Currekin viihtyy Thaimaan parhaassa lomakohteessa

Leijonien ruotsalainen kultavalmentaja Curt ”Curre” Lindström vieraili Helsingissä katsomassa MM-kisoja.
Suomen vuonna 1995 jääkiekon maailmanmestariksi luotsannut Curt ”Curre” Lindström, 78, seurasi torstaisen MM-puolivälierän Suomi–Ruotsi helsinkiläisen Hook-ravintolan vip-tiloissa.

Pitkän päivätyön jääkiekkovalmennuksessa tehnyt Lindström viettää nykyään leppoisia eläkepäiviä Thaimaan Hua Hinissa.

Hän asuu siellä thaimaalaisen avovaimonsa Wanin, 40, kanssa kahdeksan kuukautta vuodesta. Kesällä kaksikko viihtyy Tukholmassa, jossa asuvat Lindströmin lapset ja lapsenlapset.
11303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
  • Currehan uikin rannalla, hyvä ranta onkin, ei mustaa vettä eikä pohjassa vuosien viemärijätteitä.

    1Äänestä

Nyt todistettiin lopullisesti, ettei Numball asu Huassa. Muuten hän olisi maininnut asiasta kymmeniä kertoja.

1Äänestä

Otettiin Curren kanssa yhdessä voitonmaljat kun satuttiin samaa kisastudioon.

1Äänestä

Hyvä ja rauhillen paikka. Sopii hyvin 78 vuotiaalle eläkepapalle.

1Äänestä

Niinpä ,, ja tuskin on keneltäkään pois , kun joku - tai aika monet - viihtyy Hua Hinissä Siisti , turvallinen paikka asua ja olla.

1Äänestä

Noh myö ei viihdytty, käytiin kääntymässä ja löydettiin ihana ranta Rayongista itään :)

Äänestä

A-ha vai ihana ranta.. JOS lomanvietto ja viihtyisyys on pelkän rannan varassa niin ...
Ollaanpa myös käyty Rayongin suunnassa , ihan ok paikka sekin, vaan eipä siellä juuri paria viikkoa pitempään viihdytty . " Yks tykkää äidistä - toinen tyttärestä "

Äänestä
  • "Ollaanpa myös käyty Rayongin suunnassa , ihan ok paikka sekin, vaan eipä siellä juuri paria viikkoa pitempään viihdytty . "

    Minä tunnen Thaimaan kuin omat taskuni. Olenhan kulkenut Bangkokista Rayongille saakka.

    1Äänestä

  • No jaa rayongin suurin vetonaula lienee ptt:n jalostamoalue, kaupunkin keskustan pienehkö puisto muutama ranta ja pattaya - rayong international airport, josta pääsee helposti jatkamaan matkaa ainakin bangkokiin.

    1Äänestä

En ymmärrä miksi se joltain pois jos joku tykkää Hua hinnistä.
Miksi jonkun pitää tulla kertomaan että se on huono paikka.
Kaikki lomailee missä haluaa tai vaikka asuu.
Mitä se on keneltäkään pois, jos joku paikka on parempi niin menköön sinne.
Huassa saa kaikki samat palvelut kuin pattayalla joten se siitä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


thaimaanystävä kirjoitti:

Leijonien ruotsalainen kultavalmentaja Curt ”Curre” Lindström vieraili Helsingissä katsomassa MM-kisoja.
Suomen vuonna 1995 jääkiekon maailmanmestariksi luotsannut Curt ”Curre” Lindström, 78, seurasi torstaisen MM-puolivälierän Suomi–Ruotsi helsinkiläisen Hook-ravintolan vip-tiloissa.

Pitkän päivätyön jääkiekkovalmennuksessa tehnyt Lindström viettää nykyään leppoisia eläkepäiviä Thaimaan Hua Hinissa.

Hän asuu siellä thaimaalaisen avovaimonsa Wanin, 40, kanssa kahdeksan kuukautta vuodesta. Kesällä kaksikko viihtyy Tukholmassa, jossa asuvat Lindströmin lapset ja lapsenlapset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu