Mitä tarkoittaa

Ajatella likaa. Miten voi ajatella liikaa?
787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin että ajattelee yvtäaikaa niin montaa asiaa, että ne sotkeentuvat keskenään lopulta kun aivot väsyy pitämään niitä omissa lokeroissaan johdonmukaisessa ja loigisessa järjestyksessä.

Äänestä

Niin, että jää omien ajatusten ja mielikuvien vangiksi. Silloin todellisuus ja omat mielikuvat sekoittuvat ja lopputulos ei välttämättä ole lähelläkään totuutta.

Äänestä

Lian ajattelu ilmenee verenvuotona päässä.

Äänestä

Siten että elää kokoajan kelaten joko menneitä tai tulevia tapahtumia, ei osaa elää ns hetkessä :/

1Äänestä

Joo. On vaikea olla spontaani kun joutuu miettimään mitä sanoo niin paljon. Minä vaan ajattelen ja ajattelen. Kokoajan. No yliajattelu on hyväksi jos tekee työkseen jotain mikä vaatii paljon mietintää. Mutta välillä sitä haluaisi vaan olla rauhassa. Vastustan sitä ajatusta että ei saisi miettiä liikaa päätöksiä tehtäessä. Jokainen miettiköön niin paljon kuin on tarpeen.
Esimerkiksi naisiin kohdistuisi vähemmän väkivaltaa jos heidät opetettaisiin kärsivällisiksi. Kumppani valitaan liian helposti, miettimättä nykyisin. Miettii liian vähän on isompi ongelma ehkä kumminkin.

Äänestä

Jos ajattelet likaa liikaa, niin ajattele, että vettä on enemmän kuin paskaa...

Äänestä

Jaahas! Muistelen, että mulle annettiin joskus tälläinen kotiläksy. Ajattelin sen tarkoittavan sitä, ettei käperry ikäväänsä/kaipaukseensa ja murehdi sitä liikaa. Eikä varsinkaan palstaile siitä päivät pääksytysten. Parempi olisi vaikka neuloa hänelle villasukat (tai jos on pitkä odotusaika niin villapaita) odottamaan hänen näkemistään. Muunkinlaisen kivan harrastuksen voi keksiä. Esim. Kakkujen leivonta, tyynyliinojen ompelu, lenkkeily, kimppajumpat ..onhan näitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ajatella likaa. Miten voi ajatella liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu