Nyt on itsevarmaa tekstiä VAG-fanilta

Anonyymi

Skodan hybridit keskustelusta:

"Minä kirjoittaisin tuon siten että "voi olla janoinen". Turbomoottorin ominaisuus on se että kaasupoljinta painaessa tapahtuu jotakin, auto liikkuu nopeammin ja polttoainetta kuluu enemmän.

Ilman turboa matelevat kilpailijat ovat erilaisia, kaasupolkimen painallus ei muuta juurikaan auton nopeutta, mutta ei toisaalta paljoa vaikuta kulutukseenkaan.

Jos VAG kuluttaa paljon, niin on silloin edettykin. Jos haluaa pienen kulutuksen, silloin liikkuminen tapahtuu Japanialaisten kilpailijoiden vauhtia. VAG mahdollistaa valinnan, kilpailijat eivät. "

Tässä nähdään VAG-pellejen kaksoisstandardit. Kun laitan tänne mitattaustuloksia, jossa osoitetaan selvästi, että esimerkiksi VW Passat GTE tai Skoda Octavia RS jää kuin tikku paskaan takavetoisille hybrideille, niin alkaa se ruikutus ja valitus siitä kuinka liikenne ei ole kilpailupaikka. Sen tiedän oikein hyvin, mutta kiihtyvyydelle ei ole asetettu rajoituksia. Takavetoisista näillä VAG-faneilla ei ole usein mitään kokemusta tai ne kokemukset perustuvat yhden ainoan merkin vanhempiin malleihin kuten esim. erään henkilön mainitsema "on mulla ollut takavetoja, kerran oli BMW 525i vm. 2006 kaksi vuotta" ja sitten esiinnytään autoalan suurimpina asiantuntijoina vetotapoihin ja voimalinjaan liittyvissä asioissa. Metriäkään ei siis kokemusta esim. 2010-luvun takavetoista eri valmistajilta puhumattakaan takavetoisista hybrideistä.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainiin, laitetaan vielä nämä

      Mittaustulokset:

      2016 VW Passat GTE 218hv etuveto:
      0-50 km/h: 3,2s
      0-100 km/h: 7,7s

      2017 SKoda Octavia RS DSG 230hv etuveto:
      0-50 km/h: 3,0s
      0-100 km/h: 6,9s

      2015 Mercedes C350e hybrid 279hv takaveto:
      0-50 km/h: 2,1s
      0-100 km/h: 5,9s

      2017 BMW 330e hybrid 252hv sedan takaveto:
      0-50 km/h: 2,2s
      0-100 km/h. 6,4s

      • Mikset käytä johdonmukaisesti SI-järjestelmän yksiköitä?

      • Anonyymi

        Sehän oli se tärkein pointti. Oli sitten kW tai hv. Takavetoinen jättää etuvedon. Milloin hankit ajokokemusta SI-järjestelmän tutkiskelun lisäksi, kun kuitenkin autopalstalla jaksat osallistua?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän oli se tärkein pointti. Oli sitten kW tai hv. Takavetoinen jättää etuvedon. Milloin hankit ajokokemusta SI-järjestelmän tutkiskelun lisäksi, kun kuitenkin autopalstalla jaksat osallistua?

        Mikä "se" oli tärkein pointti? Pitäisi jokaisen osata kertoa kiihtyvyydet käyttäen yksikkönä m/s*2.
        Ajokokemusta en erikseen ole hankkinut kuluneen 50:n vuoden aikana, sitä on kertynyt vuodesta 1969 ilman erityistä hankintaa. Kokemusta on kysytty yleensä vain silloin, kun olen halunnut lisää kirjaimia ajokorttiin.
        Voisit noihin tavan takaa kopsaamiisi mittaustuloksiin liittää kyseisten autojen hapenkulutuksen.
        Toivoinko liikoja?

      • Entäs hinta/kg?

      • Anonyymi

        Ja mikä tuossa on merkittävää? Esim. minun arjessani.

