varoituksia

näin ihan hölmöö untaa siinä joku nainen laskeutui rappusia alas ja hän oli anorektisen laiha ja mietin että kylläpäs on ruman näköinen, muuta kasvoiltaan nätti. hänellä oli päällä sellaient musta valko raidalliset mini päksyt ja pikkutoppi, jotka roikkuivat vähän. alhaalla kuitenkin oli toien nainen joka odotti ja oli jonkinnäköinen juontaja. hän alkoi varoitteleman..ai nii unohdin kertoo eli tämä oli menossa treffeille nellyn kanssa tai jonkun räppärin ja sillä oli (nellyllä) ns. oma radiokanava siis sillei et jos halus kuulla tiettyä artistia käänsi kanavan tietylle taajudelle ja varmasti kuuli sen. niin tämä juontaja varoitteli että älä mene treffeille saattaa tapahtua jotain kamalaa. siihen anorektikko vastas että ei hätää mulla on kaikki turvatoimet hoidettuna.
sitten tässä vaiheessa siirryin makuuhuoneseen jossa oli siskoni ja poika, jonka kanssa en koskaan ole vaihtanut sanakaan (samassa koulussa.. tai siis oli) ja me juteltiin yhdestä pojasta jota tapailin.. kaikkea pientä sählinkiä ja olinpa samaan aikaan marketissa, mut sitten poika alkoi vihjailla että ois ollut tämän tapailemani kaverin kanssa sillä tavalla se sanoi sen vielä sille jännästi että olis päässyt täyttelee sen kalleutta. ja mä oli sillei että yritätkö vihjailla..homo!
sitten näin taas kuinka nainen laskeutui rappusia alas. tavallinen kropaltaan ja vaatteiltaan ihan nätti nainen ja juontaja alkoi taas varoittelee että älä mene. siihen nainen vastas ei hätää jos jotain tapahtuu täällä on hyvät äänieristykset. tarkoittaen että jos häntä yritretään tappaa tai pahoinpidellä muut eivät siitä saa tietää ja voivat siis olla rauhassa ku ei tarvi auttaa. mutta se mistä tämä varoitteli siis oli kuolema/ väkivalta ja näin miten ois tapahtunut jos ois menny, mutta uni loppui enkä siis tiedä menikö vai ei näkymät ei kuitenkaan olleet kivoja.
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

kiopa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu