2000 - luvulla eräässä kunnassa näytti olevan ainakin osassa puolueista, jollei koko luottamusmiesjärjestelmässä kupla.
Puolueen jäsenet kuvittelivat olevansa jollain tavalla "valittua kansaa". Heidän olisi pitänyt toimia kuntalaisten edustajina, mutta he pyörittivät omaa etuaan ajavaa piiriä. Valitettavasti tähän kuplaan osallistuivat virkamiehet, valitusviranomaiset yms.
Oma nautinto (saunaillat intiimeine, jännittävine suhteineen mm. korkea virkamies ja luottamushenkilö / korkea luottamusmies ja luottamushenkilö), omat edut (minun lapsille kaikki avustukset), rahallinen tuloa: "minulle suurempaa palkkaa kuin muille jne", suhteiden hyväksikäyttö, heikompien laiminlyönti ("tuo vaan turhaan jatkuvasti valittaa, heikoilla ei ole mitään hätää!").
Tuo kunta saisi maksaa korvauksia lähes vuosikymmenen tiettyjen ihmisten huonosta kohtelusta. ja kuplan vuoksi huonoa kohtelua satoi joka tuutista. Miten pyydät apua sellaiselta, jolla onkin intiimi suhde sen henkilön kanssa, jonka toimintaa haluat saada apua.
Elämän olisi voinut käyttää paljon rakentavammin, kuin lähes vuosikymmenen apua pyytämällä - kaikilta mahdollisilta tahoilta. ja kaikki tahot muodostivat KUPLAN.
Varokaa kuplaa puolueet
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Näytti siltä, että koko kupla (päähenkilön puoluekaverit suurimmassa roolissa) tuolloin 2000- luvulla nautti, kun sai kiduttaa ja käyttää henkistä väkivaltaa heikossa asemassa olevia kohtaan.
Päähenkilö, joka pyöritti suuria pamppuja saunailloissa, esitti uhria: "Oijoi kun pelottaa. Auttakaa nyt minua. Minun pitää sulkea heikot lukkojen taakse. Hui kauheaa. Auttakaa, minua uhataan"!
Samaan aikaan ärsytti muka uhkaajaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla. "Minä menen tuosta ovesta ja hänet tuodaan tuosta ovesta"! Jakeli määräyksiä kaikille ja meni itse aivan väärästä ovesta (minkä oli itse määrännyt).
Yllättävän kauan onnettomat virkamiehet tottelivat KAISARIA. Näyttää jotain kiiltävää olevan edelleen päällä - vaikka minulle on alaston.
Tämä kuvio olisi hyvä saada julkisuuteen yksityiskohtaisesti. - Anonyymi
Päähenkilön ja viskaaleiden intiimeistä saunailloista tuntuvat tietävät monet henkilöt. Ihmekös ei saanut apua!
Eräskin korkea viskaali totesi. "Sinua minä en tunne, mutta keisarin tunnen"! Sillä perusteella korkea viskaali katsoi, että asia, johon hain apua, johtui minusta.
Toimin rehdisti, mutta KUPLA ei. - Anonyymi
Asiat olisi voitu hoitaa kuntoon hyvin helposti, mutta kuplaa ei näyttänyt juuri kiinnostavan kuntalaisten asiat. Oma nautinto, harjoittelupaikka lapsille, avustukset, edut jne... Se se oli jautaa.
- Anonyymi
SUOJELKAA edes nyt heikossa asemassa olevia lapsia ja nuoria. He ovat jo joutuneet kärsimään riittävästi juostessaan taloa ympäri pimeässä ja samoillessaan metsissä öiseen aikaan ja silloin, kun heitä on revitty korvista, tartuttu kovasti ranteeseen, vaadittu kirjoittamaan 100 kertaa jotakin keisarin määräämää ja jos ei miellytä toiset 100 lisää.
SUOJELKAA VIIMEIN! MITÄ TE MEINAATTE KUNNAN VISKAALIT?
Laitan kaiken julkisuuteen, jos tämä homma ei viimein lopu. Kyllä niillä on omia lapsia ja lapsen lapsia ihan riittävästi. - Anonyymi
Onko tässä taas kaupankäyntiä: "Älä haasta meitä oikeuteen, niin me annamme sinulle lapsia!" Toivottavasti ei,.
- Anonyymi
Koska taustalla on kaltoin kohtelua, tapaamisten tulee olla valvottuja. Miksi yhdellä on taas erilaiset oikeudet? Häneltä on otettu tehtävä pois. Onko se nyt annettu takaisin. Hän osaa juonia. Lapsi ja nuori on aika suojaton hänen kanssaan.
- Anonyymi
Kalajokilaaksoon rakennetaan 600 teollisuustuulivoimalaa pelloille, metsiin ja pihoille ensi kesän aikana!!
Elämänedellytykset on viety. Myllyt ovat 2 kertaa niin isoja kuin Keski-Euroopassa käytetyt!
Massamuutto stadiin alkaa! - Anonyymi
Ai, eikö omassa toiminnassa ole mitään korjattavaa?
- Anonyymi
Turhan suureelle laitoitte homman ettekä kyenneet sitä hoitamaan. Pieni on kaunista siinäkin asiassa.
Yhden ihmisen elämä on suuri asia, vaikka sitten olisikin heikko-osainen. Yhtä arvokkaita ovat kuin teidän kullannuppunne. Ette vaan sitä ymmärtäneet. Tervemenoa. Jättäkää rauhaan! - Anonyymi
Täytyy vielä sanoa, että ammatilliset paikat ovat paljon pienempiä, kuin teidän OVELAN VÄLIMUOTOINEN paikkanne. Tuo välimuotoinen kuvaa hyvin teidän toimintatapaanne. sen asettumisen yhteiskunnalliseen rahakehikkoon sai määritellä ihan itse - toki tuttujen puoluefrendien ja viskaalien avittaessa välimuotoisuudessa.
kaksi ammatillista paikkaa olisi tullut täyteen teidän epävirallisen ammatillisen normaalikäytöllä. ja teillä hoidettiin yhden miehen voimin - ellei koulun ope päässyt pistäytymään apuna, kun haettiin lisää. - Anonyymi
Se ei olut oikeudenmukaista eikä ihmisarvoista - paitsi että te saitte varmaankin suuren pesämunan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034648L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2151318- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j501256Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952