kuuntelin saarnan

Pyhään temppeliin johti hän meitä,
kynttilänjalkaan katseemme heittäin.
Seitsemän lamppua kirkkaus niissä
keskellä kulkee Kirkkaus itse.

Arjessa mukana sana nyt kulkee,
bensaa tankkaa, ja kirjan antaa
huoltsikan täti lukea saa,
siitä se alkoi, taivaan tie,
seurakuntaan Herra kun vie.

Hengessä voima, se alas antaa,
kuulijan sielu saa aarteen kantaa,
neuvot on uudet ja ikivanhat,
aukaise peitetty sydän, sen taakka
veljesi edessä, mereen heittää
Herra sun syntis, saat uskoa rohki,
syvyys ne hautaa, ja kelle sä kerroit,
unhotuslahjan Herralta sai,
aavana kimmeltää armon meri.

Rauhan on tervehdys, kädet ja syli,
Herra on tässä, kaikessa yli,
pellavaliina nostetaan pois
ehtoollishetki, sanat, alkaa voi.
Sinä yönä on tässä
illassa läsnä
Sana, valkeus, alusta alkaa,
pääty ei koskaan.

Autuas hetki, Herra kun avaa
sydämen korvat kuulemaan,
silmät enemmän näkemään
lempeän tuulen tuntea saa.
Saarnassa aiheita monta, ystävyys
yhteys hengen yksmielisyys
rakkaus lähentää Jumalan lapset,
siksi on vaikea erota taas
siellä me toisiamme kohdataan.

Naksuu nauhuri, CD pomppii,
kirjassa paperiin kääritty eväs
välipala tallenne maistuu myös,
parasta ennen päivää ei näy.
Pelko on maassa! pallomme palaa
meret nousee ja valtaa alaa,
synti on lentää ja puuta polttaa
ilmastokristukset saarnaa täällä.

Kirottu maa, joutaakin palaa,
vaikka nyt kysytään tainta
omenapuun, istuttaa vielä
aattona viimeisen päivän ja yön.

Yksinäisyys, uhka vai haaste,
yhteiseen pöytään on kaipuu kova,
saarnaaja kertoi kannustavasti
etsikää heitä, saattakaa kotiin asti.