Äänestyspaikalla sattui tilanne, jossa edelläni ollut mustapartainen mieshenkilö piti selässään rinkassa lasta. Muitta mutkitta kaveri paineli äänestyskoppiin lapsi selässään.
Vaalilain mukaan äänestyskoppiin ei ole asiaa kuin äänioikeutetulla tai hänen valtuuttamallaan edustajalla - tässä tapahtui selvä vaalilain rikkomus ja kaverin ääni olisi pitänyt mitätöidä.
Koska heti ensimmäisen puolen minuutin aikana kun olin tarkkailemassa tapahtui vaalilain rikkomus, voidaan olettaa rikkomuksia olevan paljon enemmänkin.
Koska vaaliviranomaiset eivät puuttuneet mustapartaisen mieshenkilön vaalilakia rikkovaan toimintaan, voidaan myös olettaa kyseessä olevan puoluetoiminta.
Tästä syystä kaikissa Suomessa toimitettavissa vaaleissa tulisi olla paikalla puolueettomia vaalitarkkailijoita muista demokraattisista maista.
Vaalilain mukaan äänestyskoppiin ei ole asiaa kuin äänioikeutetulla tai hänen valtuuttamallaan edustajalla - tässä tapahtui selvä vaalilain rikkomus ja kaverin ääni olisi pitänyt mitätöidä.
Koska heti ensimmäisen puolen minuutin aikana kun olin tarkkailemassa tapahtui vaalilain rikkomus, voidaan olettaa rikkomuksia olevan paljon enemmänkin.
Koska vaaliviranomaiset eivät puuttuneet mustapartaisen mieshenkilön vaalilakia rikkovaan toimintaan, voidaan myös olettaa kyseessä olevan puoluetoiminta.
Tästä syystä kaikissa Suomessa toimitettavissa vaaleissa tulisi olla paikalla puolueettomia vaalitarkkailijoita muista demokraattisista maista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuvasin äänestystapahtumani kameralla jo varmaan sadannen kerran. Ja äänestyspaikalla ei saa kuvata. Mitäs siihen sanot mielensäpahoittaja? Ja mä äänestin Marco de witiä. Matut ulos.
Kyse ei ole mielensäpahoittamisesta vaan siitä, että jos on yksi vaalilain rikkomus, niin silloin niitä on yleensä enemmänkin.
Ja niillä rikkomuksilla voidaan vaikuttaa vaalin tulokseen.
> Sähän taidatkin ihan oikeasti olla tyhmä
Osoitatko vaalilain kohdan, jossa kerrotaan että koppiin voi mennä kaksi ihmisitä joista toinen ei ole avustaja.
Kyllä lait on lakeja sosuillekin. Ja pitää olla.
Tarvittiin siis puoli minuuttia sen toteamiseen ettei vaali mene oikein - kyseenalaistan koko vaalien tuloksen näkemäni perusteella.
Siellä varmaan sosuilla äänestää koiratkin.
En valitettavasti nähnyt laittoiko kaveri kaksi lipuketta laatikkoon - ja vinkkasi silmää vaalivirkailijan kanssa.
Todennäköisesti niin tapahtui.
No mitäs me nyt sitten tehdään?
Laittoi neljä. Mä näin.
> Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Ketjusta on poistettu vaalilain 73. pykälä.
Ihan sama ketä siellä kopissa käy kun ei osata äänestää kuitenkaan järkevästi vaan äänestetään joitakin turhia julkkiksia tai rappiojuoppoja isoihin saappaisiin.
Sirkusmeininkiä kaikki tyynni, pelleilyä! :((
Äänestyprosentin ei tule nousta, sillä muuten syntyy todellinen tyhmien valta. Kokoomusnuoret on oikeassa kun vaativat että äänestysoikeuteen tarvittaisiin jonkinlainen älykkyystestin suorittaminen.
Ai kauheeta, mikä epäkohta. Kyllä nyt pitää koko vaalit hylätä joka maassa, ja eiku uusintavaalit. Miten tällaista sallitaan tapahtuvan? Mihin on maailma menossa? Täytyy kai tehdä seppuku tai harakiri.
Minä aijon tehdä sepaluksen.
Ei äänioikeutettu voi ketään valtuuttaa menemään puolestaan äänestyskoppiin. Ei valtakirjalla voi äänestää, tiedoksi vaan aloittajalle.
> No mitäs me nyt sitten tehdään?
Annetaan viranomaisten selvittää asia juuri sen selvittämiseksi ettei taustalla pyöri jokin laajempi kuvio, jossa silmänvilkuttajapuolue hoiteleekin koko systeemin.
Siinä teki kuponkilaatikolla virkailija tukkimiehenkirjanpitoa ja jos miettii jotain entisen sak-pampun äänimäärää, niin eihän siinä ole mitään järkeä.
Tuosta lapsen kantamisesta selässä vielä sen verran, että joku suomi-palstan nimimerkki on vetänyt asiasta "rodullisia" havaintoja ja on jakanut suomalaiset "taloihmisiin" ja "jurttaihmisiin".
Hänen mukaansa taloissa koko tunnetun historian ajan asuneet ihmiset ovat eurooppalaista perimää ja sitten tämä jurttakansa on vaeltanut tänne jostakin hieman itäisemmiltä pituuspiireiltä.
Alkoi hieman huvittaa kun tuli mieleen tämä jurttavertaus kun oli lapsi selässä. Meillä taloihmisillä lapsi olisi tietenkin kehdossa mukana.
Kyllä lapset saavat mennä äänestyskoppiin oppimaan äänestyskäyttäytymistä. Missä se kiellettäisiin, ei ainakaan vaalilaissa? Terveisin ennakkoäänestyksen toimitsija.