Jäsenyys Jumalan perheessä on lahjaa

Perhe-käsitteen määrittelystä käydään yhteiskunnassamme jatkuvaa keskustelua. Sen yksiselitteinen määrittely on osoittautunut ongelmalliseksi kaikilla yhteiskunnallisen toiminnan aloilla.
Perhekäsityksen perustaa ovat rapauttaneet yhteiskunnallisten päätösten seuraukset. Jotkut tahot pyrkivät saamaan avioliitolle, avosuhteelle ja rekisteröidylle parisuhteelle oikeudellisesti samanvertaisen aseman.

Koti liittää perheenjäsenet yhteen

Kirkkomme Kristinoppi lausuu perinteisen käsityksen perheestä: ”Hyvä koti on suuri Jumalan lahja. Se liittää yhteen vanhemmat, lapset ja perheen muut jäsenet. Perheen perustuksena on avioliitto. Avioliitossa mies ja nainen yhtyvät koko elinikänsä kestävään liittoon. Heidän tehtävänään on Jumalan pelossa hoitaa ja kasvattaa sekä toisiaan että lapsiaan.” (KO 1948.)

Avioliittoon vihittäessä puolisoita on evästetty yhteiselle matkalle rohkaisun ja siunauksen sanoin: ”Olkoon Herran sana valkeutena elämänne tiellä, lohdutuksena murheissa ja neuvonantajana koettelemuksen hetkinä niin, että te kärsivällisesti ja kiittäen ottaisitte vastaan kaikki mitä teille tässä pyhässä säädyssä Jumalan sallimuksesta tapahtuneekin” (Kirkollisten toimitusten kirja, vanhempi painos).

Raamatussa kerrotaan erilaisista perheistä. Tuolloin, niin kuin meidänkin aikanamme, oli yhden hengen perheitä. Betaniassa asui kolmen sisaruksen, Martan, Marian ja Lasaruksen, perhe. Oli yksinhuoltajaperheitä sekä puolisoita, joille ei ollut annettu lapsia. Oli myös perheitä, joissa saattoi olla paljonkin lapsia.

Armosta osaksi Jumalan perhettä

Apostoli Paavali piirtää Efesolaiskirjeessä juhlavan kuvan Jumalan perheestä. ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät” (Ef. 2:19).

Hän avaa kuvaansa sanomalla: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallisijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä.” (Ef. 2:1–2.)

Paavali viittaa kirjeessään myös omaan entiseen elämäänsä: ”Olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin” (Ef. 2:3). Sitten hän monisanaisesti kirjoittaa heille, mitä Jumala teki Kristuksessa: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8.)

Apostoli sai uskon kautta elää todeksi, mitä merkitsee Jumalan lahjan vastaanottaminen, kun pääsee omistamaan sydämessään ihmisymmärryksen ylittävää Jumalan rauhaa.

Pelastus koskee juutalaisia ja pakanoita: ”Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä”. (Ef. 2:16–17.)

Tässä suuressa Jumalan perheessä, hänen seurakunnassaan maan päällä, häneen uskovat vaeltavat armon alla. Tämän kodin arvo avautuu kerran täydellisyyden maassa. Heikkous ja vajavaisuus vaivaa tässä ajassa, mutta Kristuksen sovitustyö tuo uuden näkökulman: ”Voimamme on voitossaan, elämämme veressään. Haavoissansa meillä on riemuvuosi loputon. Armon voima meitä kantaa Isän kotiin taivaaseen.” (Sl. 121:2.)

Martti Murtoperä