Pikkasen faktaa

Anonyymi

Kannattaa ymmärtää,

Kannattaa ymmärtää, teidän hankkimanne pennun kasvattaja ei ole mikään jumala jolla valta muuntaa todellisuutta. Tämä ei voi määritellä ja muuttaa, valkoiseksi pestä suvun terveysriskejä oman mielensä mukaisiksi. Hän ei ole se, joka päättää, onko hänen käyttämänsä jalostuskoiran aiempien jälkeläisten, omien vanhempien, tätien, setien sekä pentuesisarusten sairausdiagnoosit "aitoja" eikä tämä voi niitä mitenkään "epäaidoiksi" millään tavalla itsekseen muuntaa kuin olisi jossain eri todellisuudessa. Toisin sanoen: ei pidä mennä halpaan eikä olla nenästä vedettävissä, höynäytettävä

Koiran diagnoosista päättää sen diagnosoinut lääkäri ja tai ent Evira nyk Ruokavirasto jos koira avattu, tai muu taho, joka kykenee määrittelemään näytteistä tai vaikkapa geenitestistä syyn. Omistaja kertoo eteenpäin ympärilleen jos tahtoo, esimerkiksi rotuyhdistyksen sairauslistaan, Kennelliiton jalostustietokantaan, kasvattajalle, lähisukulaisten omistajille.

Ei kukaan muu ns sivullinen (jokin sukulaisen omistaja tms) voi alkaa väittämään asiallisin perustein vastaan tähän, saati jos asiasta on jokin tällainen tulos. Maija Meikäläinen ei päätä koiransa perheenjäsenten sairausdiagnooseista, tai ovatko ne "tosia" tai eivät, vaan niiden muiden koirien lääkärit! Omistajat päättävät kertovatko ympärilleen vaiko eivät. Se mitä he sanovat, on se, mikä pätee.

Vaikka tulos miten pistäisi kapuloita rattaisiin sille, joka omistaa läheisen jalostuskoiraksi aiotun, kaikkien kasvattaa aikovien tulee kyetä asiallisella tavalla uskomaan ja kohtaamaan nämä joka kasvattajalle moniin kertoihin vastaantulevat asiat.

Eki, sopeutua niihin muuttuviin tilanteisiin järkevästi että ymmärrettävästi hyvin tarkasti uudelleenarvioida vakavasti sairaiden tai sellaisiin sairauksiin menehtyneiden yksilöiden lähiperheenjäsenten enempi jalostuskäyttö, jopa jo syntyneiden oman koiran jälkeläisten.

Ei voida vain sulkea korvia ja silmiä ignoreeraten kaikki, mikä ei itseä miellytä. Sillä itsepetoksen metodilla paha perii. Sen sanoo normaali maalaisjärki.

Älkää uskoko aivan kaikkea höpöä, mitä teille voidaan vähätellen puhtaaksipesu -yrityksin väittää. Ottakaa itse selvää. Mikäli koiran kasvattaja, omistaja, eri rotuyhdistysten sairauslistat tai Kennelliiton jalostustietokanta väittävät omistajan ilmoittamaa omistamaansa koiraa sairaaksi, tai siihen menneeksi, SE on se voimassa oleva pätevä virallinen tieto. Ei kenenkään sivullisen ties mitkä väittämät.

Ellei kasvattaja pysty tai tahdo tuontyyppisiä faktoja hyväksymään, voin vain neuvoa ostajia ymmärtämään mitä siitä on voitavissa päätellä, vaikka joku olisi miten hyvä puhumaan.

Pentueita ja kasvattajia kyllä riittää.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

        Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
        Maailman menoa
        121
        6020
      2. Halaisin sua mies

        Jos voisin 💗
        Ikävä
        29
        2110
      3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

        Vähän luulen että on..
        Ikävä
        177
        1942
      4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

        gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
        Maailman menoa
        66
        1114
      5. Mitä tämä on

        Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
        Tunteet
        10
        1113
      6. Hyvää yötä kaivatulleni

        En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
        Tunteet
        24
        997
      7. Olen valmis

        Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
        Ikävä
        73
        987
      8. Nyt on konstit vähänä.

        Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
        Kiuruvesi
        24
        902
      9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

        Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
        Pyhäjärvi
        42
        887
      10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

        Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
        Suomussalmi
        12
        755
      Aihe