Tanssin talo Helsingissä

Anonyymi

12

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkoitan tietysti vuotta 2021.

    • Anonyymi

      Tanssin talon ympärillä ja sisällä on kuohunut jo pitkään. Viime vuonna toiminnanjohtaja Matti Numminen sai kenkää talon hallitukselta, koska ei nauttinut heidän luottamustaan. Julkisuuteen ei koskaan kerrottu syytä, mistä luottamuspula johtui. Tuskinpa yksinomaan talon nimestä Form, johon tanssitaiteen ammattilaiset pettyivät siinä määrin, että nimi saatiin vaihdettua takaisin Tanssin taloksi. Jotain muuta epämääräistä asiassa haiskahtaa. Numminen on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Mitä tapahtui? Tanssin talon aiemmasta toimitusjohtaja Hanna-Mari Peltomäestä tuli pikapikaa pestistään eronsa jälkeen sopivasti Erkko-säätiön johtaja. Säätiö on syytänyt Tanssin talolle rakennusta varten 15 miljoonaa euroa, nyt kansainvälisiä vierailuja varten 1 miljoonaa euroa vuosille 22 ja 23. Tanssin Talon kumppanille Zodiakille 400000€ intersektionaalisen feminismin jalkauttamisesta tanssitaiteen keinoin kouluille. Tätä kutsuen yleisötyöksi. Olisiko aika ottaa selvää mitä Tanssin talon kulisseissa tapahtuu? Nykyinen johtaja Niki Matheson valittiin Nummisen eron jälkeen ilman avointa hakua pestiin. Menikö ihan kaikkien sääntöjen mukaan tuokaan virka ja miksi pestiä ei laitettu avoimeen hakuun kun kyseessä on niinkin ison instituution johtotehtävä kuin Tanssin talo. Menikö pesti lopulta hallituksen valitsemalle henkilölle, jotta voidaan pitää salassa kulissien takainen suhmurointi?

      • Anonyymi

        Hienoa kuitenkin että tulee uutta kulttuuripaikkaa, sitä tarvitaan kahden koronavuoden jälkeen..
        Miten niin kadonnut kuin tuhka tuuleen? Työasiat ja kai elämäkin ok. Ehkä hän teatterialalle sopisi kuitenkin paremmin...
        Irtisanoutuminen tanssin parista tuli kai aika nopeasti.


    • Anonyymi

      Tämän talon toiminta on epämääräistä! Tutkikaa talous!!

      • Anonyymi

        Tutkikaa samalla kaikkien säätiöiden rahoittamaa Vuosisadan rakentajat kilpailua, sen jurya ja voittajaa. Koneen Säätiön organisoimassa kilpailussa haettiin uudenlaista valtakunnallisesti vaikuttavaa ja mallinnettavaa toimintaa Suomen nuorille.


    • Anonyymi

      Tuskin mitään humppa/lavatansseille , näyttää keskittyvän taiteellisempaan tanssipuoleen.

    • Anonyymi

      PERKELE! Tuosta Olisi voinut tehdä Tähelisemmän talon , kun Kodittomille koti! Ne tanssin koikkelihtijat olisi voinut tanssia julmuutta niissä tiloissa missä ovat ei niitä Niin paljon ole.

      Onhan siellä se Kansallisbaletti jo ennestään ! Ja eräs tanssija on perustanut Lattalikellarin niin , siinä taas Helsinki ei nyt osannut ajatella Aivoilla , siellä on Enempi kodittomia kun niitä tanssoita.

      Ja enempi kodittomia kun missään muualla Suomessa.Misdä oli järki?

    • Anonyymi

      Siis ei julmuutta mutta Niissä tiloissa joissa ovat! nyt tanssimassa olis saanu kelvata Kodittomille koti Olisi ollu Tärkein.!

    • Anonyymi

      40 miljoonaa haaskattu röttelöön, jossa "taiteelliset" tanssijat koikkelehtivat javääntelehtivät "taiteellisesti" näyttämöllä. Katsomossa 750 tyhjää paikkaa ja 30 friikkiä, jotka ovat ymmärtävinään tuota koikkelehtimista.

      Hömpän pidän hömppänä.

      • Anonyymi

        Jep. Eilen satuin pätkän katsomaan Tanssin talon avajaisista. No ei sitä koikkelehtimista ja lattialla kieriskelyä oikein tanssiksi voinut sanoa. Olevinaan niin hienoa kun nuoret vääntelehtii ja koikkelehtii miten sattuu ja sitten lopuksi yhdessä kasassa lattialla.


    • Anonyymi

      Tanssin talo vie kaikki rahat vapaan kentän tanssitoimijoilta. Millä helvetin rahoilla sinne tuotetaan moniulotteista sisältöä? Onko talon tarkoitus palvella lähinnä kolmea yhteistyökumppania ja heidän tuotantojaan?

      Paska diili.

    • Anonyymi

      Humppalaahajille ei Tanssin taloa ollut tarkoituskaan tehdä vaan paremmalle taiteelle.
      Humppa ei taidetta ole koskaan nähnytkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe