Oulu kaupunkina

Olen muutaman kerran käynyt ja ihan mukavan kokoinen "kaupunni" lainaten vähän erästä seinäkirjoitusta.
Toiset eivät pidä keskustasta kuka mistäkin syystä, toiset pitävät.
Olen kuullut kehuja ympärillä olevien pientaloalueiden viihtyvyydestä.
Olisi tarkoitus tulevaisuudessa tutustua tarkemmin, mutta ajanpuute on estänyt. Käyttökokemuksia noin niin kuin yleisesti?

20

1894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En käy kaupungissa koska ahdistun kun menee paljon liikkuvia asioita ympärillä. Joku saattaa tuijottaa jostakin. Lihakset jännittyy ja kasvot. Minulla on myös iso maha ja pylly niin hävettää niittenkin takia. Sitten jos ahdistuu todella, niin joutuu paniikissa lähtemään pois. Tämän takia en käy koskaan kaupungissa ellei ole pakko. Ja jos on, niin muodostan jäyhän ulkokuoren ja hoidan asiat pikaisesti.

      • Anonyymi

        Kyllä minä nyt ymmärrän.
        Kannattaa aloittaa siedätyshoito pehmeästi ja aloittaa vaikkapa ensin katsomalla ikkunasta ulos vähä kerrallaan.
        Silloinkin aurinkolasit päässä.
        Kyllä se siitä lähtee.


    • Anonyymi

      Oululainen tuijotuskulttuuri on aivan omaa luokkaansa, häpeilemätöntä.

    • Anonyymi

      Tuo tuojottaminen on tosiaan ainutlaatuista Oulussa. Ilmeisesti ei ole riittävästi ollut ihmisiä kaupungissa, eivät ole tottuneet muihin ihmisiin.
      Perusluonne Oululaisella on vihainen ja kaksinaamainen. Tittelinkipeitä, ja tittelit ratkaisee paljon ihmisten kanssakäymisissä. Kannattaa keksiä itselleen joku vaikuttavan kuuloinen englanninkielinen titteli ja painattaa käyntikortteja joita sitten jakelee ympäriinsä. Siten saa Oulussa tuttavia, työpaikkoja, etuja ja alennuksia, ja kumartelua ja kunnioitusta.

      • No jopa.
        Se puoli on kokematta ja ei ihmekään kun vain muutaman kerran käynyt.
        Mukavan näköistähän siellä oli kun kävin.
        Eli tittelit, ulkonäkö ja muut turhat asiat saavat joidenkin päähuomion ja jos menee farkuissa ja farkkutakissa, katsotaan pitkin nenänvartta että mikä hiippari se tuossakin menee ja mitä sekin itsestään ehkä luulee?
        Toisille siis kumarretaan että tervetuloa sir leveän kissavirneen kanssa ja tavikselle on varattu ynseä ylimielinen ilme ja katse, joka käskee painua pois, omaa aikaani viemästä ja haisemasta?
        No, joka lähtöönhän sitä on porukkaa.

        Kiinnitänpä noihin asioihin huomiota kun seuraavan kerran vierailen ja pukeudun "tavallisesti". Itselläni muutama kokemus suurempien talojen maalaisisännistä ja heidän emännistä lähiseudulta, joihin törmäsin muiden asioiden yhteydessä ja todella huumoritajuisia ja muutenkin välitöntä porukkaa.


      • Anonyymi

        En ole kyllä kuullutkaan. On se kumma että jos joku sanoo kysyttäessä ammattinimikkeensä (engl. title) niin se on jotain "tittelinkipeyttä" sitten? ... Joidenkin "titteli" on englanninkielinen siksi että työpaikka on monikansallinen, ja virallinen kieli on englanti ja mm. Työsopimus ja sairauspoissaolo ilmoitukset on englanninkielisiä. Mitä vaihtoehtoja siis on? Tämmöiset jotka usein jauhaa siitä miten jotkut on "tittelinkipeitä" onkin ehkä vain itse sellaisia.


    • Anonyymi

      Ei katsota nenänvartta pitkin vaan tuijotetaan suoraan päin, sitä on se Oululaisten mainittu tuijotus. Siitä oli joskus vuosia sitten oikein lehdessä juttukin, Oululaisten erikoisesta kaupunkikatseesta eli mollotuksesta.

