Olen 38-vuotias mies ja alistumaan joutuminen kiihottaa minua kovasti. En osaa sanoa tarkemmin tai kuvailla miten. Kuitenkin yhtä untani en saa mielestäni ja kiihottaaa pelkkä muistaminenkin.
Menin tuttavieni luo käymään. Heitä oli pariskunta ja heillä oli vielä toinenkin mies käymässä. En tiedä miten tilanne unessa ajautui siihen että olin alasti kaulapannassa ja he kaikki kolme normaalisti puettuna. He taluttivat minut asuntonsa edustalle kadulle ja kävivät keskustelemaan istuen rappusilla, minun piti olla vierellä hihnassa polvillani. Anelin päästä piiloon, kun näin ihmisiä lähestyvän, mutta he vastasivat kylmästi ”pysy paikallasi”. Ohi kulki runsaasti tuttuja ja tuntemattomia. Minulla seisoi unessa kovana, kun he käskivät minun pysyä paikallaan ja minulla oli yhtäläinen seisokki unesta herättyäni.
Kiihottaisi kokeilla oikeasti

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa ehkä harkita ennen kokeilua.
Minulla on joskus saman suuntaisia fantasioita mutta paljon lievemmässä muodossa.
Elävässä elämässä, kotona, vaimoni pannoittaa minut pari kertaa viikossa. Retuutta makuuhuoneeseen ja istuen vuoteen reunalla pakottaa minut palvomaan jalkojaan ensin talloen niskaani ja selkääni ja sitten kiskoen pannasta pääni ylemmäksi aina haarovaliin saakka.
Sen jälkeen tavanomainen hog-tied tyyppinen sidonta ja jatkon perversiot.
Äärimmillään olen fantasioinut julkista esiintymistä siinä muodossa, että vaimoni retuuttaa minut kaulaliekassa läheiseen S-Markettiin ja minua hävettää niin pirukseen tuttujen kassatyttöjen hämmästellessä tilannetta.
No. Eipä tule toteutumaan.
Kyllä kaulapanta laittaa nöyräksi. Eikä tarvitse olla kuin panta piilossa niin tietää olevansa nöyryytetty. Oikeassa seurassa homma voi karata käsistä.
Ei kai se karkaaminen niin haittaisi... kai?
Ei se haittaa, kun on hyvä meininki kummallakin.