epäilit minun haluavan vain "sitä". Epäilyksessä voi olla jotain perää. Haluaisin kuitenkin tietää, että mistä löytyy ihminen, joka ei ole näin ikinä halunnut. Käsittääkseni siinä on biologiset asiat taustalla. Aivokemia jne. Vaikka jotain haluaa, voi aina kyseenalaistaa halunsa. Eli halu ja tahto ovat kaksi eri asiaa. Jos joku sanoo häissä "tahdon", niin siinä on jo jotain enemmän kuin pelkkää halua. Näin filosofisesti tätä voisi pohtia.
Ahaa, olet niin kaunis että
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ajattelen että pidemmällä tähtäimellä taas halu pysyä yhdessä kantaa vaikeina aikoina Ehkei sitä tahtoa aina löydy joka hetkessä, mutta halu pysyä yhdessä pitää yhdessä.
Tahto = rakkaus
Tahto rakastaa. Joskus varmasti se rakkaus on ikäänkuin kadoksissa vaikeina aikoina ja tuolloin mennään halusta pysyä yhdessä kaikesta huolimatta.- Anonyymi
Niin tai jos esimerkiksi asunto laina painaa niim birusti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tai jos esimerkiksi asunto laina painaa niim birusti.
yhdyssana oululainen. asuntolaina on helpoimpia yhdyssanoja taasen. hiertääkö se että olet rakkaudettomassa liitossa jossa seksiäkään ei saa?
- Anonyymi
Ketään ei kiinnosta mikä on yhdyssana ja mikä ei. Painu palsta pösilö landelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yhdyssana oululainen. asuntolaina on helpoimpia yhdyssanoja taasen. hiertääkö se että olet rakkaudettomassa liitossa jossa seksiäkään ei saa?
Olen Helsingistä kotoisin.
- Anonyymi
Ei kauheasti kyl kiinnosta ole vaikka pippurin keskiöstä.
- Anonyymi
Avioliitto ja yhdessä pysyminen on rakkaus ja tahto. Ei kaikilla ole velkaa tai omaisuutta.
Ehkä täällä ei ymmärretä sitä avioliiton syvintä puolta, koska täällä on vain ne negatiiviset puolet esillä.
Antakaa parisuhteille arvo ja rauha. Tukekaa älkääkä rikkoko. Avioliittoon kuuluu myös paljon muita ihmisiä kuin itse pariskunta. - Anonyymi
Olet niin viisas, että osaat laskea yhteen. Rakkaudessa ei tunneta algoritmiä - se on kemiaa.
- Anonyymi
Ajatuksena aika kauhea silti, että ihminen olisi vain kemiaa. ;)
- Anonyymi
Juuri tämä kemia pitää yhdessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatuksena aika kauhea silti, että ihminen olisi vain kemiaa. ;)
Milloinkohan tämä häiritsevä ”kemia” oikein poistuu elämästäni. Taitaa sekin olla vain maasta lähdöllä mahdollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tämä kemia pitää yhdessä.
Osaatko yhtään eritellä tätä kemiaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloinkohan tämä häiritsevä ”kemia” oikein poistuu elämästäni. Taitaa sekin olla vain maasta lähdöllä mahdollista.
Biologia poistuu ulkomailla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaatko yhtään eritellä tätä kemiaa?
Sitä se varmaan juurikin on eritettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biologia poistuu ulkomailla?
Ei vaan biologiaan negatiiviset vaikuttavat tekijät.
- Anonyymi
Onhan se imartelevaa jos haluat, mutta sulta tahtoisin niin paljon enemmän. Niitä haluajia on aina riittänyt. Ei nyt kuitenkaan ole selvinnyt haluatko vain, vai tahdotko sinäkin. Vai tahdonko mahdottomia.
- Anonyymi
Minä olen nainen ja tahdon hänet miehen ihan omakseni muu ei kelpaa. En ole aloittaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862