Äänestitte sitten Hakkaraisen europarlamenttiin

Kenenkähän kuningasajatus tämäkin oli, voi ristus. Eihän se kielitaidottomana edes tiedä mistä siellä puhutaan. Yhtä hyvin olis metästä voinu viedä kannon sinne. Vois ehkä joskus vähän ajatella että mitä sitä on tekemässä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Teuvo puhuu kohtuullista englantia, jonka kielinen ainoa maa on sieltä lähdössä. Ranskalaiset eivät edes suostu puhumaan englantia ja siksi siellä on jokaiselle maalle tulkit ja edustajilla kielitaitoiset avustajat. Teuvo kyllä pärjää, ehkä hyvinkin, ellei jopa erinomaisesti

Äänestä

Millainen kansa, sellaiset edustajat

Äänestä

Kyllä me tiesimme sen että Teuvoa äänestämäällä punavihreät kokee järkytyksen. Taktisesti on viisinta äänestää sellaista henkilöä jota te ette meidän haluaisi äänestävän. Kaikesta huomaa että taktikointi onnistui, huomaa että olette kokeneet järkytyksen.

Äänestä
  • Taktiikka oli siis saada parlamenttiin henkilö, joka ei siellä saa mitään aikaiseksi. Olipa hieno taktiikka. Ja minusta ei kyllä punavihreää saa kirveelläkään.

    Äänestä

  • Moni kuvitteli vaalien jälkeen Perussuomalaisten hävinneen vaalit. Pari yötä nukuttuaan ovat hoksanneet että kansallismieliset pärjäsi hyvin. Kuten Heidi Hautala ennen vaaleja totesi että hänen pahin painajaisensa on että Teuvo Hakkarainen pääsee Europarlamenttiin.... Jos pelkäätte ettei Teuvo Hakkarainen onnistu kiristämään maahanmuuttopolitiikkkaa ja hillitsemään ilmastohöperöintiä niin eikö se ole vain teidän etu. Taitaa kuitenkin ottaa pattiin juuri Teuvo valittiin vaikka kuinka on yritetty jaella tuomioita.

    Äänestä

Perussuomalaiset käytännössä sabotoi itseään päivittäin. Nämäkin äänestyspäätökset tehtiin selvästi ihan tunteella, sen perusteella kuka pönöttäjistä nyt vaan tuntui ihquimmalta. Ei siellä mitään seuraamuksia ja tuloksia ikinä mietitä.

Äänestä

Voin kyllä lähteä Teuvon avustajaksi.
Näytän Teuvolle mitä nappia pitää painaa kun on äänestys.

Äänestä

Hakkaraisen valinta oli itsestäänselvyys. Suomessa on 500000 juoppoa ja riittävä osa näistä on änkyrälinjalla kaikissa asioissa. Hakkaraisen äänestäminen oli luontevaa, tavallaan protestointi vaaleja kohtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kenenkähän kuningasajatus tämäkin oli, voi ristus. Eihän se kielitaidottomana edes tiedä mistä siellä puhutaan. Yhtä hyvin olis metästä voinu viedä kannon sinne. Vois ehkä joskus vähän ajatella että mitä sitä on tekemässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu