Näin meni käpylän kokous

Anonyymi

Suomen Kansa Ensin puolueen ylimääräinen puoluekokous järjestettiin lauantaina 29.12.2018, koska puolue on jakautunut eräiden SKE:n johtoon kuuluvien herjattua joukkoraiskauksen uhria.



Nämä uhrin herjaajat ovat moraalittomasti toimineet sekä puolueen linjaa vastaan että myös vakavasti vahingoittaneet puolueen eduskunta- ja eurovaalikampanjaa. Tästä huolimatta he ovat kieltäytyneet eroamasta johdosta.

Tämä sai aikaan prosessin, joka huipentui lauantaina ylimääräiseen puoluekokoukseen. Päämääränä oli mitata kannatukset äänestämällä sekä puolueen puheenjohtajasta että koko hallituksen kokoonpanosta.



Joukkoraiskauksen uhrin herjaajilla oli muutama kymmenen tukijaa lähinnä Pohjois- ja Keski-Suomesta. He järjestivät bussikuljetuksen kokouspaikkaan Helsinkiin.



Etukäteen pelättiin järjestyshäiriöitä.

Niitä myös tuli.

Ja vieläpä paljon vakavampina kuin kukaan oli kuvitellutkaan.



Jopa poliisit kutsuttiin paikalle.



Vastakkain kokouksessa oli ns. Pohjoisen ja Etelän liigat.



Etelä vaatii Pohjoisen johtajia eroamaan hallituksesta mm. joukkoraiskauksen uhrin herjaamisen takia.

Pohjoinen kieltäytyy ja pyrkii käyttämään kokouksessa kaksiteräistä strategiaa:



Toisaalta pyritään häirinnällä jarruttamaan kokouksen kulkua niin, ettei sitä voitaisi viedä loppuun ennen kirjastossa olevan kokouspaikan sulkeutumista.

Toisaalta pyritään kuitenkin äänestyttämään ja voittamaan kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin paikat. Näillä kokouksen virkamiehillä on käytännössä suuret mahdollisuudet vaikuttaa kokouksen kulkuun.



Jos pohjoinen olisi saanut kokouksen puheenjohtajan paikan, niin jarruttaminen olisi mahdollisesti lopetettu ja kokous olisi ehkä viety loppuun pohjoiselle voitollisesti.

Näin pohjoinen olisi saanut myös puolueen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien paikat.



Pohjoinen kuitenkin hävisi äänestykset – vaikkakin yllättävän niukasti – ja pyrki kokonaan estämään kokouksen loppuun viemisen.



Videossa näkyy kuinka vartijat häätävät ihmisiä pois kirjaston kokoussalista.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Olli Juntunen ilmoitti, että kokousta jatketaan lähellä olevassa hotellin kokoussalissa.



Pohjoisen väki kieltäytyi tulemasta hotellin kokoussaliin väittäen kokouksen jatkamisen eri paikassa olevan laiton.



Toinen video näyttää kuinka hotellin kokoussalissa kokousta jatketaan ja valitaan Marco de Wit uudelleen puolueen puheenjohtajaksi. Lisäksi valitaan varapuheenjohtajiksi Mari Kosonen ja Pekka Kortelainen.

Myös hallitus meni kokonaan uusiksi, joskin se sisältää paljon vanhan hallituksen jäseniä.

Hallitukseen valittiin: Olli Juntunen, Olli Heikkilä, Kalevi Helo, Tuukka Pensala, Rosa Tani, Sebastian Mustonen ja Jukka Laitinen.



Uusi hallitus myös vähentää Pohjoinen-Etelä jakoa. SKE:n valtakunnallinen harmonia lisääntyy, koska Rosa Tani on Jyväskylästä ja Jukka Laitinen Kuopiosta. Molemmat ovat myös eduskuntavaaliehdokkaita kyseisiltä alueilta.



Voiko SKE nyt vihdoin alkaa keskittymään eduskunta- ja eurovaaleihin vai jatkuuko SKE:n sisällissota?

26

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulkoisilta toimintatavoiltaan SKE muistuttaa lähinnä Perussuomalaisia joten olisiko fuusioitumisen paikka..?

    • Anonyymi

      Kokous kutsussa ei mainittu uutta kokouspaikka!.

      Kokouksen siirrossa "vastustettiin kuuluvasti kokouspaikka siirtoa muualle" mutta kokouksen puheenjohtaja paukutti nuijaa pöytään "kokous siirretään toiselle paikalle". MIKSI KOKOUKSEN JOHTAJA NÄIN TEKI?.

      Mitä tulee joukkoraukkauksen uhrin pilkkaamiseen!. Se oli TÄYSIN TEKOSYY. MARCO DE WITT teki röhmit eli teki teon kuten esikuvansa Adolf Hitler

      • Anonyymi

        Mikä helvetti siinä oli vikana että kokousta jatkettiin loppuun asti? Niinhän se on yleensä tapana että kokous jatkuu niin pitkään kunnes hommat on hoidettu


      • Anonyymi

        Yleensä jos kokous venyy, kysytään paikalla olijoita, jäseniltä käykö paikan siirtäminen ja jatkoaika kokoukselle. Jos ei käy, täytyy lain mukaan järjestää uusi kokous. Ja näin ei toimittu joten kokouksen puheenjohtajan ilmoitus ei tee jatkokouksesta laillista ja päätösvaltaista. Myös ensimmäisen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus jäi toteamatta joten lain mukaan se ei siten voi sitä olla.

        Eli nyt vain odotetaan että käräjäoikeuden tuomari toteaa tuon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä jos kokous venyy, kysytään paikalla olijoita, jäseniltä käykö paikan siirtäminen ja jatkoaika kokoukselle. Jos ei käy, täytyy lain mukaan järjestää uusi kokous. Ja näin ei toimittu joten kokouksen puheenjohtajan ilmoitus ei tee jatkokouksesta laillista ja päätösvaltaista. Myös ensimmäisen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus jäi toteamatta joten lain mukaan se ei siten voi sitä olla.

        Eli nyt vain odotetaan että käräjäoikeuden tuomari toteaa tuon.

        Kokouksen puheenjohtajahan ohjaa ja päättää kokouksen kulun


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokouksen puheenjohtajahan ohjaa ja päättää kokouksen kulun

        Lain määräämissä puitteissa. Kokouksen puheenjohtaja ei voi tehdä yhtään päätöstä kuuntelematta yhdistyksen tai puolueen jäsenten mielipidettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokouksen puheenjohtajahan ohjaa ja päättää kokouksen kulun

        Puheenjohtaja ohjaa ja jakaa puheenvuoroja. Ei tee yksin päätöksiä mitä jäsenet vastustavat. Diktatoriassa yksi päättää ja muut alistuvat


    • Anonyymi

      Aloitusviestissä todella paljon mutu tekstiä.
      Linkkejä faktoihin kiitos, uhrien haukkuminen jne.

    • Anonyymi

      Tehdään puolue joka ajaa jäsenensä asioita. Sitten kun saadaan niitä jäseniä, niin ne väärät jäsenet saa lähteä "sillä sekunnilla" syyt tietää yksinomaan suuri ja mahtava yksinvaltias, tulkitsee asioita ilman valitusoikeutta. Koska omistaa kuuluisat "allekirjoitusoikeudet" kun ne on siellä PTH Sivulla merkitty

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kokouksen motiivi - raiskatun herjaaminen - oli täysin keinotekoinen. Jos yksi henkilö on sellaista tehnyt (?), ei se vaadi terveen järjen nimessä koko hallitusen erottamista.
      Kokouksen jatko on masinoitu etukäteen. Kokousaikaa oli varattu liian vähän, eikä mahdollista jatkokouspaikkaa oltu ilmoitettu kokouskutsussa, eikä siitä edes mainittu kokouksen alussa!
      Jatkokokouspaikka oli kuitenkin varattu päiviä aikaisemin. Jatkokokous siirrettiin laittomasti vain puheenjohtajan päätöksellä.
      Tuomari on toistaiseksi julistanut Käpylän hallituksen toimenpidekieltoon.

      • Anonyymi

        Niin toistaiseksi toimenpide kieltoon kunnes lopullinen päätös tulee,ja siinähän voi käydä miten vaan käpylähän sai luvan osallistua vaaleihin joten tilannehan on vielä auki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin toistaiseksi toimenpide kieltoon kunnes lopullinen päätös tulee,ja siinähän voi käydä miten vaan käpylähän sai luvan osallistua vaaleihin joten tilannehan on vielä auki

        Saattaa käydä miten vain. Haluavatko äänestäjät ottaa riskin? Itse en ainakaan halua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa käydä miten vain. Haluavatko äänestäjät ottaa riskin? Itse en ainakaan halua.

        Eiköhän se ole tietoinen riski jos äänestää Ske puoluetta ,oli tilanne mikä vaan niin vaadittua 100 000 ääntä läpimenoon ei tule se on varma


      • Anonyymi

        Käräjäoikeudessa ei tule olemaan näyttöä siitä että kokous olisi masinoitu etukäteen, vain se että kokous venyi pitkäksi syystä tai toisesta ja se siirrettiin kokouksen puheenjohtajan toimesta uuteen paikkaan,jossa valittiin puheenjohtaja sekä hallitus,ne ketkä ei siellä olleet mukana oli täysin heidän oma valintansa,sinne oli kaikilla jäsenillä vapaa pääsy,näitä asioita oikeudessa käsitellään,oikeutta ei kiinnosta paskan vertaa bussikuljetukset,vaan ka ainoastaan kokous


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei tarvitse leikkiä enää tietämätöntä,tästä seurasi nynnyjen kostoretki mikä hajoitti puolueen


      • Anonyymi

        Ari etkö kestä totuutta kun poistelet näitä viestejä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ari etkö kestä totuutta kun poistelet näitä viestejä?

        Marcolla ei ole todellisia mahdollisuuksia. Äänestäkää niitä joilla on.

        270

        Terv. Lokka ja kannattajat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse leikkiä enää tietämätöntä,tästä seurasi nynnyjen kostoretki mikä hajoitti puolueen

        Matu Arska puolue on hajoitettu,onnistuit tekemään sen


    • Anonyymi

      Miksi nämä jäsenet roikkuvat ryssien vk,ssa??
      Ovatko he venäjän trolleja??

      • Anonyymi

        Urpilainen on eu-palvelija - eliitin nimittämä tuleva komissaari joka ei aio panna sdp:n putinoligarkkeja kuriin, sellaiset elävät mukavasti ja nostavat varallisuutta perheelleen odotellessaan vielä lisää valtaa

        ja ske tappelee keskenään ties mistä

        Miten voimme lopettaa isänmaan parturien toiminnat ja saada lihapatakonsulttien puuhat kuriin. vaikeaa. Edes vähän siihen suuntaan Hahoa äänestämällä

        Katkaise ansaintalogiikka, SDP putinistien renk https://www.kauppalehti.fi/uutiset/paavo-lipponen-teki-jalleen-muhkean-tilin-konsultoimalla-venajan-kiisteltya-nord-stream-2-hanketta-yksi-sdpn-eurovaaliehdokkaista-on-myos-tienannut-venajan-putkihankkeella/9e0b96cb-d3a8-43ab-94bd-f5772dee4305

        vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan Lipposen yhtiön liikevaihto oli 262 000 euroa, josta jäi liikevoittoa 168 000


    • Anonyymi

      nyt pitäisi miettiä ketä PS äänestää eikä organisaatiouudista skessä
      sitä voi sitten tehdä myöhemminkin ei se tänään ratkea

      Kun kansallismieliset tappelevat keskenään ja halkovat hiuksia
      osa on kaljuja

      äärivasemmistolaiset demarit ja kom tekevät suvakkien kanssa matunhyysäyshallitusta nostavat palkkaa ja elävät kivasti

      jonka jälkeen kansallismieliset tappelevat edelleen keskenään
      lillukanvarsista eivätkä saa mitään enintään poliisin pampusta
      mietin Siba 158 tai Raatikainen 155 poliisia jotta tähän lainsäädäntöhommaan saadaan
      jotaan hommaa ja tolkkua

    • Anonyymi

      Ske puoluetta äänestämällä ääni menee kyllä hukkaan,puolue tulee saamaan hajaääniä sieltä sun täältä,saldoksi tulee eduskuntavaaleja laihempi tulos,mutta mitä voikaan odottaa sisäisiin riitoihin kuihtuvalta puolueelta

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6020
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2110
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1942
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe