Turkulaiset

Kyllä jurppi Turkulaisten liikennekäyttäytyminen!Esim.liikennevaloissa valon ollessa jo vihreä niin edelleen kupataan paikallaan ja ihmetellään että mennäänkö vai ei eteenpäin,hyvä kun kaksi autoa mahtuu vihreistä kerralla läpi:Pitäis pistää kaikki autokouluun uudestaan!! Ihmeellistä kuppaamista sanon mä.
8853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...mieskuskit! *tu puhutaan kännykkään ilman handsfreetä, säädetään radiota ja raavitaan persettä joka ikisissä liikennevaloissa eikä sitä ykköstäkään voi vahingossakaan laittaa silmän valmiiksi, vaan siinä vaiheessa kun vihdoin huomataan että valo onkin vaihtunut niin sitten ruvetaan muistelemaan että mites se vaihde saatiinkaan päälle! ARGH!

Äänestä

Kyllä Turussa on todella huono ajaa. Tuon mainitsemasi ongelman lisäksi olen havainnut että kaistan vaihto voi olla todella vaikeaa kun tietä ei sitten missään nimessä voi antaa, kun on niin kiire "ei minnekkään" . Lisäksi Turussa oli ainakin jokin aika sitten huolestuttavan paljon niitä luusereita kun auton rattiin päästyään "pikkuveli" kasvaa puolet entisestään ja ollaan maailman kovimpia (yleensä) äijiä, jotka on aina oikeassa ja ajetaan kuin mitkäkin m*lkut. Mielestäni ainakaan Tampereella ei ole asia näin pahasti..

Äänestä
  • Ainakin toi pitää paikkaansa, että kaistanvaihto on mahdottomuus Turussa. Ei auta vaikka vilkkua näyttää. Toinen on, että just liikennevaloista lähtiessä säikähtää, että tuleeks sielt hälytysajoneuvo, ku ite on jo menny monta metrii ja toiset odottelee paikallaa.
    PRKL!!!

    Äänestä

  • -Kekkuli- kirjoitti:

    Ainakin toi pitää paikkaansa, että kaistanvaihto on mahdottomuus Turussa. Ei auta vaikka vilkkua näyttää. Toinen on, että just liikennevaloista lähtiessä säikähtää, että tuleeks sielt hälytysajoneuvo, ku ite on jo menny monta metrii ja toiset odottelee paikallaa.
    PRKL!!!

    "kaistanvaihto on mahdottomuus Turussa"

    Ei pidä paikkaansa, et osaa vain toimia. Kaistanvaihto Turun liikenteessä perustuu nääs yllätykseen ja arvaamattomuuteen ja siten onkin ratkaiseva virhe ruveta vilkuttelemaan.... :)

    Äänestä

  • Turun ajokulttuuri on perseestä tilaa ei vahingossakaan anneta ajetaan kännykkä korvalla mennään päin punaisia kärkikolmio ja stopmerkki eivät velvoita mihinkään jos ei ole varaa handsfreehen tai bluetoothiin pysykää idiootit pois liikenteestä

    Äänestä

Se mikä itseä kypsentää eniten on liikennevalot joissa vasen kaista on kääntyville JA siitä voi myös jatkaa suoraan. Ruuhka-aikana nämä ovat kamalia loukkoja, sillä väki ei VAHINGOSSAKAAN pistä vilkkua päälle ennen kuin vasta valon vaihduttua vihreäksi. Siinä sitten olet jumissa pääsemättä mihinkään vihreiden aikana.

Äänestä
  • ahnein ja valitettavan usein epärehellisin kansahan asuu juuri turku,forssa,pori-kolmion sisällä!Ylpeintä porukkaa heti suomenruotsalaisten jälkeen.Jopa helsinkiläiset jäävät nokkavuudessaan toiseksi!

    Äänestä

Samoin jurppii se, etää ajetaan röyhkeästi päin punaisia kännykkä korvalla jopa uusissa bemareissa, audeissa ja mersuissa joissa luulis olevan bluetooth vai onko se lisävaruste toisin kuin halvemmissa autoissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoilija kirjoitti:

Kyllä jurppi Turkulaisten liikennekäyttäytyminen!Esim.liikennevaloissa valon ollessa jo vihreä niin edelleen kupataan paikallaan ja ihmetellään että mennäänkö vai ei eteenpäin,hyvä kun kaksi autoa mahtuu vihreistä kerralla läpi:Pitäis pistää kaikki autokouluun uudestaan!! Ihmeellistä kuppaamista sanon mä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu