Tänään 25.5.2019 on Iltasanomissa juttu, jossa kerrotaan poliisiväkivallasta. Poliisi oli ottanut perusteettomasti kiinni miehen, vieneet hänet poliisiasemalle ja ilman minkäänlaista syytä ja perustetta pahoinpitelivät niin, että hänen lonkkanivelensä lähti sijoiltaan. Jotta juttu olisi täydellinen, niin pahoinpideltyä ei toimitettu hoitoon kuin vasta 11 tunnin kuluttua eli poliisimiehet toimivat siinäkin vastoin virkavelvollisuuttaan. Käräjäoikeus hylkäsi (kuten on tapana) poliisimiehiä vastaan nostetun syytteen mutta hovioikeus tuomitsi heidät sakkoihin ja korvauksiin. Hovioikeuden perustelut tuomiolle olivat hyvät ja ymmärrettävät. Nyt juttu on menossa korkeimpaan oikeuteen poliisimiesten valitettua tuomiosta.
Tämä tapaus on vain jäävuoren huippu sillä joka päivä ihmisiä joutuu pahoinpitelyn uhriksi poliisin toimesta. Lähes kaikki tapaukset jäävät pimentoon mutta joskus joku uskalikko nousee vastustamaan poliisiväkivaltaa vaikka liian usein oikeusistuimet hylkäävät syytteet. Näin on järjestään käynyt silloin kun poliisi tappaa hämärissä olosuhteissa ihmisen kuten esim. Petäjävedellä ja monella muulla paikkakunnnalla. Kansalainen saa murhasyytteen jos ajaa poliisimiestä kohti kun tämä seivoo keskellä tiellä mutta syytettä tuomiosta puhumattakaan ei tule kun poliisi ampuu puolustuskyvyttömän ihmisen esim. autoonsa. Puolustautuminenkin katsotaan murhan yritykseksi ja siksi harva sitä edes yrittää.
Suomesta on hyvää vauhtia tulossa poliisivaltio, joss apoliisi voi tehdä mitä tahansa seurauksia pelkäämättä. Iltasanomissa kerrottu tapaus on äärimmäinen poikkeus siitä, että poliisikin joutuu leivättömän pöydän ääreen harjoittamansa väkivallan johdosta. Mitä enemmän eduskuntaan valitaan poliiseja, niin sitä varmemmin saamme lisää poliisin toimesta tapettuja ja pahoinpideltyjä ihmisiä ilman poliisille tulevia seurauksia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006117125.html
Poliisiväkivaltaa
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Heikko-osaisten ihmisten kohteluun liittyy myös sellainen puoli, että esim. sijaisvanhemmat saavat poliisin käyttöönsä pienellä pikkusormen heilautuksella. Samoin, erityisesti suhteissa korkea-arvoisten viskaalien kanssa saunova sijaisvanhempi saa käyttöönsä kaikki muutkin virkamiehet. Jos on sellainen sijaisvanhempi, ettei sovellu tehtävään, saa heikko-osaisten ihmisten elämästä järjestetty helvettiä.
Tuskin pääsevät vanhemmat ja sukulaiset lapsiaan näkemään, kun KEISARI nostelee paksuja sormiaan milloin mihinkin suuntaan.
Seisoo kuin maailmanomistaja. "Minä kullanhohtoinen ja ihanat lahjakkaat lapseni olemme hyviä ihmisiä!"
Mitenkähän noin hyvä ihminen on valinnutkaan sellaisen tehtävän, kuin sijoitettujen lasten hoitamisen - hän kun inhoaa alkoholisteja, narkomaaneja, mielenterveysongelmaisia.
Hän itse on vaan väkivaltainen kaltoin kohtelija. Häneltä haettiin sijoitetut lapset pois. Hyvä! - Anonyymi
Vapaa vaalit Suomessa vai Utopiaa..
https://www.youtube.com/watch?time_continue=667&v=bDX6lMtz6Vs
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756