      • Anonyymi
        kunhan_taas_kysyn kirjoitti:

        Mikä "se" oli tärkein pointti? Pitäisi jokaisen osata kertoa kiihtyvyydet käyttäen yksikkönä m/s*2.
        Ajokokemusta en erikseen ole hankkinut kuluneen 50:n vuoden aikana, sitä on kertynyt vuodesta 1969 ilman erityistä hankintaa. Kokemusta on kysytty yleensä vain silloin, kun olen halunnut lisää kirjaimia ajokorttiin.
        Voisit noihin tavan takaa kopsaamiisi mittaustuloksiin liittää kyseisten autojen hapenkulutuksen.
        Toivoinko liikoja?

        Hapenkulutuksen lisääminen toisi tähän(lin) turhaan keskusteluun vihdoin jotain uutta.

    • Anonyymi

      Meillä on kotitilalla Valtra. Takaveto on kyllä hyvä peltohommissa.

      • Anonyymi

        Päivän naurut, kiitos! Valtrafani täällä, kuten vw myös. Vähän kuluttaa 1.9 diesel, vain 5l satasella. Talvella litran enemmän.

    • Anonyymi

      "kiihtyvyydelle ei ole asetettu rajoituksia"

      Tuskin negatiivisille kiihtyvyksille eli hidastuvuuksillekaan. Voisit nyt vihdoin hehkuttaa niitä.

    • Anonyymi

      Lukekaapa huviksenne kommentteja tähän aloitukseen liittyen. Huomaan selvää ärsyyntymistä, joka johtaa aloitukseen vastaamisen pakoiluun ja aiheiden vaihtamiseen. Mitään kokemustahan takavetoisista hybrideistä teillä ei ole, niin siltäkin kannalta vaikea varmaan kommentoida niin helpompi yrittää ohjata kesksutelua esimerkiksi puutarhanhoitoon tai kalastukseen.

      Tätä samaa touhua VAG-henkilöt esittelevät muuallakin. Aluksi kikkaillaan sillä ritsalla ja roikutaan perässä. Sitten kun jätät muutaman kerran kuin tikku paskaan takavetoisella hybridillä, niin jäädään kauas taakse ja lopetetaan se perässä roikkuminen(eli hyvä vaihtoehto). Toisaalta on niitäkin jotka pahoittavat mielensä siinä määrin, että pitkiä vilkutellaan ja joskus provosoituessaan vedetään 50 km/h ylinopeudella sitten myöhemmin ohi keskisormen kera. Tämä on sitä aitoa kädettömien VAG-äijien hommaa, on kova paikka kun katselet takavaloja kun automyyjähän myi sinulle etuvetoisen perheurheiluauton

    • Anonyymi

      Minä sanon VMP. MIETTIKÄÄ MITÄ SE TARKOITTAA.

      • Anonyymi

        Eilen tarjottiin aukikirjoitukseksi 'Vi---at Minua Paljon'. Eipä ole osuvampia merkityksiä tarjottu.

    • volkswakenin halpuutus mennyt yli ymmärryksen, isis kalifaatin sissit kasaavat tokkurassa ja siinä on automaailman yleinen vitsi.

    • Anonyymi

      Lukekaapa huviksenne aloitus. Huomaa, ettei Automotivaattori ymmärrä mitään tavallisista perheautoista? No, kyllä hän sen eron tajuaa, että VAGarenalla ei tietenkään ole kirjoitettu mistään 200 hv:n sporteista, vaan normi valtavirran suosikkimallien suorituskyvystä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Lueppa aloitus uudestaa. SIinä on lainaus toisesta keskustelusta. Huomioisin syventymään erityisesti seuraaviin kohtiin:

        "Ilman turboa matelevat kilpailijat... VAG mahdollistaa valinnan, kilpailijat eivät..."

        Tässä voimme palata siihen, että japanilaisautojen suorituskyvylle Skodisti kyllä naureskelee ja kehuskelee turboteknologiaa, johon on tällä vuosikymmenellä vasta päässyt tutustumaan. Sitten kun laitetaan tiskiin mittaustuloksia, jossa etuvetoinen jää takavetoiselle selvästi niin alkaa se vinkuminen siitä, että ei saisi puhua suorituskyvystä ja mitä väliä sillä on jne...