      • Anonyymi

        Tässä tulee myös kolikon kääntöpuoli "peliin", sillä osa meistä myös luulee että kaikki katsovat juuri heitä, koska pitävät itseään niin kiinnostavana ja tärkeänä henkilönä eivätkä koskaan pysähdy katsomaan totuutta. Jos pysähtyisivät katsomaan vähän tarkemmin toisia, niin huomaisivat ettei ne häntä katsoneetkaan. Semmoinen joka väittää muiden tuijottavan, tuijottaa myös itse. Todellisia teräksenlujia töllääjiä on ehkä yksi viidestäsadasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tulee myös kolikon kääntöpuoli "peliin", sillä osa meistä myös luulee että kaikki katsovat juuri heitä, koska pitävät itseään niin kiinnostavana ja tärkeänä henkilönä eivätkä koskaan pysähdy katsomaan totuutta. Jos pysähtyisivät katsomaan vähän tarkemmin toisia, niin huomaisivat ettei ne häntä katsoneetkaan. Semmoinen joka väittää muiden tuijottavan, tuijottaa myös itse. Todellisia teräksenlujia töllääjiä on ehkä yksi viidestäsadasta.

        Pitää paikkansa.
        Lahden tuolla puolen on vastakohtana tiukasti katuun katsominen ei vilkuiluja ja jos vilkuilua niin mahdollisimman huomaamattomasti ja kulmien alta.
        Vain pitkät popliinitalkkien helmat heiluivat, kun ihmiset menivät välinpitämättömän näköisinä omissa oloissaan.


    • Anonyymi

      Pilven reunalta katson sinua, rakkaani.
      Tule lähemmäksi,saavu kanssani reitille auringonnousuun ja ylitse. Näe kanssani aamun kauneus, illan viileys, hetki, kun varjot pysähtyvät ja päivä jähmettyy sekunniksi matkallansa eilisistä huomieen.

      Ole minulle hetki, ole aurinko. Ole eilisen ja huomisen merkitys. Ole nyt

    • Anonyymi

      Älä kysele, ole

    • Anonyymi

      Herkkyys tuijotukselle

      Toiset ovat herkempiä kuin toiset tuijotukselle.
      Itse en ota päänsärkyä, mutta kiinnostavaa joka tapauksessa.
      Mollotuksen syitä voi arvailla.
      Koen tietenkin outona ja uhkaavana jos jatkuu liian pitkään ja mietin mitähän tyyppi kohta yrittää tehdä? Melko tavallinen ja normaali reaktio.
      Kahviloissa ja ravintoloissa sama?
      Stadi, kun käyn sillä puolella maata, muistuttaa koko ajan enemmän ja enemmän New Yorkia siinä suhteessa, että kävellään ohi naamalla totinen perusilme, katsomatta ollenkaan vastaantulijaa, vain sillä erolla ettei kummatkin kädet ole taskussa kuten Nykissä.

    • Anonyymi

      Se on varmaankin sellainen rasisti, joka tuijottaa. Ne on just sellaisia.

      Ei rasismille!

    • Anonyymi

      Kauhijjaa se rassismi!
      Miksei tiedemiehet kehitä älylaseja jotka suodattavat kaikki immeiset poies ja jätä vuan rakennukset, sano.

    • Tuli mieleen.
      Vaihteleekohan tavat mentäessä eteenpäin pohjoiseen tai etelään tai muihin ilmansuuntiin suurimpiin kaupunkeihin niin radikaalisti että niistä voi ehkä päätellä jopa alueen tai kaupungin, missä ollaan, jos muita vinkkejä kuin paikallinen käytöstyyli ei ole?

    • Anonyymi

      Olen viettänyt aika paljon aikaa Oulussa viime vuosina mutta viime aikoina alkanut tulemaan ajatuksia että muualle päin välillä , osa on välitöntä mutta tosi paljon jonkin tason päihderiippuvaisia siellä ,mitä Pohjoisemmaksi menee niin väki tulee rennonmaksi esim ,Rovaniemi tosi kivaa ja avuliasta porukkaa !Toki nämä samat asiat on esillä kaikissa isoissa kaupungeissa ! Siksi tekee hyvää karistaa pölyt ja häipyä välillä lapplandiin

