Ärtyvä suoli & home ja kosteusvaurio

Anonyymi

Homeeseen ja kosteusvaurioihin liitetään usein hengitysongelmat, mutta kuinka yleistä on, että niihin reagoikin ensisijaisesti suolistollaan?

Suolisto-ongelmat ovat alkaneet nousujohtoisesti pari vuotta sitten uuteen asuntoon muuttamisen jälkeen ilman minkäänlaista sitä edeltävää historiaa ja diagnoosina lääkärin testien jälkeen vaikea ärtynyt suoli.
Hiljattain neljä vuosikymmentä vanhan vuokratalon asunnon alkuperäiskuntoisessa kylpyhuoneessa suoritettiin täysremontti ja sen yhteydessä tuli suorittaa viikkoja kestänyt kuivaus puhaltimilla purkamisen jälkeen eli kosteutta löytyi reilusti. Kun remontissa paljastui kosteutta ja rakenteiden avaamisen ja puutteellisen suojauksen takia pölyäminen ympäri asunto aiheutti siivoamisenkin jälkeen jatkuvasti pahenevia hengitystieongelmia niin väistämättä tulee mieleen olisiko kylpyhuoneen kosteusvauriolla ollut merkitystä kehittyneissä suolisto-ongelmissa. Koko kerrostalon sanotaan haisevan ummehtuneelle.

Ärtyvän suolen kontrollointi ruokavaliolla, lisäkuidulla ja probiooteilla on jatkuvaa, mutta onko nimenomaan kosteusvauriosta johtuvaan tyyppiin mitään omaa parannus- tai helpotuskeinoaan? Onko mahdollista, että oireet johtuisivat tietystä kosteusvauriomikrobista joka on asettunut taloksi suolistoon ja jonka voisi syrjäyttää vai onko suoliston hyvä bakteerikanta vain yleisesti köyhtynyt jatkuvan kosteusvaurioaltistuksen takia? Voiko kosteusvauriota mitenkään varmistaa suolisto-ongelmien syyksi?

Jos ärtyvän suolen oireet lähtisivät paranemaan kosteusvaurio-altistuksen poistuttua niin se olisi hienoa, mutta toisaalta pistäisi hieman synkäksi miettiä, että koko sairauden aiheuttama elämänmuutos olisi ollut kiinni vain suuren yhtiön huonosti ylläpidetystä vuokra-asunnosta.

13

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On yleistä, ja homeiden myrkyt aiheuttaa niin monenlaisia oireita. Eri ihmisillä vaan eri kohta kropassa. Tulehdustiloja.
      Omia hengitystieoireitakaan ei osata yhdistää kosteusvaurioon, vaikka ne on mittauksissa todettu ja muutkin samoissa mädissä tiloissa oireilevat. Eipä ihme jos ei vatsaoireitakaan osata.

      • "Omia hengitystieoireitakaan ei osata yhdistää kosteusvaurioon, vaikka ne on mittauksissa todettu ja muutkin samoissa mädissä tiloissa oireilevat. Eipä ihme jos ei vatsaoireitakaan osata."

        - Ja mihin lääkäriin noista menisi näiden ymmärtämättä noista juuri mitään? Koko aika ja energia menisi vaan selittelyyn saamatta mitään apua.

        Paha tilanne, jos on vakavat oireet. Ensi kertaa keuhkojeni oikealla puolella alkoi tuntua joku pesäke sairastuttuani homeasunnossa vuonna 2008 astmaan kortisonihoidon vain pahentaessa oireita.

        Vaikka toisin luulin, pääsin puolentoista vuoden kuluttua kokonaan lääkkeistä eroon höyryhengittämällä antifungaalisia, eteerisiä öljyjä, jota olen siitä pitäen enemmän tai vähemmän jatkanut.

        Mutta jo pidemmän aikaa keuhkoissa oleva pesäke on tuntunut vain vahvistuneen borrelioosin ja kaikkien oireiden pahennuttua.

        Eilenkin aamulla heräsin vain parin tunnin huonojen unien jälkeen yskimään ja kakomaan limaa. Olin ottanut ennen nukkumaanmenoa höyryhengitystä vahvalla kanelinkuoriöljyllä, puhaltanut pulloon ja nielaissut yöpillereideni mukana tabletin Mullein Lung Complexia, joka oli pitänyt keuhkoni kunnossa ilman, että millään olisi tuntunut olevan mitään vaikutusta enää.

        Saatuani yskäistyä vähän limaa oikealla puolella olevasta pesäkkeestä pois, heti kohta piti yskiä ja kakoa limaa uudestaan monia, monia kertoja.

        Vanhojen keinojen toimimatta enää yritin vahvistaa niitä uusilla. Lorautin kanelinkuoriöljyn kaveriksi vanulappuun eteeristä kamferiöljyä, joita höyryhengittelin kasvosaunalla. Puhalsin uudestaan myös pulloon oireiden jatkuessa ja oltuani aika epätoivoinen jo. Koska tabletti Mullein Lung Complexia ei ollut auttanut, otin pari tablettia AntiWiriäkin ja tabletin Mullein Lung Complexia lisää, joiden vaikutusta en voinut jäädä odottelemaan. Seuraavana temppuna koetinkin suolapiippua, jonka läpi hengittelin, tuntuessaan vaan aika pliisulta.

        Käytyäni kaikki konstini läpi jäljellä oli vielä omatekoinen kurkkuspray, joka ei ollut tuntunut tarpeeksi tehokkaalta jouduttuani boostaamaan sitä.

        Koska mistään ei näyttänyt olevan mitään apua, ja oli sentään elintärkeästä hengittämisestä kyse, mieleeni nousi kaikkea:

        Ettei vain olisi keuhkokuume kehkeytymässä sairastettuani sen jo lapsena, voidessaan salakavalasti olla myös kuumeeton. Keuhkojani ei oltu kuvattu kuin vuoden 2004 paikkeilla eikä homeasunnon jälkeen ollenkaan. Mutta se, että täytyisi lähteä johonkin lääkäriin tai päivystykseen puhumaan kieltä, jonka alkeitakaan ei ymmärretä, alkoi tuntua yhä raskaammalta ja liian vastenmieliseltä ja ylivoimaiselta.

        Koska en voinut nukkua, selasin tietokonetta siihen asti, kunnes se ilmoitti virtaa olevan niin vähän, että laite pitäisi kytkeä verkkoon kiinni. Huomattuani hengitysoireidenikin hellittäneen hieman ajattelin kokeilla samalla, pystyisinkö nukkumaan lisää, nukahtaenkin vielä pariksi tunniksi.

        - Edellä kirjoitustani, jonka lienen kirjoittanut 5.6.2019 vastauksena viestiin, jota olen siteerannut alussa, mutta jäänyt rankan elämän takia ja kuin jyrän alle jääneenä https://keskustelu.suomi24.fi/t/15669382/heikot-ja-sairaat-altavastaajina-paaltakavelijoiden-systeemissa#comment-97850911 vaiheeseen.

        Hetken verran jo luulin tehtyäni nenähuuhtelun merisuolalla ja ruokasoodalla höystettynä saaneeni siitä apua keuhko-oireisiinkin vaikutuksen kestettyä vain pari päivää, jonka jälkeen en ole jaksanut tehdä nenähuuhteluakaan uuvuttuani kaikkeen muuhunkin itseni hoitamiseen.

        Omatekemääni kurkkuspray'täkin olen boostannut jo useamman kerran, viimeksi kamferiöljyllä, saamatta siitä sen ihmeempää apua. Ei auta kuin tilata toiselta puolelta maapalloa NutriBioticin kurkkuspray'tä, jossa ei sen ihmeellisempiä ainesosia ole. Auttaako sekään enää, mutta kokeiltava on ja jatkettava taistelua sientä vastaan sienellä ja tilattava osterivinokastakin lisää.

        Aika toivottomalta vaan tuntuu taudin/tautien päästyä liikaa niskan päälle kärsiessään 24 tuntia vuorokaudessa borrelioosista ja selkeistä sieni-infektion oireista. Syön mitä tahansa, hetken kuluttua otsa kutiaa sisältäpäin toiselta tai kummaltakin puolelta, samoin poski, ja korvakin kutiaa yleensä oikealta puolelta ja keskellä päälakea alkaa kuumottava kohta sykkiä, joka voi jatkua pitkään monta kertaa päivässä. Nukahtelen myös tietokoneen, neulomuksen tai aamusivujen ääreen niin, että kynä tippuu kädestäni ja piirtää paperille jälkiä, joita on tullut viime aikoina tiuhaan tahtiin. Yleisvoinnin laskiessa, keuhkojen tuntuessa limaisilta ja herättyäni tajuamaan, ettei tässä ole enää mitään normaalia, aloin ajatella pari yötä sitten ajan varaamista lääkärille. Kerrottuani siitä pojalleni tämä vastasi turhautuneena, etteivät ne ota minua kuitenkaan todesta. Olinhan kokenut jo sen ja se on ollut väärin koko ajan, jonka lisäksi stressaannuin poikani sanoista nähtyään itsekin, miten minua on kohdeltu. Nyt kun asia tuli puheeksi, hän kertoi pelänneensä jo vuoden verran, että kuolisin ja hän joutuisi muuttamaan täältä yksin pois kauhean tavaramäärän kanssa.


    • Anonyymi

      Mistä saa hankittua Mullein Lung Complexia? Myykö Suomessa sitä joku?
      Onko muillakin kokemusta auttaako, jos on jo homealtistuksen seurauksena "oireileva"?
      Omalla kohdalla hengitystie- ja iho/oireilu on pysyvää ja alkaa hometiloissa aina vaan lyhyemmän piipahduksen jälkeen. Poishan niistä pitää pysytellä, mutta kiinnostaa myös jos jokin keino palauttaisi tai vahvistaisi kroppaa.

      • "Mistä saa hankittua Mullein Lung Complexia? Myykö Suomessa sitä joku?"

        - Poikani tilasi minulle tuota jo vuosia sitten ja huomasin sen auttavan. Olen tilannut sitä lisää iHerbistä, jossa sitä ei ole parhaillaan varastossa ja kun iHerb nostanut postimaksuja, sitä saa postitettuna pikkurahalla eBay'stäkin, josta tilannut sitä jo pari kertaa.

        Suomesta ei vastaavaa taida saada, ja jos saisikin, maksaisi moninkertaisen summan.

        Jos ja kun hallitus tekee uhkaamansa https://cutt.ly/Gog9yE - jota vastaan pitäisi taistella - EU:n ulkopuolelta ei pysty tilaamaan ilman arvonlisäveron maksua alle 22 euron hintaisia ravintolisiäkään, muuttaen hoidon ulkopuolelle jäävien aseman Suomessa vieläkin tukalammaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää etsiä EU-maasta joku tavarantoimittaja, joka ei vedä hirveää voittoa ja kisko kauheita postimaksuja.

        Käytettyäni suolapiippu Liteä, jota ei voi avata ja täyttää uudestaan, aloin googlata avattavaa ja täytettävää mallia, joista Suomessa voi joutua pulittamaan jopa 50 euroa useimpien ollessa vieläpä kömpelöä ja raskasta keramiikkaa. Löytyi kuitenkin hyvin suunniteltu kevyt ja pestävä malli, jonka voi avata ja täyttää haluamallaan suolalla, nimeltään Salitair, hintahaitarin vaihdellessa melkoisesti. Jos haluaa, laitetta saa täältäkin ruhtinaallisella Suomi-hinnalla korotettuna, mutta tilasin Amazonista alle parillakympillä ja pienillä postikuluilla.

        Aion täyttää uuden suolapiippuni merisuolalla huomattuani meri-ilmaston tekevän hyvää hengitysteille. Parhaimman tehon suolainhalaattorista saa, kun hengittää ilman piipun kautta sisään ja nenän kautta ulos. Ei saa uloshengittää piipun sisään ja suolakin pitäisi vaihtaa kerran kuussa, ohjeissa neuvotaan.

        Minulla meni edellispäivänä ja viime yönä kauan etsiessäni vanhaa viestiäni täältä ja arkistoiduilta sivuiltani, josta se pitkän hakurupeaman jälkeen löytyikin lopulta. Toinen tammikuuta 2012 kirjoittamassani viestissä, jolloin homehelvetin päällä ei ollut vielä borrelioosihelvettiä, kerron epäonnisesta juoksemisesta terveyskeskuksessa kaikkien akuuttiaikojen mentyä jo aamukahdeksalta vain parissakymmenessä minuutissa. Mentyämme ihmettelemään asiaa viereiseen kauppaan kirjoitin siitä näin:

        "Kaupan aulassa tapasin kirkon tilaisuuksista tutun naisen, jonka kanssa aloin jutella terveyspalveluista ja homeongelmasta. Sain naiselta vinkkejä uutta koitosta varten, muun muassa raput ylös juoksemalla pääsee nopeammin vuoronumeroa painamaan kuin kulkemalla hissillä. Rammoilla ei ole niissä skaboissa mitään mahista. Lisäksi nainen kertoi sairastuneensa vapaaehtoisessa työssä homeesta niin pahasti, että meinasi kuolla. Keuhkot olivat ihan tulehtuneet, muttei lääkäreiltä saanut edes lähetettä kuvauksiin. Lopulta nainen muutti meren rannalle kuolemaan, jossa alkoikin toipua. Yhtä hyvä tuuri ei käynyt toisella vapaaehtoisella työntekijällä, joka kuoli samoihin oireisiin vain kolmekymppisenä. Mutta koska tämä oli ollut tupakoitsija, sitä pidettiin syynä kuolemaan. Myöhemmin kaupungin omistamassa tilassa tehtiin homeremontti, nainen kertoi."

        Lainaus edellä täältä: https://cutt.ly/roflJX


    • Ei tarvitse syödä kuin jotakin omalle sairaalle kropalleen vähän väärää, josta se ei tykkää - ilman, että ennen homealtistumista olisi vastaavia oireita ollut - niin vatsa turpoaa palloksi ja suolistossa alkaa sellainen elämöiminen ja möyriminen, ettei nukkumisesta tule mitään.

      Nyt se oli chilijuustomakkara, joka oli ollut avaamattomassa pakkauksessaan jääkaapissa noin viikon viimeisen käyttöpäivämäärän oltua eilen, jolloin poikani pilkkoi sen uuniin perunasipulisekoituksen kanssa, jonka otti pakkasesta. Makkara maistui ihan hyvälle syödessäni paistosta illalla pari pientä kupposellista vatsani oltua asiasta täysin eri mieltä paisuttuaan ruoan jälkeen kuin ilmapallo ilman, että vatsassa olisi ollut erityisemmin edes ilmaa. Suolisto vaan turposi ja äityi niin, ettei nukkumisesta tullut sen takia koko yönä mitään - eikä tämä ollut ensimmäinen kerta todellakaan. Olen arvellut asian johtuvan ruoassa olevista mykotoksiineista, joita on sitä enemmän, mitä vanhempaa ruoka on lihatuotteiden ollessa ainakin itselleni siinä suhteessa pahimpia. Nytkin jääkaapissa on lihakeittoa, josta mietin, uskallanko maistaa sitä ollenkaan. Jos maistaisin pelkkää lientä vaan, joutuisinko valvomaan sen takia vielä toisen yön peräkkäin? Poikani ei saanut makkarastakaan mitään oireita kärsiessäni itse tästä ongelmasta.

      Kun olen nukkunut puoli kymmenestä aamulla vain pari tuntia, ei näillä aivoilla ole voinut nyt mitään tarkkaa ja vaativaa tehdä ajan mennessä ihan hukkaan. Sunnuntaina aloittamani Black Walnut -jauhe 1 ml:n päivittäisellä annostuksella on auttanut borrelioosiinkin jotain, eikä luusärkyäkään ole ollut niin paljon, rauhoittamalla suolistoakin, repsahtaen tosin suurempien voimien edessä viime yönä. Tuskinpa vaan siitä pirulaisesta pääsee koskaan eroon edes https://tinyurl.com/y4h84kjh näillä konsteilla, kun taustalla on niin paljon muutakin - huomattuani Black Walnutin olevan myös antifungaalinen jne. https://tinyurl.com/y42zdcqq monipuolisuudessaan, johon olen tarttunut kuin hukkuva oljenkorteen muiden konstien ja aprikoosinytimien lisäksi törmättyäni myös tällaiseen https://tinyurl.com/y5xj9ej3 tutkimukseen. Ainakaan viime aikoina https://tinyurl.com/yyezrbo6 hehkutettu stevia ei ole häätänyt borrelioosia pois viidenkään pullollisen jälkeen. En edes muista, mitä kaikkia keinoja olen vuosien varrella vaivoihini kokeillut hyydyttyäni vuorotellen lähes kaikkiin.

      Tässäpä tätä kirjoitusta oli taas. Paljon olisi asiaa, joka jäänyt kirjoittamatta roikkumaan. Ei tarvitse ihmetellä, jos tulee pitkiä taukoja https://goo.gl/PfyG96 varoittamatta niistä etukäteen. Kirjoitan, jos sopii ja jaksan, ollessaan aika haastavaa ja aikaavievää puuhaa. Olen kirjoittanut tätä jo parisen tuntia kai kellon ollessa 20.58 nyt, kun edessä on vielä oikolukua ja linkkien tarkistusta.

      • "Nytkin jääkaapissa on lihakeittoa, josta mietin, uskallanko maistaa sitä ollenkaan. Jos maistaisin pelkkää lientä vaan, joutuisinko valvomaan sen takia vielä toisen yön peräkkäin?"

        - Kyllä se lihasoppa menetteli eikä vienyt unia, mutta peitto oli huonosti ja kylmä herätti jäytämisellään jatkaessani sitten viime yönä aloittamaani https://tinyurl.com/y59y65ay kirjoituspuuhaa, jota olisi homesairauksien ulkopuolellakin niin paljon kuin sielu sietäisi vaan.

        Eilen ja tänään hävittäjätkin ovat jo aamusta lähtien häirinneet viikonloppurauhaa kovalla metelillään ilman, että tavallisia lentokoneita täällä juuri näkyisi.


      • Kuten tuolla https://tinyurl.com/y4vklpkc jo vihjaan, ei kaikki ole mennyt putkeen toiveajattelusta huolimatta. Ei ehtinyt kulua kuin viikko, niin Black Walnutin teho borrelioosissa petti ja vointini romahti jälleen kärsiessäni helvetillisistä kivuista, joiden takia unetkin jäivät vain pariin tuntiin.


      • Anonyymi
        sanasinko kirjoitti:

        Kuten tuolla https://tinyurl.com/y4vklpkc jo vihjaan, ei kaikki ole mennyt putkeen toiveajattelusta huolimatta. Ei ehtinyt kulua kuin viikko, niin Black Walnutin teho borrelioosissa petti ja vointini romahti jälleen kärsiessäni helvetillisistä kivuista, joiden takia unetkin jäivät vain pariin tuntiin.

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.

        "Anonyymi
        Tänään 14:08

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä."

        - Älä lue näitä juttujani, jos olet sitä mieltä, mitä olet. Et vaan ymmärräkään, mitä todellista helvettiä ja kärsimystä parjaat. Vaikken toivo sitä, ehkä eräänä päivänä ymmärrät joutuessasi kokemaan samaa. Viesteistäni voi olla apua monille. Juuri olen vastaamassa yhdelle, joka on kärsinyt borrelioosista koko aikuisikänsä. En millään jaksaisi, ja liian monille jää vastaamatta muistakin asioista ihmisen ollessa kokonaisuus.

        Mitä ketjun aiheeseen ja asiattomaan viestiisi tulee, korvien välissä ei ole suolistoa, se on vähän alempana, ketjun otsikon ollessa "Ärtyvä suoli & home ja kosteusvaurio", josta sinullakin lienee jotakin kokemusta vai muuten vainko käyt herjaamassa homesairaita aikasi kuluksi.
        Mikäli tuntee erityistä tarvetta pysymättä muuten nahoissaan, Suomi24:llä on niitäkin alueita, joissa puhutaan psyyken ongelmista, jonne voi mennä purkamaan mieltään, johdantona vaikka tämä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16072943/jumal039auta-etta-on-paksua-ja-saatanan-sairasta-touhua-ollut-suomessa-


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.

        "Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä."

        - Että voi olla ala-arvoista minuutin pari roiskaisua ihmisten kärsiessä helvetintuskia. Olet kyllä oikeassa siinä, että vikaa on myös korvien välissä ja paljon onkin kaiken pään kalvamisen ja jatkuvan nukahtelun perusteella, nukahdellessani pakonomaisesti istualleni niin, etten pysy hereillä, vaikka yritän. Aivojeni tilanne on pahentunut jo vuodessa hirveästi ilman, että päätäni olisi vaivauduttu lähettävän neurologin lisäksi edes tunnustelemaan https://tinyurl.com/y48u22vo täällä Tampereella.

        En ole kohta vuoteen käynyt enää terveyskeskuksessakaan https://tinyurl.com/y6mk2zlc hoitoni tultua joka osalta torpattua täällä https://tinyurl.com/y2lxs4gu niin, että joko en ole saanut lähetteitä tai ne on ammuttu alas.

        Kello on nyt 5.17 kirjoitettuani liikaa https://tinyurl.com/y49jugmy tärkeästä asiasta omien unieni kustannuksella, jonka jälkeen piti kirjoittaa vielä aamusivu loppuun.

        Selaisitte vähän eri foorumeita, sillä täällä on paljon ressukoita, joilla on jotain ongelmaa tai hätää, johon kukaan ei vastaa mitään. Vertaistukea kiusaamisen sijaan. Minun kapasiteettini ei sairaana riitä kaikkeen ja nytkin on jo aamu haaveillessani koko ajan pitäväni taukoa tästä kirjoittamisesta täällä. Toisaalta on viestejä, joihin pitäisi vastata. Kukaan ei ole vastannut mitään tuohonkaan https://keskustelu.suomi24.fi/t/15909857/kaari-utrio-lopettaa----viimein solvaukseen, jota säilytän kirjanmerkeissäni juuri sen takia, että se pitäisi kumota parilla valitulla sanalla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.

        Ja sinä voit pitää turpasi lukossa kun et ymmärrä oikean kärsimyksen päälle yhtään mitään. Ei sillä, että helvetillistä tautia sinulle toivoisin, mutta joskus tekisi mieli antaa ihmisille maisti miltä tuntuu sairastaa tätä. Borrelioosia sairastavia valitettavasti pidetään hulluina niinkuin kuppaa sairastavia entisvanhaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.

        "Anonyymi
        10.10.2019 14:08

        Kun näitä sun juttujasi lukee huomaa, että suurin vika on siellä korviesi välissä.

        1 Äänestä"

        - Miten anonyymi voi äänestää? Anonyymiksi tekeytyvä moderaattori kyllä voi vainottuaan minua iät ja ajat tällä palstalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe