narsistit

Samahan se, jos on itserakas, tai mikä muu hullu hyvänsä, kunhan sillä ei satuta muita. Ongelmanhan tästä tekeekin se, että narsistin ihmisen lähellä muilla on paha olla ja läheiset voivat joutua kärsimään paljonkin, koska narsisti osaa syyllistää, alentaa ja masentaa lähellään olevia. On erittäin hyvä asia, että siitä puhutaan, narsistia ei voida auttaa, mutta narsistin ihmisen uhreja tieto auttaa.
Oikealla itsensä rakastamisella ei ole mitään tekemistä muiden satuttamisen kanssa.

Lukekaapa tämän palstan viestejä, niitä ketjun ensimmäisiä. Siellä on ujoa, ahdistunutta, arkaa, heikon itseluottamuksen omaavaa, alistettua, väärinkäytettyä, puolustuskyvytöntä jne. jne. Siis ihmisiä, joilla ei ole tarpeeksi narsistisia piirteitä, jos ollenkaan. Eipä taida ainakaan tälle ryhmälle olla apua siitä, että usko omiin kykyihin ja omien etujen ajaminen leimataan sairaudeksi. Tai pahemmaksikin - halveksittavaksi moraaliseksi rappioksi.

Jos tahdotte lukea erilaisista narsismin ilmenemisestä, unohtakaa nuo "viralliset" narsismin tutkijat. Paljon parempaa ja oivaltavampaa tekstiä narsismista ja narsisteista löytyy esim. Minette Waltersin kirjasta Häpeänaamio. Tämä kirja on ainakin minun käyttämässäni kirjastossa laitettu jännäri-hyllyyn. Ja oikea ratkaisu taitaa ollakin: ei tällainen kirja sovi sinne tiede- ja kultturi-ihmisten osastolle häiritsemään älyköiden mielenrauhaa.

kommentoit asiaa...

AIKUISIÄN NARSISMI
"Terveellä narsismilla" aikuisiässä tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on suhteellisen realistinen käsitys itsestään ja omasta arvostaan. Hän pystyy antamaan itselleen ja muille arvoa ja kunnioittamaan omia ja muiden tunteita ja mielipiteitä. Hän pyrkii kunnianhimoisesti erilaisiin saavutuksiin, ja niiden toteutuessa pystyy iloitsemaan onnistumisesta ja olemaan ylpeä sekä itsen että toisten ihmisten palkitsemisesta.

'Terveesti narsistinen' ihminen on suhteellisen itseriittoinen siinä mielessä, ettei ulkoapäin tulevat vastoinkäymiset ja muiden ihmisten kritiikki pysty kovin helposti romuttamaan hänen tunnettaan siitä, että hän on itsessään arvokas ja tunteissaan oikeassa ja oikeutettu.

Liisa Keltinkangas-Järvinen (1994) kuvaa kirjassaan 'Hyvä itsetunto' narsistista häiriötä minän häiriöksi. Narsistinen häiriö kuvataan kirjassa minän kehityksen, minäkuvan ja itsetunnon vaurioksi. Ongelmat liittyvät niin keskeisesti minään, sen kehitykseen ja toimintaan, että häiriötä kutsutaan myös minävaurioksi.

Narsistinen häiriö ilmenee ennen kaikkea ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä, ei älyllisinä tai suoritusongelmina eikä perinteisinä mielenterveysongelmina. Päinvastoin, usein narsistisessa häiriössä saattaa älyllinen suoriutumienen olla keskimääräistä parempaa. Ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt inhimilliset kontrollimekanismit, kuten syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi kokea huomattavaakin yhteiskunnallista menestystä.

Kehityksen häiriintymisestä on seurauksena, että minävaurioisella ihmisellä on vääristynyt käsitys itsestä. Kehityksen myötä lapsen kaikkivoipaisuuden tunne tulisi kadota, mutta minävaurioisella ihmisellä se ei väistykään, vaan narsistinen ihminen pitää edelleen yllä käsitystä omasta kaikkivoipaisuudesta: hän on paras, kaunein ja mahtavin. Tämä ei kuitenkaan ole aitoa itseluottamusta, vaan puolustautumista todellisuutta vastaan ja oman rajallisuuden kieltämistä. Sen myöntäminen, että ei osaa jotain, tai että jossain on epäonnistunut, on minävaurioiselle ihmiselle ylivoimaista.

Minävaurioiselta ihmiseltä puuttuu itsetunto ja itseluottamus lähes kokonaan. Hän ei ole saanut kaipaamaansa hoivaa ja rakkautta, eikä siksi osaa arvostaa itseään ja luottaa itseensä. (On huomattava, että ihminen, jolla on huono itsetunto ei välttämättä ole narsistinen.) Myöhempi käytös on tämän puutteen jatkuvaa paikkaamista. Itsekeskeisyys ja huomion herättämisen tarve on valtavaa: kaikki pyörii oman itsen ympärillä. Oma minä on asioiden tulkinnan viitekehys ja asiat arvioidaan sen mukaan, miten tärkeinä ne koetaan itselle - kaikki on jotenkin sidoksissa itseen.

Minävaurioisen ihmisen pyrkimys määrätietoiseen työntekoon ja täydellisiin suorituksiin on usein ilmeinen. Tämän takana ei ole velvollisuuden tunne, vaan ihailluksi tulemisen ja kiitoksen saamisen tarve. Tällainen käytös saattaa näyttää hyvin varmalta, mitä se ei suinkaan ole, vaan päinvastoin; minävaurioisella ihmisellä on kova tarve päteä. Elämä on pikemminkin kulissia tai jopa eräänlaista teatteria.

Narsismiin ei osata liittää heikkoa itsetuntoa, koska heikkoon itsetuntoon yhdistetään arkuus ja epävarmuus. Päinvastoin, lievä narsismi näyttää pikemminkin hyvältä itsetunnolta kuin sen puutteelta.

Narsistiseen luonnevaurioon kuuluu vakavia tunne-elämän alueen ongelmia. Minävaurioinen ihminen on herkkä ja loukkaantuu hyvin helposti kaikesta. Häntä ei ole otettu tarpeeksi huomioon, ei kiitetty tarpeeksi; häntä on ehkä kritisoitu tai hän ei ole onnistunut hänelle itsestään selvällä tavalla. Herkkyys ei kuitenkaan ole todellista tunne-elämän herkkyyttä, vaan kaikkivoipaisuuden tunteeseen kohdistunutta loukkausta. Joku tai jokin on asettanut minävaurioisen henkilön ylivertaisuuden jollain tavoin kyseenalaiseksi. Loukkaus kohdistuu hänen minäänsä - tai mielikuvaan minästä - ja siinä olevaan kaikkivoipaisuuden harhaan - tätä nimitetään narsistiseksi loukkaukseksi. Narsistisen henkilön herkkyys ei koskaan ulotu toiseen ihmiseen ja tämän tunteisiin. Päinvastoin, narsistinen loukkaus oikeuttaa minävaurioisen ihmisen käyttäytymään toista ihmistä kohtaan julmasti: häntä on loukattu ja hänellä on oikeus kostaa. Lisäksi hän ei ole enää vastuussa tekemisistään, koska syy on sen, joka loukkasi häntä.

Itsekeskeisyys saa minävaurioisessa ihmisessä aikaan empatian puutteen eli kyvyttömyyden asettua toisen ihmisen asemaan ja ottaa tämä huomioon. Sen johdosta narsistinen ihminen on tunne-elämältään kylmä ja välinpitämätön suhteessaan muihin ihmisiin. Hänen herkkyytensä koskee vain omaa itseä - onko häntä on loukattu vai onko hän hyötynyt. Muut ihmiset ovat sitä varten, että heitä käytetään hyväksi. Heitä tarvitaan välineenä johonkin: ihailemaan narsistista ihmistä tai tuomaan hänelle konkreettista etua, mutta tunnesiteillä sinänsä ei ole arvoa.

Koska narsistinen henkilö ei kykene tuntemaan aitoa kiintymystä, vaihtuvat myös ihmissuhteet tiuhaan. Hänelle on tärkeää, että hän itse hylkää toisen ihmisen eikä toinen häntä. Se, että hänet hylätään on hänelle katkera loukkaus. Hän voi tuntea katkeruutta loppuelämänsä ja kostaa kokemansa 'vääryyden' vaikkapa väkivallanteolla. Koska narsistinen ihminen ei kykene aitoihin tunnesuhteisiin, ovat hänen ihmissuhteensa erikoisia: tavallisesti narsistinen ihminen käyttää muita ihmisiä hyväkseen manipuloimalla eli käsittelemällä heitä jotenkin. Toinen ihminen saadaan ajattelemaan tai toimimaan määrätyllä tavalla, tottelemaan ja tekemään narsistisen henkilön mieliksi; toista voidaan "pompottaa" tavalla, jossa ei ole muuta mieltä kuin että narsistinen ihminen osoittaa näin itselleen kaikkivoipaisuuttaan. Toisen ihmisen kiusaaminen, alistaminen ja henkinen väkivalta onnistuvat narsistiselta ihmiseltä ilman omantunnonvaivoja tai syyllisyyttä - se jopa tuo hänelle mielihyvää ja vallan tunnetta.

Narsistinen ihminen ei piittaa säännöistä. Ne ovat hänen mielestä tarkoitettu heikkojen ihmisten ohjenuoraksi, jotka eivät ilman niitä pysty selviämään. Kun minävaurioiset ihmiset joutuvat ympäristön kanssa ristiriitaan, he torjuvat kaiken kritiikin. Muut ihmiset ovat heidän mielestään niin kateellisia heille, että ovat kateudessaan järjestäneet ajojahdin heidän tuhoamisekseen.

Narsistiseen häiriöön liittyy aina agressiivinen käyttäytyminen. Agressiivisuus herää erityisesti kun narsistisen ihmisen kaikkivoipaisuutta on loukattu. Vailla syyllisyyden tunteita kohoava kylmä ja harkitseva raivo on silloin tunnusmerkkinä narsistisesta häiriöstä.

Muu ympäristö määrää sen, miten aggressiivisuus narsistisessa henkilössä ilmenee. Hänelle on usein tärkeää kasvojen säilyttäminen ja siksi hän ei useinkaan syyllisty avoimeen väkivaltaan, mutta on sitävastoin erittäin taitava käyttämään henkistä väkivaltaa ja alistamista. Hän käyttää - mikäli mahdollista - hyväkseen virkaansa tai sosiaalista asemaansa. Niiden turvin narsistinen henkilö määrää, hallitsee ja manipuloi muita ihmisiä, käyttää 'hajoita ja hallitse' -taktiikkaa, ottaa sisäpiirisuosikkeja, alistaa joitakin ihmisiä, torjuu toisia. Silloin hänen ei tarvitse turvautua sellaiseen väkivaltaan josta jäisi kiinni. Väkivaltarikollinen hänestä saattaa tulla mikäli hänellä ei ole sellaista asemaa tai valtaa, että hän pääsisi hallitsemaan ja manipuloimaan muita, vaan ainoaksi keinoksi hänelle jää avoin väkivalta.

Narsistinen häiriö on siis heikkoon itsetuntoon perustuva, koko persoonallisuutta leimaava persoonallisuuden piirre. Narsistisesti häiriintynyt ihminen tuntee sisimmässään, ettei hän ole yhtä hyvä kuin muut, ettei hän kelpaa sellaisenaan, vaan, että hänen tarvitsee jatkuvasti saada muilta vahvistusta siitä, että hänet hyväksytään, häntä kunnioitetaan ja rakastetaan. Elämän keskeiseksi pyrkimykseksi tulee vahvistaa itsetunnon ulkoisia ripustimia; koko ihmisen toiminta ja käyttäytyminen tähtäävät tämän vahvistuksen hankkimiseen.

Narsismia, narsistisia persoonallisuuden piirteitä ei pidä sekottaa narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Kaunokirjallisuus tuskin kuitenkaan kovin asianmukaista tietoa aiheesta antava... Tutkittua, näyttöön perustuvaa tietoa löytyy paljon.

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6019

Se on hyvä että asiasta puhutaan ja siitä on sanoinkuvailematonta hyötyä narsistien uhreille.
Kukaan sellainen, joka ei ole ollut narsistin pihdeissä ei voi uskoa mitä kaikkea se pitää sisällään. Ne uhrien kertomukset ovat niin ufoja, että niitä ei pysty edes uskomaan ellei itse ole kokenut vastaavaa.

Se manipulointi taito ja kyky valehdella on jotain niin...