        Skodistit haluavat linkittää japanilaiskilpailijoita vastaan keräämiään vertailuvoittoja, mutta mittaustulosten vertailu takavetoisiin tai ylipäätänsä ajodynaamiikasta puhuminen ahdistaa kokematonta, mutta omaa autoaan niin ylivertaisena pitävää VAG-fanaatikkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen lukenut sen koko vagarenan keskustelun, eikä siellä sinun "suosikkiautoluokastasi" ole riviäkään.

        Tottahan tuo lainaus on. Pikkuturboissakaan eivät muut ole pysyneet perässä, vaikka enää eivät yllättäen vapareilla pärjää markkinoilla. 1.0 TSI on selvästi suorituskykyisempi kuin kilpailijoiden 1.0 - 1.2-turbot. Mikä tärkeintä, suorituskyky on käytössä vaivatta alakierrosväännön kautta.

    • Anonyymi

      Ei skodisteja hyvät autot kiinnosta.

    • Anonyymi

      Aloittajalle voisin sanoa, että 60-120
      km/h kiihdytysaika kuvaa paljon paremmin auton voimavaroja kuon 0-100.

      • Anonyymi

        Kokonaan eri juttu on, ovatko tuollaiset voimavarat tarpeen. Tai edes ympäristöystävällisiä.

      • Anonyymi

        Toisaalta tässä olet oikeassa. Etuvetoisten surkeat 0-50 km/h ja 0-100 km/h liittyvät vetotavan surkeuteen, ei vain ajo-ominaisuuksissa tai ohjaustuntumassa, vaan ylipäätään kyvyssä saada vääntömomentti tiehen eri tilanteissa.

        Tässäpä teille kokemattomille asiaa. Metriäkään ei teillä kollektiivisesti yhteenlaskettuna ole takavetoisista hybrideistä, se on käynyt selväksi.

        Etuvetoinen Passat GTE-brändillä ottaa turpaan niin takavetoiselta 2015 C350e kuin vielä suuremmissa määrin tulevilta C300e, C300de, E300e ja E300de. Kaikki nämä takavetoisia. Esimerkiksi C300de maksimiteho ja vääntömomentti 306/700Nm.

        Ja sinulle kelpaa kuitenkin kirjoittelu pikkuturboista keskustelun avaukseksi? No, eipä sinulla aasinsiltaa kummempaa olekaan tarjota tälle palstalle...

        Naurattaa nuo sun 700 nm väännöt.

      • Anonyymi

        Voitko kertoa yhdenkin etuvetoisen auton, jossa on 700Nm vääntöä millään moottorikoolla? Itseasiassa 2012 E300h oli enemmän, 750Nm.

        Tämä kirjoitukseni oli vastine sille kaksinaamaiselle ajattelutavalle, joka on syvässä VAG-kuskeilla, joilla on se "olen muita parempi" kuvitelma itsestään. Ostetaan Octavia RS, koska sillä pääsee näyttämään muille ja onhan se markkinoitu "Perheurheiluautona". Tekniikasta tietämättömänä ja muutenkin kädettömänä sekä eri voimansiirtotapoja kokemattomana sitten lähdetään kikkailemaan matkalla töistä kotiin. Vierelle kun sattuu esim. C350e tai E350e kaltainen takavetoinen hybridi, niin katselevat takana takavaloja.

        Tämä takavetoisen hybridin kulkupuoli saattaa usein siinä määrin yllättää Octavia RS kuskin, että lähtee uudelleen kokeilemaan seuraavissa valoissa. Ja taas sama juttu. Yksinkertaisesti tilanne ylittää kädettömän ja kokemattoman etuvetokuskin käsityskyvyn, eihän pitäisi olla mahdollista, että joku hybridi jättää perheurheiluauton. Mistään muusta nämä eivät tajuakaan autoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta tässä olet oikeassa. Etuvetoisten surkeat 0-50 km/h ja 0-100 km/h liittyvät vetotavan surkeuteen, ei vain ajo-ominaisuuksissa tai ohjaustuntumassa, vaan ylipäätään kyvyssä saada vääntömomentti tiehen eri tilanteissa.

        Tässäpä teille kokemattomille asiaa. Metriäkään ei teillä kollektiivisesti yhteenlaskettuna ole takavetoisista hybrideistä, se on käynyt selväksi.

        Etuvetoinen Passat GTE-brändillä ottaa turpaan niin takavetoiselta 2015 C350e kuin vielä suuremmissa määrin tulevilta C300e, C300de, E300e ja E300de. Kaikki nämä takavetoisia. Esimerkiksi C300de maksimiteho ja vääntömomentti 306/700Nm.

        Onkohan tuolla suurtakaan merkitystä tässä maailmankaikkeudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa yhdenkin etuvetoisen auton, jossa on 700Nm vääntöä millään moottorikoolla? Itseasiassa 2012 E300h oli enemmän, 750Nm.

        Tämä kirjoitukseni oli vastine sille kaksinaamaiselle ajattelutavalle, joka on syvässä VAG-kuskeilla, joilla on se "olen muita parempi" kuvitelma itsestään. Ostetaan Octavia RS, koska sillä pääsee näyttämään muille ja onhan se markkinoitu "Perheurheiluautona". Tekniikasta tietämättömänä ja muutenkin kädettömänä sekä eri voimansiirtotapoja kokemattomana sitten lähdetään kikkailemaan matkalla töistä kotiin. Vierelle kun sattuu esim. C350e tai E350e kaltainen takavetoinen hybridi, niin katselevat takana takavaloja.

        Tämä takavetoisen hybridin kulkupuoli saattaa usein siinä määrin yllättää Octavia RS kuskin, että lähtee uudelleen kokeilemaan seuraavissa valoissa. Ja taas sama juttu. Yksinkertaisesti tilanne ylittää kädettömän ja kokemattoman etuvetokuskin käsityskyvyn, eihän pitäisi olla mahdollista, että joku hybridi jättää perheurheiluauton. Mistään muusta nämä eivät tajuakaan autoissa.

        Täytyy todeta, että hyvä olet vedättämään. Jamppa kirjoittaa ihan höpö höpö tarinaa ja me ollaan mukana vuodesta toiseen. Pokkana kaveri vieläpä korjailee, ettei se Mersun vääntö ollut 700 nm, vaan 750 nm… :-D

        Itse olen ajatellut pärjäillä jatkossakin autolla, jossa vääntöä n. 250 nm ja takavalot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa yhdenkin etuvetoisen auton, jossa on 700Nm vääntöä millään moottorikoolla? Itseasiassa 2012 E300h oli enemmän, 750Nm.

        Tämä kirjoitukseni oli vastine sille kaksinaamaiselle ajattelutavalle, joka on syvässä VAG-kuskeilla, joilla on se "olen muita parempi" kuvitelma itsestään. Ostetaan Octavia RS, koska sillä pääsee näyttämään muille ja onhan se markkinoitu "Perheurheiluautona". Tekniikasta tietämättömänä ja muutenkin kädettömänä sekä eri voimansiirtotapoja kokemattomana sitten lähdetään kikkailemaan matkalla töistä kotiin. Vierelle kun sattuu esim. C350e tai E350e kaltainen takavetoinen hybridi, niin katselevat takana takavaloja.

        Tämä takavetoisen hybridin kulkupuoli saattaa usein siinä määrin yllättää Octavia RS kuskin, että lähtee uudelleen kokeilemaan seuraavissa valoissa. Ja taas sama juttu. Yksinkertaisesti tilanne ylittää kädettömän ja kokemattoman etuvetokuskin käsityskyvyn, eihän pitäisi olla mahdollista, että joku hybridi jättää perheurheiluauton. Mistään muusta nämä eivät tajuakaan autoissa.

        Ei horjuta Skoda Octavian valta-asemaa.

    • Anonyymi

      Mun isä on parempi, kuin sun. Vastaava mittely täällä autoista. Yks tykkää yhdestä, toinen toisesta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Taunuksen jälkeen ei ole takavetoisesta kokemusta.
      Onkohan tämän päivän takavetoisissa tavallista enemmän sähkövikoja? Jatkuvasti näkee autoja joissa ei takavalot eikä vilkut toimi. Mersu oli jo -80 luvulla sellainen että ajovalot ei toimineet eikä ole siitä näköjään kehittynyt.
      Ostaisivat Skodan, Skodassa toimii valot ja vilkut.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe