Suomi-Popin -aamun, Jumalan ja Jeesuksen pikkaaminen.

Anonyymi

Mikähän se on, kun Jaajon ja Annin jutut, jo useita kertoja ovat menneet Jumalaa ja Jeesusta sekä uskonnollisuutta halveeraavalle tasolle? Alkaako jutut loppua, kun ei muuta hihiteltävää keksitä?

Sen verran pitää olla sivistystä, ettei uskontoa ja uskonnollisuutta pilkata, tavan takaa, hihitellä sille, niin kuin keskenkasvuiset, siitäkin huolimatta, vaikka itse olisi kuinka ateisti! Toisten vakaumusten kunnioittaminen kuuluu myös sivistykseen!

Se tässä eniten ärsyttää ja kummastuttaa, että miksi Jaajo ja Anni tämän tekevät, kun haluavat loukata niitä ihmisiä, joille nämä asiat ovat tärkeitä ?

Ajatelkaapa esim. alkoholistia(tarina on tosi), joka on menettänyt perheensä, terveytensä ja työnsä, kaiken ihmisarvonsa käytännössä kaiken, tulee uskoon, kokee uskonnollisen herätyksen, noin vain ja vapautuu alkoholismista, Jumalan armosta! Miettikääpä, miltä se teidän Jumalan pilkanne semmoisesta ihmisestä tuntuu?

Se, että toimii valtakunnallisessa radiossa juontajana, tarkoittaa myös vastuuta ja kunnioittamista sellaista ihmisryhmää kohtaan, jotka kuuluvat kirkkoon ja meitä on kuitenkin enemmistö, että sekin kannattaa muistaa!

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä ajattelen kyseistä taruolentoa aina ollessani yksityisistunnolla. Radio on toki auki.

      • Anonyymi

        Olet tosi kehittymätön.


      • Anonyymi

        Jeesus oli oikeasti olemassa eikä mikään taruolento joten haista suolta sinä pakana!


      • Anonyymi

        Tiedätkö, uskon tuon täysin.


    • Anonyymi

      Saataisko tänne asiallisia vastauksia, vai meneekö tämä kirkosta eronneiden pakana-osaston temmellyskentäksi?

    • Anonyymi

      Mikä"valtakunnallinen radio"? Ei Suomi Pop ole mikään valtakunnalinen, kuten aloittaja kirjoittaa ja kysyy. Ko. radio on ns. nakkikoppiradio, just tällainen missä voi tämän tyyppisiä nurkkakunnan juttuja viljellä. Ei ole pelkoa järin suuresta kuuntelijakunnasta, epäilen. Harvoja voi olla, olkoot juontajat kuinka suosittuja tahansa.

    • Anonyymi

      SuomiPop on valtakunnallinen mainosradio ja kattaa siis koko suomen, valitettavasti.
      Sehän tässä kummastuttaa, että minkä tyyppiset kuuntelijat hypettävät, samojen juttujen kuuntelusta ja ainaisesta hihittelystä juontajia ja mikä uskovaisten, tai uskontoa kunnioittavien ihmisryhmän loukkaamisessa on Jaajon ja Annin mielestä niin "hauskaa"?

      Ajatelkaapa Suvivirttä, kun välillä senkin olemassa oloa koulun kevätjuhlissa ja muissakin yhteyksissä on uhattu!? Nämä Jaajon ja Annin tyyppiset ihmiset, ovat juuri niitä, joille moinen asia se ja sama, mutta pilkata heidän mielestään on mukavaa!!

    • Anonyymi

      Niin, on se kumma, että jos ei enää oikein jutun juurta löydy, niin Jaajo on sitä mieltä, että kuinka hauskaa onkaan pilkata jumalaa, niinkö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe