ulkomailta suomeen kohdistunutta rikosta pidetään Suomen lain alaisena
rikoslaki ulkomailla
3
206
Vastaukset
- Anonyymi
Pääsääntöisesti rikos tuomitaan siellä missä se on tehty. Jos Suomen ulkopuolella tehty rikos kohdistuu Suomeen, niin tekijään sovelletaan Suomen lakia.
Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka kohdistuu Suomen kansalaiseen, tai Suomessa pysyvästi asuvaan sovelletaan Suomen lakia, mikäli teosta saattaa seurata yli 6 kk vankeutta.
Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos se on tehty alueella, joka ei kuulu millekään valtiolle ja teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli 6 kk vankeutta.
Ns. kansainvälisessä rikoksessa Suomen lakia sovelletaan vaikka teko ei olisi tekopaikan mukaan rangaistava, jos teko liittyy ihmiskauppaan, terrorismiin. ryöstöön, kiristykseen, tai on jokin muu Suomea kansainvälisesti velvoittava sopimus, tai määräys.
Tuomiovalta, ei kuitenkaan ulotu Suomen rajojen ulkopuolelle, joten tekijä on ensin saatava Suomeen tuomittavaksi.- Anonyymi
Hieno lista.
Jäi puuttumaan enää tilanne, kun suomalainen tai Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen voidaan tuomita Suomen lakia soveltaen silloin, kun teko on sekä Suomen että ulkomaan rikoslain mukaan rangaistava teko. Hyvä esimerkki esim liikennerikokset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno lista.
Jäi puuttumaan enää tilanne, kun suomalainen tai Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen voidaan tuomita Suomen lakia soveltaen silloin, kun teko on sekä Suomen että ulkomaan rikoslain mukaan rangaistava teko. Hyvä esimerkki esim liikennerikokset.Tässä lisää hienoa settiä, eli suomessa tehty rikos, niin aina käytetään suomen lakia, oli tekijä ulkomaalainen taikka ei:
"1 § (16.8.1996/626)
Suomessa tehty rikos
Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia.
6 § (16.8.1996/626)
Suomalaisen tekemä rikos
Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus.
Suomen kansalaisena pidetään henkilöä, joka rikoksen tekohetkellä oli tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen.
----->>>Suomen kansalaiseen rinnastetaan<<<------
1) henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa, sekä
2) henkilö, joka tavataan Suomesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näistä maista.
8 § (16.8.1996/626)
Muu Suomen ulkopuolella tehty rikos
Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, sovelletaan Suomen lakia, jos valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen syytteeseenpanoa suomalaisessa tuomioistuimessa tai rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta, mutta pyyntöön ei ole suostuttu.
9 § (16.8.1996/626)
Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Jos rikokseen tämän luvun mukaan sovelletaan Suomen lakia, myös oikeushenkilön rangaistusvastuu määräytyy Suomen lain mukaan."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770