Nettilukioon melkein nelikymppisenä

Anonyymi

Hei.

Harkitsen nettilukioon suorittamista. Onnistuuko työn ohessa, jos päivässä on 2h työmatkaa ja ajaen, ettei voi siinäkään opiskella.

En ole mikään älykkö, matematiikka on todella vaikeaa. Muuten peruskoulu meni ihan hyvin.

1 ammattitutkinto ja liiketalouden perustutkinto sekä ammatillinen koulutus opiskeltuna.

Haluaisin kokeilla onko minusta siihen, varsinaisesti en opiskeluja varten valkolakkia tarvitse. Eräänlainen saavutus olisi minulle kuitenkin.

Mitä mieltä aikuisena lukion käyneet ja varsinkin nettilukion olette, miten vaikeaa oli?

5

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei!
      Minä kävin aikuislukion muutaman vuoden nuorempana kuin sinä nyt. Opiskelukokemusta oli hyvin vähän yli kymmenen vuoden takaa. Aamuisin lähdin kotoa seitsemän maissa ja kokonaisen työpäivän ja kouluillan jälkeen olin taas kotona illalla yhdeksän aikoihin, viitenä päivänä viikossa. Kahdessa vuodessa olin ylioppilas hyvin arvosanoin.

      Minä jaksoin kaiken hyvin, se oli elämäni parhaita aikoja. Kaikilla ei suju yhtä hyvin varsin monista syistä.

      Minun lukioaikanani ei vielä edes kuviteltu nettilukioita, jonkinlaista etäopiskelua taisi olla ulkomailla asuville. Kävin koulussa joka arki-ilta. Vain yhden kerran olin poissa koko aikana, säännöllinen läsnäolo tietysti oli eduksi menestymiselle.

      Minulta ei nettiopiskeluun riittäisi motivaatio. Mutta tiedän, että joillekin se sopii ja tuottaa tulosta, ehkä sinä kuulut siihen joukkoon. Menestystä hankkeellesi!

    • Anonyymi

      Minä olin reippaasti yli 40-vuotias lukion suorittaessani. Olin kirjoilla aikuislukiossa ja otin lisäksi kursseja päivälukion puolelta.

      Minulle ei olisi nettilukio sopinut ollenkaan, tarvitsin ehdottomasti sen luokkahuoneen muine opiskelijoineen ja opettajan luokan eteen. Olisi ollut ankeaa pakertaa ihan yksin ilman vertaistukea muista opiskelijoista ja mahdollisuutta kysyä ja keskustella opettajan kanssa. Varmasti koulumenestyskään ei olisi ollut hääppöinen.

      Lukio meni hyvin ja muistelen lukioaikaa lämmöllä. Nyt olen jo täyttänyt 50-vuotta ja opiskelen yliopistossa.

    • Anonyymi

      Peruskouluajoista on jo niin paljon aikaa, että onkohan kaikki jo unohtunut..

    • Anonyymi

      Hei,
      olen 53 vuotias nettilukio- opiskelija. Yli puolet opinnoista on jo takana ja yllättävän hyvin on sujunut. Minulle vaikeutta tuottaa matematiikka sekä kielet, muiden aineiden kanssa pärjään hyvin.
      Ehdottomasti kannatan opiskelua, hyvin olen saanut tukea opettajilta/ ohjaajaltani silloin kun sitä olen tarvinnut.
      Opiskelen vähintään 1.5 tuntia päivässä, hyvin usein ennen töihin menoa.

    • Anonyymi

      Aloittaja unohda koulutus,ja nauti elämästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      266
      3348
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      80
      1448
    3. 66
      1213
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1049
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      54
      943
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      943
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      941
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      787
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      726
    Aihe