      • Anonyymi

        Joo. Virhe se oli tänne muuttaa 45 v poissaolon jälkeen. Ei ole Oulu sama kuin silloin ja pahemmaksi vielä tehdään. Keskustan liikennesuunnittelu on jotain aivan uskomatonta ja pahemmaksi muutetaan vuosi vuodelta. Torin seudun kaikki pysäköintipaikat on myyty Hyville Rakentajaveljille. Ja se myynti tarkoittaa, että kaupunki maksaa eikä rakentajaveli. Jollekin rypemispaikkaa suunnittelevalle maksettiin 1,5 miljoonaa euroa, muitten numeroja ei ole kerrottu. Keskusta on näivetetty kokonaan, kadut tukossa. On muka kävelykatukin, jolla saa väistellä polkupyörien lisäksi henkilö-, paketti- ja kuorma-autoja. Kivijalkaliikkeet näivetetty pois ja osan tilalle tullut juottoloita, jotka sulan maan aikana leviävät kaduille asti.
        Tällaista täällä Pohjolan valkeassa eiku betoninharmaassa kulttuurikeskuksessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Virhe se oli tänne muuttaa 45 v poissaolon jälkeen. Ei ole Oulu sama kuin silloin ja pahemmaksi vielä tehdään. Keskustan liikennesuunnittelu on jotain aivan uskomatonta ja pahemmaksi muutetaan vuosi vuodelta. Torin seudun kaikki pysäköintipaikat on myyty Hyville Rakentajaveljille. Ja se myynti tarkoittaa, että kaupunki maksaa eikä rakentajaveli. Jollekin rypemispaikkaa suunnittelevalle maksettiin 1,5 miljoonaa euroa, muitten numeroja ei ole kerrottu. Keskusta on näivetetty kokonaan, kadut tukossa. On muka kävelykatukin, jolla saa väistellä polkupyörien lisäksi henkilö-, paketti- ja kuorma-autoja. Kivijalkaliikkeet näivetetty pois ja osan tilalle tullut juottoloita, jotka sulan maan aikana leviävät kaduille asti.
        Tällaista täällä Pohjolan valkeassa eiku betoninharmaassa kulttuurikeskuksessa.

        Joskus pitäisi asioiden antaa vain olla eikä uudistaa mitään uudistuksen vuoksi.

        Taito se on sekin ettei lähde korjaamaan sitä mikä toimii.

        Itse pidän uudistus -sanaa kirosanana, koska yleensä ei aina, mutta yleensä se tarkoittaa sitä, että jokin asia vaikeutuu, lakkautetaan tai muuttuu maksulliseksi.
        Täytyypä seuraavan kerran käydessäni kiinnittää huomiota asioihin joista tässäkin ketjussa puhe.


    • Anonyymi

      Olen muuttanut Ouluun jonkin aikaa sitten ja en kyllä keksi mitään pahaa sanottavaa. Asun rauhallisella asuinalueella ja täältä on hyvät kulkuyhteydet keskustaan. Tällä alueella on lähellä kaikki tarpeellinen ja keskustaan ei tosiaan ole mikään ihmeellinen matka , jos haluaa vaikka käydä shoppailemassa ym. En ole keskustaa kokoenut mitenkään ahdistavana tai tyhjänä.

      En ole kokenut minkäänlaista tuijottamista tai kyräilyä ja mielestäni Oululaiset ovat mukavia ja rentoja tyyppejä.

      Oulu on myös mielestäni ihan sopivan kokoinen paikka ja en voisi kyllä ajatellakaan, että muuttaisin takaisin asumaan johonkin tuppukylään.

      Olen asunut mm Kemissä ja Torniossa ja sielläpä ne ihmiset vasta tuijottavat ja kyttäävät! Muutenkin todella ahdasmielistä ja pahansuopaa porukkaa tuolla akselilla ja en todellakaan ymmärrä miksi Oulua ja oululaisia haukutaan ja mollataan niin paljon. Kaikki nää haukkujat vois muuttaa vähäksi aikaa asumaan esimerkiksi Kemiin, niin varmaan osaisivat arvostaa Oulua vähän enemmän.

    • Anonyymi

      ahdasmielinen kaupunki jossa pienet piirit pyörii varsinkin soslalla. juoru akkoja sos ala täynnä. pomoja myöten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      232
      5807
    2. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      39
      4658
    3. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      4266
    4. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3011
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      118
      2964
    6. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      73
      2443
    7. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      121
      2396
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      189
      1648
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1629
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      23
      1286
    Aihe