Mielenkiinnolla odotan mistä kunnan taloudessa säästetään. Tänä vuonna kunta tekee alijäämää 9 miljoonaa.
Siilinjärven talouskuuri
8
81
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tarvitse enää odottaa. Vesilaitos myydään Kuopioon valtuuston päätöksellä. Saadaan sitten "isommat hartiat"! Vaikka eihän siitä ole ollut kyse lainkaan, vaan on ollut kyse siitä, että kunta on mennyt vararikkoon.
Konkurssiin on ollut syynä osaamattomuus ja välinpitämättömyys kunnan kiinteistöjen rakentamisessa ja hoidossa. Kaikki kunnan kiinteistöt ovat ainakin jossain vaiheessa olleet sisäilmaongelmaisia. Kiinteistöjen korjaus- ja uudisrakentamisvajetta on noin 80-100 miljoonaa euroa.
Nykyisin ei pystytä rakentamaan mitään kunnan omin varoin. Rakentaminen rahoitetaan vippinä "kulutusluottoja". Maksetaan reilusti yli markkinahinnan.
On tämä ison talon meininkiä!
Nyt pitää etsiä "isompia hartioita" kuntaliitoksen muodossa. On mennyt täysin luottamus kunnan virkamies- ja luottamusmiesjohtoon.- Anonyymi
Olet esille tuomissasi asiakohdissa varsin oikeassa. Monien rakennusten peruskorjaamisessa on tullut tehtyä monia virheitä. Tosin ne virheet eivät ole ja johdu yksistään tämän kunnan ja sen johdosta riippuvista syistä. Olet oikeassa myöskin siinä, että monet tämän kunnan alueella olevat kiinteistöt ja rakennukset ovat sisäilmaongelmaisia. - Ja tekemäsi kustannusarvionkin suhteen olet aivan oikeassa!
Se, että vesilaitos joudutaan myymään Kuopioon, johtuu tämän kunnan budjettivajeesta ja vararikkoon joutumisesta. Jollakin tavalla ymmärrettävää. Suuremmalta osaa kuntalaisilta ei tätä asiaa kysytty. Tai meillä ei ole todellista päätäntävaltaa tässä asiassa. Tosin me itse olemme valinneet kunnanvaltuustoon kyseiset jäsenet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet esille tuomissasi asiakohdissa varsin oikeassa. Monien rakennusten peruskorjaamisessa on tullut tehtyä monia virheitä. Tosin ne virheet eivät ole ja johdu yksistään tämän kunnan ja sen johdosta riippuvista syistä. Olet oikeassa myöskin siinä, että monet tämän kunnan alueella olevat kiinteistöt ja rakennukset ovat sisäilmaongelmaisia. - Ja tekemäsi kustannusarvionkin suhteen olet aivan oikeassa!
Se, että vesilaitos joudutaan myymään Kuopioon, johtuu tämän kunnan budjettivajeesta ja vararikkoon joutumisesta. Jollakin tavalla ymmärrettävää. Suuremmalta osaa kuntalaisilta ei tätä asiaa kysytty. Tai meillä ei ole todellista päätäntävaltaa tässä asiassa. Tosin me itse olemme valinneet kunnanvaltuustoon kyseiset jäsenet.Siilinjärven henkinen sisäilmaongelma eli omaan erinomaisuuteen kääriytyminen lienee jo saamassa ratkaisun suunnan. Siilinjärven kunnan vesilaitoksen yhdistäminen Kuopion vastaavaan näyttää toivottavasti tietä koko kunnan siirtymiselle Kuopion syliin, kainalossahan jo ollaankin. Sitä tietä ne sisäilmaongelmat laukeavat, hallinnoinnin tarve kevenee ja määttiijjä Siilinjärven vuosisadat sisäänlämmennyt ilmapiiri purskahtaa sinne minne se joutaakin - taivahan tuuliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siilinjärven henkinen sisäilmaongelma eli omaan erinomaisuuteen kääriytyminen lienee jo saamassa ratkaisun suunnan. Siilinjärven kunnan vesilaitoksen yhdistäminen Kuopion vastaavaan näyttää toivottavasti tietä koko kunnan siirtymiselle Kuopion syliin, kainalossahan jo ollaankin. Sitä tietä ne sisäilmaongelmat laukeavat, hallinnoinnin tarve kevenee ja määttiijjä Siilinjärven vuosisadat sisäänlämmennyt ilmapiiri purskahtaa sinne minne se joutaakin - taivahan tuuliin.
tuo esille tuomasi näkökohta voi hyvinkin olla mahdollista ja toteutua, mutta vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki kuntalaiset antavat kyseiselle asialle myöten, eivätkä asetu vastahankaan. En tosin tiedä, mihinkä asti kunnanvaltuustossa istuvat henkilöt ovat asioista päättämässä. Mutta kuten sanoin, itse olemme, tai olette heidät sinne istumaan valinneet.
Voihan tässä kaikessa hyvin niinkin käydä, että joudumme miettimään pakkoliitosta Kuopion kanssa.
Aika huonosti tässä menee. Pahasti ollaan miinuksella talouden osalta.
Toivon silti kaikkien kuntalaisten osalta taistelutahtoa ja voimien keräämistä oikeiden ja järkevien päätösten tekoon ja toteuttamiseen.
Jotta selviäisimme ja pärjäisimme.
Mikäli aiomme ja haluamme pysyä itsenäisinä, se vaatii uhrauksia, etenkin verojen kasvamisen osalta.
Hyvä ja aiheellinen kysymys onkin se, kuinka moni on todella valmis taistelemaan tämän kunnan olemassa olemisen ja pysymisen puolesta?
- Anonyymi
Tuosta vesilaitoksen kaupasta kunnan taseeseen tulee kunnanjohtajan mukaan 13 miljoonaa. Kun kunta tekee tänä vuonna 9 miljoonaa alijäämää, ei tuo järjestely auta kuntaa kuin puolentoista vuoden verran. Säästöjä on edelleen tehtävä.
- Anonyymi
Olet oikeassa! Jonkinlaista pienimuotoista säästöä tulee tämän kaupan myötä tulemaan. Mutta odotettavissa tulee olemaan myös verojen korotusta ja kiristämistä. Pakon sanelemana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa! Jonkinlaista pienimuotoista säästöä tulee tämän kaupan myötä tulemaan. Mutta odotettavissa tulee olemaan myös verojen korotusta ja kiristämistä. Pakon sanelemana.
Vai säästöjä? Kuntalaisille ei ainakaan tule säästöjä. Tulee maksettavaksi hulevesimaksut vesilaitoksen asiakkaille. Eli maksetaan sataneesta vedestä lisämaksua.
Säästöjä ei tule mistään. - Anonyymi
Niin, kaikki vesimaksut tulevat tulevaisuudessa entisestäänkin nousemaan.
Olet siis aivan oikeassa. Valitettavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780