Jumala siunaa uskon lahjalla

Jumalan siunaus saattaa näyttäytyä ihmisen näkökulmasta ainoastaan ajallisena ja talou­dellisena menestyksenä. Tämän innoittamana hän suuntaa tavoitteensa ja arvonsa maallisen hyvyyden tavoitteluun. Näin toimiessaan ihmiseltä hämärtyy helposti todellinen Jumalan siunaus, joka on aivan muuta kuin tavaraa, kunniaa ja rahaa.
Jeesus lupaa vuorisaarnassaan ihmiselle kaiken tarpeellisen: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33).

Jumalan suuruus ja siunaus

Uskon kautta Jumalan suuruus avautuu ihmiselle psalminkirjoittajan tavoin: ”Herra meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!” (Ps. 8:1). Se on niin suuri, että hän uhrasi ainoan Poikansa ihmisen syntisyyden tähden. Synnit on sovitettu, kaikki on maksettu!

Jumalan siunauksen ydin on siinä, että uskomalla tulee autuaaksi ja kerran uskon osallisuudesta saa siirtyä taivaaseen, kiittäjien joukkoon. Se, että ihminen löytää Jumalan valtakunnan ja saa sieltä julistetun evankeliumin kautta uskoa omat synnit anteeksi, on suurin lahja, jonka hän voi saada ja kokea.

Jumala antaa myös tehtäviä, ajallista hyvyyttäkin, mutta ne ovat tärkeysjärjestyksessä toisella sijalla. Lahjana saatua ja Jumalan siunaamaa hyvyyttä saa rohkeasti käyttää myös Jumalan valtakunnan työhön ja lähimmäisen auttamiseen.

Jumalan voima näkyy pienimmissä

Psalminkirjoittaja kuvaa, kuinka ”lasten ja imeväisten huudot” todistavat Jumalan voimaa (Ps. 8:2). Miten ajassamme näkyy tuo Jumalan vahva todistus – nuo taivaan taimet, Jumalan luomat ja lunastamat, hänen silmäteränsä? Heidän suustaan kuuluu sydänten riemu; heidän silmistään loistaa luottamus, uskomisen ilo ja vapaus. Jeesus asetti heidät esikuvaksi taivastietä kulkevalle.

Psalmissa kysytään myös: ”Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.” (Ps. 8:4–5.)

Ensinnäkin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen; hän on puutteineenkin Jumalan kuva. Luodessaan ihmisen kuvakseen Jumala ei tarkoittanut, että hänen luomistyönsä jälkeä tarvitsisi ehostaa tai korjailla. Tässäkin kysytään uskossa valvomista, etteivät ajan henki ja maailmalliset ilmiöt saisi sijaa sydämessä.

Jumala muistaa omiaan, silmäteriään, eikä häneltä ole yksikään katveessa tai unohduksissa. Hän tahtoo edelleenkin seppelöidä häneen uskovat kunnialla ja kirkkaudella. Evankeliumi on voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi. Tähän Jumala on kätkenyt siunauksensa.

Aimo Koskelo