05/salvini-huhtasaari.jpg

      Mikäs on ollessa kun arvopohja on sama, kuten myös tavoitteet.

      Äärioikeistolaisuudesta on pelottavan lyhyt askellus fasismiin.
      Salvini jo nyt haluaa estää hädänalaisten auttamisen merellä määräämällä rangaistuksen niille jotka auttavat.

      • Anonyymi

        Tuo mies on italialainen. Kuka on tuo nainen? Ovatko aviopari?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo mies on italialainen. Kuka on tuo nainen? Ovatko aviopari?

        Bolsuja näyttää molemmat olevan


    • Anonyymi

      Soinin Juudakset lähtivät. Jussin Juudakset tulivat tilalle?

      • Turhaa yrittää uskotella että "siniset" ja "nykypersut" olisivat eri porukkaa - persu on persu vaikka voissa paistaisi😁


      • Anonyymi
        Kränkkymaakari kirjoitti:

        Turhaa yrittää uskotella että "siniset" ja "nykypersut" olisivat eri porukkaa - persu on persu vaikka voissa paistaisi😁

        Siniset edustivat persujen maltillista siipeä.


      • Persua kuin persua maltillistaa huomattavasti kun ministeriauton interiööri alkaa viehättää...


      • Anonyymi
        Kränkkymaakari kirjoitti:

        Persua kuin persua maltillistaa huomattavasti kun ministeriauton interiööri alkaa viehättää...

        Ja niin näyttää vasureitakin, hejejejerereee


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja niin näyttää vasureitakin, hejejejerereee

        Vasurit noudattavat PSn perustajan Timo Soinin esimerkkiä 😁


    • >>"Äänestä Suomi takaisin (osaksi Venäjää)! Perussuomalaiset."😁>>

      Äänestän.

    • Anonyymi

      Eikös se Sari Essayahkin sanonut, että "persut ovat EU:ssa pahan palveluksessa"?

    • Anonyymi

      Millä hinnalla te persut aijotte myydä meidä suomalaiset Putinille??

      • Mikähän antipersun psyykkeen on ajanut tuohon malliin, että spämmää vuorokaudet ympäriinsä tarinaa kuvittelemastaan salaliitosta Persujen ja Venäjän välillä.
        Se tuntuu olevan pakkomielteenomainen toiminta, jolla antipersu tuntuu kiihottavan itseään koko ajan lennokkaampiin valheisiin persuista. Alkaa jo näyttää siltä, että pakkomielle tekee antipersusta niin harhaisen, että tarinatkin ovat jo scifiluokkaa, ja väitteet persuista alkavat vaikuttamaan jo kunnianloukkauksilta.


    • Anonyymi

      Vasut vois kyllä myydä siperiaan ,koska hehän olivat puna armeijan jumaloitsijoita ja kaikki oli niin ihanaa siellä neuvostoliitossa, vai onko pohjois korea nyt unelmien täyttymys heh hehhhhheee...voi punakomu parkoja kun ei muuta taas keksineet...jatkakaahan vaan sipilän perseennuolentaa, sillä saatttaa sieltä kuivia murusia irrota makupaloiksi hehhhhehheeeheeer

    • Anonyymi

      Missä persut - siellä ääretön putinkiima.

      • Anonyymi

        Tämän kertoo vassaripunikki :D
        Sinulla taitaa olla oikein ripuli menossa.


    • Anonyymi

      Inhottaa tuo persujen vehkeily suomen kansan selän takana Moskovan hyväksi!!

      • Jos kovasti inhottaa voit muuttaa pois Suomesta.

        Äänestin Hakkaraista.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Vasemmistohan kutsui 1939 itärajan takaa 500.000 maahanmuuttajaa.
      Tarkoitus oli marssia viikossa marssia Helsinkiin ja pistää neukku-Suomi pystyyn."

      Meneppäs uudelleen koulun penkille.

      Jos Suomen SDP, eli vasemmisto, ei olisi ollut vahvasti yhteisrintamassa torjumassa kommunismivaaraa, olisi täällä ollut neukkukomento.

      Viides kollona oli kyllä Suomessakin: kommunistit.
      Heikkona toimijana, joista näistäkin suuri osa oli Suomen valtion toimesta teljettynä talvi- ja jatkosodassa telkien taakse. Lisäksi Stalin ehti tapattaa valtaosan siellä rajan takana asuvista Suomen kommunisteista. Mikään merkittävä voima tämä Viides kolonna ei ollut.

      Suomen vasemmisto, eli mm. Sdp, yhdessä muiden puolueiden kera torjui neukkujen kommunismin, kotikommunisteista ei vastusta edes ollut.

      Nykyisin Vasemmistoliitto-nimeä kantava puolue ei ole koskaan ollut kommunistinen. Juuret sillä on kyllä sotien jälkeisessä Kommunisti-puolueen enemmistöryhmässä joka "taisteli" Kommunisti-puolueen vähemmistön kanssa. Vähemmistö-puolue oli Neukkujen rahoittama syöpä Suomen politiikassa. Tämä vähemmistö pikkuhiljaa hävisi polittiselta kentältä, sitten enemmistö, ja lopulta käytännössä koko kommunismi täällä ja itärajan takana.

      Ääri-liikkeitä on aina ollut. Kun kommunismista on vihdoin päästy, tilalle on tullut äärioikeisto. Perussuomalaisten porukasta osa on ääriajattelijoita, jotka pyrkivät toimimaan hajoittajina ja epäjärjestyksen luojina, ja toimimaan jopa Venäjän etujen mukaisesti.
      Mitä Suomalaisuutta tälläinen on, jos saan kysyä ?

    • Anonyymi

      Persut suunnittelevat Terijoenhallitus kakkosta??

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      mieluummin kehittynyt venäjä kauppakumppaniksi mitä kehitymaat pohjattomaksi kaivoksi.

    • Anonyymi

      Venäjän kauppakumppanuus on persujen mielestä kiellettyä, jos sitä harjoittavat jotkut muut kuin venäjämieliset putinistipersut?

    • Anonyymi

      Niin helppoa poliittista kysmystä ei olekaan, että putinistipersu osaisi siihen vastata?? HUH HUH!!!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4151
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      26
      2268
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2126
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1942
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      391
      1732
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1329
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe