Meillä taloyhtiön isännöintipalvelut tulevat Realialta, tai tulivat ensin siltä toiselta, jolla on Majakkapalvelutkin käytössä, Firma vaihtui kuitenkin Pirkanmaan Realiaksi, tai paremminkin joka ennen oli ko. firma. Putkiremontin jälkeen isännöitsijöitä on 2014-2019 välillä ollut viisi. Eli vuosi/ isännöitsijä. Hallitus on ailahtelevainen eikä pidä/tai edes muista päätöksiään. Ei kykene suunnittelemaan eikä tiedottamaan, On välillä ihan pihalla, mutta silti 3-viitenä kukkona tunkiolla. Mitä pitäisi tehdä. Savustaako hallitus isännöitsijät ulos? Majakkaakaan ei enää ole, jota voisi lukea ja jonne kirjoittaa.
Mitä tehdä kun isännöitsijä vaihtuu solkenaan?
7
129
Vastaukset
Käsittääkseni taloyhtiön tärkeät korjauskohteet kärsivät samoin sisäiset ongelmat vain pahenevat, kun isännöitsijät ovat aina "ulkona" tapahtumista. Uuden isännöitsijän sisäänajo on pitkä prosessi ja kaikilta menee kallista ja tärkeää asioiden pohtimisaikaa pelkkiin aikaisempien tapahtumien kertauksessa, Toisaalta uutta isännöitsijää on helppo harhauttaa kertomalla asioista pikaisesti vain osatotuuksia. Kieroilijat pääsevät vauhtiin ja toissijaiset asiat vievät ykkössijat tärkeimpien asioiden tieltä. Pystytään päättämään vain pihagrillistä, kukkaistutuksista ja tuodaan esille asioita joilla voi ärsyttää muita osakkaita. Tapahtuu virheinvestointeja ja väärien ihmisten arvostuksia tai syntipukeiksi leimauksia.
- Anonyymi
Kannattaa vaan nauttia matkasta ja tutustua erilaisiin ihmisiin.
- Anonyymi
Kannattaa vaihtaa isännöintiyritystä.
- Anonyymi
Realian poisto on oikein, ellei siellä käydä
jotain reviiritaistoa.
Luotettavan isännöinin löytäminen on haaste.
Hoitakaa itse asiat ja etsikää rauhassa ajan kanssa
uusi isännöitsijä.
Koko Suomen tilanne on se, että
mihin isännöintiä tarvitaan jos siitä tulee
arvoaan suurempi haitta? - Anonyymi
Isännöintisopimuksess sovitaan myös henkilö. Hänet tulee vaihtotilanteessa haastatella ja selvittää syy. Jos ei vaihtoa hyväksytä, niin sopimus irtisanotaan tai puretaan, jos sovittu henkilö ei aio jatkaa irtisanomisaikaa.
Helppo asia
Varatuomari - Anonyymi
Meillä oli Realialta palvelut ja oli kyllä yli-innokasta porukkaa kun leikkasivat nurmikonkin kolme kertaa viikossa. Nurmikko oli ihan kaljuna, ruohonkorret palaneet auringon paisteessa. Vaihdettiin yhtiötä. Nyt leikattiin kaksi kertaa kolmessa viikossa joten nurmikko kerkesi jopa vähän kasvaa välillä.
- Anonyymi
Oliko se Realian isännöitsijä joka nurmikotkin leikkasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243138Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162645Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432377Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265- 132264
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142025Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717