Ehkäisystä

tämä uskonto tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
Ainoastaan se, että ehkäisyä ei saa käyttää tekee tästä vaikean henkilökohtaisesti. Pitääkö vaihtaa uskontoa, koska ehkäisyn käyttäjäthän joutuvat puhutteluun ja heitä ei hyvällä katsota.
Miten pienestä se voikaan olla kiinni ja kukaan, joka käyttää ehkäisyä ei halua asian paljastuvan. Nykyaikanakin voidaan erottaa seurakunnasta sellainen?? Vai onko näin, jos VL näkee ehkäisykiellon olevan väärä kielto, niin onko hän jo maailman menossa vahvasti mukana?

Koittakaa tajuta te, jotka ette salli ehkäisyä mistään hinnasta, että joskus se ehkäisy on välttämätöntä, jotta säilyy hengissä. Kun tietää raskauden tai synnytyksen voivan johtaa kuolemaan, niin ei ole Jumalan tahto että ihminen ikään kuin koittaa tappaa itsensä.

Moni yli kymmenen lasta synnyttänyt on menettänyt mielenterveytensä ja siitä ajatellaan, että se oli Jumalan tahto ja näin se oli menevä. Itse olen sitä mieltä, että ei ole Jumalan tahto ja on ihmisen oma syy, jos hän tuhoaa terveytensä tekemällä sellaista, mikä on selvästi vahingollista. Turha ajatella, että Jumala on vastuussa kaikesta tyhmästä mitä ihmiset tekevät henkensä uhalla.
Jumala haluaa, että ihminen arvostaa ja ylläpitää terveyttään, eikä aja itseään hengenvaaraan tahallisesti.

Keskiverto nainen, joka on synnyttänyt kuusi lasta, on tehnyt kovan työn ja siinäkin on vatsanahka jo venynyt ja jos on työttömyyttä ja vaikeuksia, niin on lasten kiusaamista hankkia niitä lisää, jos ei pysty lapsille hyviä kasvuolosuhteita tarjoamaan. Ajatellaan, että Jumala pitää huolen ja antaa voimia vaikeuksiin. Varmasti Jumala pitää huolen ja antaa voimia, mutta jos ihminen ajaa itsensä tahallaan hätään ja vaikeuksiin, tietäen sen, niin itse on ihminen itselleen vaikeutensa järjestänyt.
Ei ihmisen itselleen itseaiheuttamat vaikeudet ole Jumalan aikaansaannosta, ne ovat ihmisen itsensä tekemiä. Miksi pitää tehdä itselleen elämä älyttömän vaikeaksi, miksi?
242123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Itse olen synnyttänyt yksitoista lasta ja uskon,että Jumala todella osaa ja ehtii huolehtimaan myös minun lapsilukumäärästäni. Raamatussa on luvattu, että Jumala pitää huolta kedon kukista ja linnuista ja on luvannut että hiuskarvakaan ei katkea päästä hänen tietämättään. Lapsetko siis syntyisivät vahingossa. Järki ja usko ovat useasti ristiriidassa, ihminenhän on luonnostaan mukavuudenhaluinen ja tietenkin haluaisi itselleen helpon ja mukavan elämän. Sielunvihollisen houkutukset ovat monenlaiset ja varmasti hän osaa kietoa asiat hyvin houkutteleviksi kuten:sinun tulee suojella omaa terveyttäsi itse ja käyttää ehkäisyä. ts älä luota että Jumala siihen pystyisi. Miksi Jumala antaa meille vaikeuksia ja sairautta? Sitä on todella vaikea aina ymmärtää. Tuttavissani on myös psyykkisesti sairaita, sekä lapsettomia, että perheellisiä. Näin on myös epäuskoisissa. Pieni perhe tai lapsettomuuskaan ei suojaa meitä sairaudelta. Toki meidän tulee hoitaa terveyttämme parhaamme mukaan syöden terveellisesti, kuntoillen, emme käytä alkoholia, huumeita, mutta vastoin Jumalan sanaa toimien emme todellakaan saavuta mitään hyvää. Evankeliumi on se voima jonka avulla pääsemmme kerran Taivaaseen ja hyvä omatunto antaa paljon voimia myös arkeen.

Äänestä
  • tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    Missään vaiheessa aloitustekstissäni en sanonut, että ainoastaan monet synnytykset ja raskaudet saisivat aikaan psyykkisiä sairauksia.

    Psyyke voi joutua lujille monesta eri syystä ja ihminen voi sairastua vaikka ei mitään selitystä sairaudelle löytyisikään. Muun muassa perimä ja lapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden häiriöitä ja eritasoista psyykkistä problematiikkaa.

    Mutta on aivan oma syy jos tekee sen persoonallisuuden hajoamisen ja uupumisen tahallaan synnyttämällä jatkuvasti lapsia lisää ja lisää, vaikka tuntee että ei enää jaksa, ei kestä..
    Kukaan seurakunnassa ei voi pakottaa totaalisen väsynyttä äitiä synnyttämään enää yhtäkään lasta lisää, jos äiti on aivan loppu. On ihmisen kiusaamista vaatia häntä sellaiseen, mihin hän ei pysty ja on vastoin Jumalan tahtoa kiusata heikkoa ja vaatia ja vaatia, kohdella kovalla kädellä.

    Olet tehnyt suuren työn, kun olet jaksanut olla noin monta kertaa raskaana ja synnyttää peräti 11 lasta. Kuitenkaan et ehkä osaa käsittää, miksi kaikki naiset eivät siihen pysty.
    Pakollinen ehkäisykielto antaa sen kuvan, että Jumala olisi paha ja vaativa. Kuitenkin kristinusko opettaa Jumalan olevan ymmärtäväinen ja heikkoja rakastava. Täytyy olla hyvin vahva, että jaksaa olla joka vuosi raskaana. Jumala on antaa siihen voimaa, mutta jos ihminen on hengenvaarassa ja tekee silti sitä, mistä lääkäritkin varoittavat, niin silloin ihminen tekee tahallaan itselleen jotain, mikä voi aiheuttaa kuoleman. Se ei ole Jumalan tahto.

    Sielunvihollisen houkutuksiksi asenteeni on helppo nimetä, mutta monilta unohtuu se inhimillisyys ja kohtuus, ymmärtäväisyys mm. fyysisesti ja henkisesti heikompia kohtaan.

    Moni VL voi syyttää minua, että käytän järkeä tässä asiassa. Uskon Jumalaan ja Raamattuun, siinä en käytä järkeä, mutta käytän järkeä siksi koska se on minulle annettu ehkäisyasiassa. Jos ja kun tietää oman terveytensä ja sen, että ei pysty synnyttämään montaa lasta, niin on turha vedota että olisi Jumalan tahto saattaa itsensä hengenvaaraan. Näin ei ole.

    Kukaan, joka on synnyttänyt yli kuusi lasta ei voi käsittää heikompaa sisarta ja ehkäisy tuomitaan, koska itse ei sitä ole tarvinnut edes miettiä.

    Tiesitkö että ehkäisykielto kaiken käsityksen mukaan miesten keksimä kielto.

    JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?

    Kaikista ei ole vanhemmiksi. Eivät kaikki ole hyviä ja rakastavia vanhempia, uskovaisissakin on monenlaisia äitejä ja isiä, kovaa lakihenkisyyttä opettavia ja jos on työöttömyyttä ja sairautta, niin lapsella ei ole hyvä olla. Lapset eivät useinkaan ole toivottuja siinä vaiheessa, kun äiti ei enää jaksa synnytyksiä, imetyksiä ja taas uutta raskautta.

    Psykologiassa on sanottu, että lapsi vaistoaa kyllä, milloin hän on todella haluttu lapsi ja milloin hänet on otettu vastaan vain velvollisuudenvuoksi..Se ei ole hyväksi lapsen psyykelle.

    Ehkäisykielto ei saisi siis olla liian jyrkkä. Pitää muistaa, että kaikki eivät pysty synnyttämään montaa lasta. Kukaan ei voi vaatia naista olemaan jatkuvasti raskaana. Raamattukaan ei näin vaadi. Ehkäisykielto voi olla monelle nuorellekin syy lähteä etsimään puoliso maailmasta, koska tietää jo ennen seurustelua, että ei tule jaksamaan suurperheen äitinä/isänä. Onko se hyvä juttu?

    Jumala antaa terveyden ja sairauden, Jumala antaa voimia ja Jumala auttaa. Mutta Jumala tahtoo, että ihminen ei kiusaa itseään liikaa eikä leiki terveydellään. Jumala ei halua ihmisen tuhoavan terveyttään ja Jumala ei halua että ihminen vetoaa kaikissa vaikeissa asioissa siihen, että "on Jumalan tahto, että meillä on liian vaikeaa".

    Ihmisellä itsellään on aika pitkälle vastuu omista tekemisistään ja kaikki ei ole Jumalan aikaansaannosta. Älkää syyttäkö Jumalaa, että hän antaa vaikeudet ja kaiken pahan, joista kärsitte, koska voitte itsekin vaikuttaa siihen, millaista elämänne on.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?

    Kun vedotaan siihen, että Jumala antaa voimia suurperheen äidille, joka synnyttää usein ja on koko ajan raskaana, niin muistatteko vanhemmat, että te olette vastuussa siitä, että lapsista tulee terveitä ja tasapainoisia lapsia? Te olette vastuussa, että lapsilla on hyvä olla.

    Ei muuten ole pitkä aika siitä, kun RY:llä yksi puhuja muistutti, että ehkäisyä ei saa käyttää ja kaikki lapset on otettava vastaan, jotka annetaan. Siinä oli varmaan vaikeaa monella ehkäisyä salaa käyttävällä?

    TURHAAHAN TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA ON TÄNNE KIRJOITTAA, EHKÄISYKIELTOA EI MUUTETA, EI POISTETA, VAIKKA JOTKUT LÄÄKÄRIT KAUHUISSAAN KOITTAVAT SANOA JOLLEKIN ÄIDILLE, ETTÄ UUSI RASKAUS VOI TAPPAA SINUT. JOTKUT ON STERILOITU JOSKUS? MONI VL NAURAA NÄILLE EHKÄISYVASTAISILLE KIRJOITUKSILLE, SE ON HEIDÄN MIELESTÄÄN TYHMÄÄ VIISASTELUA KOITTAA OLLA YMMÄRTÄVÄINEN NÄISSÄ ASIOISSA.
    Kuitenkin seurakunnassa on yleisesti tiedossa, että suurperheet ja jatkuvat raskaudet ovat vaikea ongelma. Se on vaiettu asia ja ongelma, mistä ei uskalleta puhua. Välillä joku puhuja muistuttaa, että ehkäisyä ei saa käyttää ja jotkut uskovat häntä.

    On se aika kamalaa, jos on kulunut viikko tai kaksi synnytyksestä, niin mies haluaa jo taas seksiä ja nainen pelkää kamalasti joka kerta, että tulee uudestaan raskaaksi. Miksi te jotkut naiset suostutte tähän, miksi? Onko se hyvä elää jatkuvassa pelossa vuosikausia?

    Äänestä

  • oikein sanoit.

    Äänestä

  • JOO kirjoitti:

    tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT
    Luuk 18:
    29. Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
    30. ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".

    Toisin sanoen, jos me luovumme Jumalan valtakunnan tähden, eli lähimmäisen rakkauden, hyvyyden ja evankeliumin tähden meidän terveydestämme tai vapaa- ajastamme, olemme saava sen tässä elämässä monin verroin takaisin.
    Jos siis tämä äiti luopuu ajastaan ja terveydestään sen tähden, että hän haluaa rakastaa lähimmäistä, on hän saava moninverroin takaisin tässä ajassakin...miksi näin ei olisi, jos raamatussa on sanottu.

    sanoit:"
    MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?"

    eikö se rakkaus riitä, minkä Jumala meille antaa...pitkääkö meidän sen lisäksi vielä itseämme rakastaa.

    1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Itserakkaus ei ole hyvästä.

    > NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ >

    En tunne kaikkien suurten maailmanuskontojen käytäntöjä, mutta kansainvälisen kokemuksen kautta tunnen katolilaisuutta ja islamilaisuutta jonkin verran.

    Myös katolilaisuuden dogmi on ehkäilyvälineiden käyttökielto. Sitä noudattavat lähinnä köyhissä Euroopan osissa ja kehitysmaissa asuvat katolilaiset, varsinkin Afrikassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Sitä vastoin esimerkiksi vahvasti katolilaisessa Italiassa ja Ranskassa perhekoko on keskimäärin 1-2 lasta. Irlannissa oli vielä takavuosina todella suuria perheitä, ja yhä siellä kiistellään asiasta, katolaisuudella on siellä todella vahva asema. Samoin on Puolassa.

    Myös traditionaalisesa islamilaisuudessa naisen asema perustuu lasten synnyttämiseen, erityisesti poikalasten. Lasten saaminen on naiselle ehdottoman tärkeää, sillä ilman poikalasta mies voi noin vain hylätä vaimonsa. Siitä en ole perillä onko sallittua rajoittaa lapsilukua.

    Islamilaisuudessa on monia suuntauksia ja eri maissa on kansallisia eroja. Vaurauden kasvaessa ja kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääntyessä myös traditoihin suhtautuminen usein muuttuu. Islamilaisen naisen asema ylipäätään on kovin erilainen vaikkapa Pariisissa ja Lontoossa tai vauraassa Saudi-Arabiassa, melko modernissa Tunisiassa tai köyhässä Afganistanissa. Esim. Saudi-Arabia, Yhdysvaltojen liittolaismaa, ei salli naisille äänioikeutta eikä oikeutta ajaa autoa, mutta he voivat opiskella yliopistossa ja käydä töissä.

    Lukekaapa muuten norjalaisen Åsne Seierstadin dokumenttiromaani Kabulin kirjakauppias. Siitä saa havainnollisen kuvan millainen asema ja kohtalo tytöillä ja naisilla on Afganistanissa.

    Paula E.

    Äänestä

  • yks-vl kirjoitti:

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT
    Luuk 18:
    29. Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
    30. ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".

    Toisin sanoen, jos me luovumme Jumalan valtakunnan tähden, eli lähimmäisen rakkauden, hyvyyden ja evankeliumin tähden meidän terveydestämme tai vapaa- ajastamme, olemme saava sen tässä elämässä monin verroin takaisin.
    Jos siis tämä äiti luopuu ajastaan ja terveydestään sen tähden, että hän haluaa rakastaa lähimmäistä, on hän saava moninverroin takaisin tässä ajassakin...miksi näin ei olisi, jos raamatussa on sanottu.

    sanoit:"
    MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?"

    eikö se rakkaus riitä, minkä Jumala meille antaa...pitkääkö meidän sen lisäksi vielä itseämme rakastaa.

    1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Itserakkaus ei ole hyvästä.

    Kirjoitat ihan hyviä juttuja, mutta meni vähän sivuraiteelle tekstisi..en oikein käsittänyt miten kaikki tuo liittyy juuri ehkäisyjuttuun.

    Edelleen sanon, että jos lääkäri on varoittanut naista, että seuraava synnytys voi johtaa kuolemaan ja terveys ei kestä olla joka vuosi raskaana, niin siinä ihminen uhmaa ensinnäkin itseään viisaampaa ja koulutetumpaa ihmistä sekä hän tekee väärin, jos hankkiutuu vielä raskaaksi ja kuolee sitten. Näin se vain on, se ei ole Jumalan tahto, että ihminen ajaa itsensä tahallaan hengenvaaraan. Parempi elää sitten selibaatissa vaikka, jos ei voi ehkäisyä käyttää.

    Ehkäisyasioissa puhun heidän puolestaan, jotka eivät kykene synnyttämään monta lasta ja joille raskaudet johtavat usein keskenmenoihin ja joille raskaus on henkisesti ja fyysisesti kova koettelemus.

    Mitä mieltä olette kun lääkärit puuttuvat esim. jehovien kohdalla siihen ,että verensiirto tehdään vaikka uskonto kieltää sen?
    Miten suhtaudutaan vanhoillislestadiolaisuudessa yleisesti, että kun lääkärit sanovat synnytyksen olevan vaaraksi, niin miten tehdään? Jotkut steriloidaan(näin olen kuullut), jotkut ottavat ehkäisyn käyttöönsä ja jotkut uhmaavat sekä Jumalaa että lääkäriä ja hankkiutuvat tahallaan raskaaksi uudelleen. Tämä asia ei ole yksinkertainen, joka jutussa ei päde se, että kun ehkäisy on kielletty, niin se ei tule kuuloonkaan missään tilanteessa.

    Äiti ei monien kirjoitusten mukaan täällä enää ole iloinen jokaisesta syntyvästä lapsesta, koska hän on jo väsynyt hoitamaan ja synnyttämään. Moni on nähnyt väsyneen äidin ja tilanteita kun hän on hyvin pelokas, että milloin on taas uudelleen raskaana. Silloin kun äiti ei enää jaksa iloita lapsistaan, hän ei tee hyvin lähimmäiselleen. Itserakkaita, kerskaavia, herjaavia, vanhempia uhmaavia, panettelijoita, julmia, rahanahneita, yms joista kirjoitit on olemassa joka uskontokunnassa, joka maailman kolkassa.
    Se joka vaatii henkisesti ja fyysisesti väsynyttä äitiä synnyttämään lisää ja lisää on rakkaudeton, epäsopuisa ja raaka, kun käytämme itse esiin nostamiasi kuvauksia.

    Mikä Raamatun kohta kieltää ehkäisyn käytön? Sanokaa luku ja jae. Kirjoittakaa se tänne.

    Äänestä

  • JOO kirjoitti:

    tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    Missään vaiheessa aloitustekstissäni en sanonut, että ainoastaan monet synnytykset ja raskaudet saisivat aikaan psyykkisiä sairauksia.

    Psyyke voi joutua lujille monesta eri syystä ja ihminen voi sairastua vaikka ei mitään selitystä sairaudelle löytyisikään. Muun muassa perimä ja lapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden häiriöitä ja eritasoista psyykkistä problematiikkaa.

    Mutta on aivan oma syy jos tekee sen persoonallisuuden hajoamisen ja uupumisen tahallaan synnyttämällä jatkuvasti lapsia lisää ja lisää, vaikka tuntee että ei enää jaksa, ei kestä..
    Kukaan seurakunnassa ei voi pakottaa totaalisen väsynyttä äitiä synnyttämään enää yhtäkään lasta lisää, jos äiti on aivan loppu. On ihmisen kiusaamista vaatia häntä sellaiseen, mihin hän ei pysty ja on vastoin Jumalan tahtoa kiusata heikkoa ja vaatia ja vaatia, kohdella kovalla kädellä.

    Olet tehnyt suuren työn, kun olet jaksanut olla noin monta kertaa raskaana ja synnyttää peräti 11 lasta. Kuitenkaan et ehkä osaa käsittää, miksi kaikki naiset eivät siihen pysty.
    Pakollinen ehkäisykielto antaa sen kuvan, että Jumala olisi paha ja vaativa. Kuitenkin kristinusko opettaa Jumalan olevan ymmärtäväinen ja heikkoja rakastava. Täytyy olla hyvin vahva, että jaksaa olla joka vuosi raskaana. Jumala on antaa siihen voimaa, mutta jos ihminen on hengenvaarassa ja tekee silti sitä, mistä lääkäritkin varoittavat, niin silloin ihminen tekee tahallaan itselleen jotain, mikä voi aiheuttaa kuoleman. Se ei ole Jumalan tahto.

    Sielunvihollisen houkutuksiksi asenteeni on helppo nimetä, mutta monilta unohtuu se inhimillisyys ja kohtuus, ymmärtäväisyys mm. fyysisesti ja henkisesti heikompia kohtaan.

    Moni VL voi syyttää minua, että käytän järkeä tässä asiassa. Uskon Jumalaan ja Raamattuun, siinä en käytä järkeä, mutta käytän järkeä siksi koska se on minulle annettu ehkäisyasiassa. Jos ja kun tietää oman terveytensä ja sen, että ei pysty synnyttämään montaa lasta, niin on turha vedota että olisi Jumalan tahto saattaa itsensä hengenvaaraan. Näin ei ole.

    Kukaan, joka on synnyttänyt yli kuusi lasta ei voi käsittää heikompaa sisarta ja ehkäisy tuomitaan, koska itse ei sitä ole tarvinnut edes miettiä.

    Tiesitkö että ehkäisykielto kaiken käsityksen mukaan miesten keksimä kielto.

    JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?

    Kaikista ei ole vanhemmiksi. Eivät kaikki ole hyviä ja rakastavia vanhempia, uskovaisissakin on monenlaisia äitejä ja isiä, kovaa lakihenkisyyttä opettavia ja jos on työöttömyyttä ja sairautta, niin lapsella ei ole hyvä olla. Lapset eivät useinkaan ole toivottuja siinä vaiheessa, kun äiti ei enää jaksa synnytyksiä, imetyksiä ja taas uutta raskautta.

    Psykologiassa on sanottu, että lapsi vaistoaa kyllä, milloin hän on todella haluttu lapsi ja milloin hänet on otettu vastaan vain velvollisuudenvuoksi..Se ei ole hyväksi lapsen psyykelle.

    Ehkäisykielto ei saisi siis olla liian jyrkkä. Pitää muistaa, että kaikki eivät pysty synnyttämään montaa lasta. Kukaan ei voi vaatia naista olemaan jatkuvasti raskaana. Raamattukaan ei näin vaadi. Ehkäisykielto voi olla monelle nuorellekin syy lähteä etsimään puoliso maailmasta, koska tietää jo ennen seurustelua, että ei tule jaksamaan suurperheen äitinä/isänä. Onko se hyvä juttu?

    Jumala antaa terveyden ja sairauden, Jumala antaa voimia ja Jumala auttaa. Mutta Jumala tahtoo, että ihminen ei kiusaa itseään liikaa eikä leiki terveydellään. Jumala ei halua ihmisen tuhoavan terveyttään ja Jumala ei halua että ihminen vetoaa kaikissa vaikeissa asioissa siihen, että "on Jumalan tahto, että meillä on liian vaikeaa".

    Ihmisellä itsellään on aika pitkälle vastuu omista tekemisistään ja kaikki ei ole Jumalan aikaansaannosta. Älkää syyttäkö Jumalaa, että hän antaa vaikeudet ja kaiken pahan, joista kärsitte, koska voitte itsekin vaikuttaa siihen, millaista elämänne on.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?

    Kun vedotaan siihen, että Jumala antaa voimia suurperheen äidille, joka synnyttää usein ja on koko ajan raskaana, niin muistatteko vanhemmat, että te olette vastuussa siitä, että lapsista tulee terveitä ja tasapainoisia lapsia? Te olette vastuussa, että lapsilla on hyvä olla.

    Ei muuten ole pitkä aika siitä, kun RY:llä yksi puhuja muistutti, että ehkäisyä ei saa käyttää ja kaikki lapset on otettava vastaan, jotka annetaan. Siinä oli varmaan vaikeaa monella ehkäisyä salaa käyttävällä?

    TURHAAHAN TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA ON TÄNNE KIRJOITTAA, EHKÄISYKIELTOA EI MUUTETA, EI POISTETA, VAIKKA JOTKUT LÄÄKÄRIT KAUHUISSAAN KOITTAVAT SANOA JOLLEKIN ÄIDILLE, ETTÄ UUSI RASKAUS VOI TAPPAA SINUT. JOTKUT ON STERILOITU JOSKUS? MONI VL NAURAA NÄILLE EHKÄISYVASTAISILLE KIRJOITUKSILLE, SE ON HEIDÄN MIELESTÄÄN TYHMÄÄ VIISASTELUA KOITTAA OLLA YMMÄRTÄVÄINEN NÄISSÄ ASIOISSA.
    Kuitenkin seurakunnassa on yleisesti tiedossa, että suurperheet ja jatkuvat raskaudet ovat vaikea ongelma. Se on vaiettu asia ja ongelma, mistä ei uskalleta puhua. Välillä joku puhuja muistuttaa, että ehkäisyä ei saa käyttää ja jotkut uskovat häntä.

    On se aika kamalaa, jos on kulunut viikko tai kaksi synnytyksestä, niin mies haluaa jo taas seksiä ja nainen pelkää kamalasti joka kerta, että tulee uudestaan raskaaksi. Miksi te jotkut naiset suostutte tähän, miksi? Onko se hyvä elää jatkuvassa pelossa vuosikausia?

    Itse en ymmärrä kyllä yhtään tuota ettei lasten saantia tule rajoittaa.
    Olen aivan varma, että Jumala antoi meille naisille sen lahjaksi, että olemme vain 24 tuntia (yhden vuorokauden ajan kerralla) kuukaudessa hedelmällisiä, ja hän teki sen vielä niin helpoksi, että jokainen sen oppii.

    Luusisin, että Hän juuri halusi tuolla lahjalla auttaa meitä rajoittamaan lasten saantia, mutta jos lapsi siitä huolimatta tulisi, niin se olisi niin tarkoitettu.
    Hän halusi, että me voisimme nauttia miehenä ja vaimona toisistamme ilman jatkuvaa raskauden pelkoa.
    Jumala haluaisi kuitenkin vanhempien voimien riittävän antamaan jokaiselle lapselle riitävästi rakkautta.
    Jotkut äidit jaksavat, ja toiset ovat taas heikompia jaksamaan.
    Lapsi saa paljon enemmän iloa ja turvaa jaksavista vanhemmista, väsyneenä vanhemmat eivät jaksa keskittyä lasten tarpeisiin. Lapsi nauttii pirteistä vanhemmista jotka jaksavat hoitaa heitä.

    Pelkkä jatkuva väsymyskin voi olla siihen syynä että ihminen sairastuu henkisesti ja usein voi puhjeta myös muita sairauksia, jatkuva väsy ja kiire ovat pahasta.
    Varmasti siinä vaiheessa olisi paras vain ehkäistä, jos tosiaan huomaa, että omat voimat ovat aivan loppu.
    Siitä ei kannata ottaa paineita että toimisi silloin itsekkäästi, päinvastoin toimisi oikein kun ajattelisi, että jaksaa paremmin huolehtia ja hoitaa rakkaita läheisiä jotka ovat jo olemassa.

    Ennemminkin se on itsekästä ajattelua, että lisää ja lisää lapsia, vaikka ei edellisiäkään jaksa hoitaa kunnolla.
    Jokainen tehköön niin kuin voimat antaa periksi, mutta älkää tuomitko häntä joka ei oikeasti jaksa.

    Äänestä

  • JOO kirjoitti:

    tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    Missään vaiheessa aloitustekstissäni en sanonut, että ainoastaan monet synnytykset ja raskaudet saisivat aikaan psyykkisiä sairauksia.

    Psyyke voi joutua lujille monesta eri syystä ja ihminen voi sairastua vaikka ei mitään selitystä sairaudelle löytyisikään. Muun muassa perimä ja lapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden häiriöitä ja eritasoista psyykkistä problematiikkaa.

    Mutta on aivan oma syy jos tekee sen persoonallisuuden hajoamisen ja uupumisen tahallaan synnyttämällä jatkuvasti lapsia lisää ja lisää, vaikka tuntee että ei enää jaksa, ei kestä..
    Kukaan seurakunnassa ei voi pakottaa totaalisen väsynyttä äitiä synnyttämään enää yhtäkään lasta lisää, jos äiti on aivan loppu. On ihmisen kiusaamista vaatia häntä sellaiseen, mihin hän ei pysty ja on vastoin Jumalan tahtoa kiusata heikkoa ja vaatia ja vaatia, kohdella kovalla kädellä.

    Olet tehnyt suuren työn, kun olet jaksanut olla noin monta kertaa raskaana ja synnyttää peräti 11 lasta. Kuitenkaan et ehkä osaa käsittää, miksi kaikki naiset eivät siihen pysty.
    Pakollinen ehkäisykielto antaa sen kuvan, että Jumala olisi paha ja vaativa. Kuitenkin kristinusko opettaa Jumalan olevan ymmärtäväinen ja heikkoja rakastava. Täytyy olla hyvin vahva, että jaksaa olla joka vuosi raskaana. Jumala on antaa siihen voimaa, mutta jos ihminen on hengenvaarassa ja tekee silti sitä, mistä lääkäritkin varoittavat, niin silloin ihminen tekee tahallaan itselleen jotain, mikä voi aiheuttaa kuoleman. Se ei ole Jumalan tahto.

    Sielunvihollisen houkutuksiksi asenteeni on helppo nimetä, mutta monilta unohtuu se inhimillisyys ja kohtuus, ymmärtäväisyys mm. fyysisesti ja henkisesti heikompia kohtaan.

    Moni VL voi syyttää minua, että käytän järkeä tässä asiassa. Uskon Jumalaan ja Raamattuun, siinä en käytä järkeä, mutta käytän järkeä siksi koska se on minulle annettu ehkäisyasiassa. Jos ja kun tietää oman terveytensä ja sen, että ei pysty synnyttämään montaa lasta, niin on turha vedota että olisi Jumalan tahto saattaa itsensä hengenvaaraan. Näin ei ole.

    Kukaan, joka on synnyttänyt yli kuusi lasta ei voi käsittää heikompaa sisarta ja ehkäisy tuomitaan, koska itse ei sitä ole tarvinnut edes miettiä.

    Tiesitkö että ehkäisykielto kaiken käsityksen mukaan miesten keksimä kielto.

    JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?

    Kaikista ei ole vanhemmiksi. Eivät kaikki ole hyviä ja rakastavia vanhempia, uskovaisissakin on monenlaisia äitejä ja isiä, kovaa lakihenkisyyttä opettavia ja jos on työöttömyyttä ja sairautta, niin lapsella ei ole hyvä olla. Lapset eivät useinkaan ole toivottuja siinä vaiheessa, kun äiti ei enää jaksa synnytyksiä, imetyksiä ja taas uutta raskautta.

    Psykologiassa on sanottu, että lapsi vaistoaa kyllä, milloin hän on todella haluttu lapsi ja milloin hänet on otettu vastaan vain velvollisuudenvuoksi..Se ei ole hyväksi lapsen psyykelle.

    Ehkäisykielto ei saisi siis olla liian jyrkkä. Pitää muistaa, että kaikki eivät pysty synnyttämään montaa lasta. Kukaan ei voi vaatia naista olemaan jatkuvasti raskaana. Raamattukaan ei näin vaadi. Ehkäisykielto voi olla monelle nuorellekin syy lähteä etsimään puoliso maailmasta, koska tietää jo ennen seurustelua, että ei tule jaksamaan suurperheen äitinä/isänä. Onko se hyvä juttu?

    Jumala antaa terveyden ja sairauden, Jumala antaa voimia ja Jumala auttaa. Mutta Jumala tahtoo, että ihminen ei kiusaa itseään liikaa eikä leiki terveydellään. Jumala ei halua ihmisen tuhoavan terveyttään ja Jumala ei halua että ihminen vetoaa kaikissa vaikeissa asioissa siihen, että "on Jumalan tahto, että meillä on liian vaikeaa".

    Ihmisellä itsellään on aika pitkälle vastuu omista tekemisistään ja kaikki ei ole Jumalan aikaansaannosta. Älkää syyttäkö Jumalaa, että hän antaa vaikeudet ja kaiken pahan, joista kärsitte, koska voitte itsekin vaikuttaa siihen, millaista elämänne on.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?

    Kun vedotaan siihen, että Jumala antaa voimia suurperheen äidille, joka synnyttää usein ja on koko ajan raskaana, niin muistatteko vanhemmat, että te olette vastuussa siitä, että lapsista tulee terveitä ja tasapainoisia lapsia? Te olette vastuussa, että lapsilla on hyvä olla.

    Ei muuten ole pitkä aika siitä, kun RY:llä yksi puhuja muistutti, että ehkäisyä ei saa käyttää ja kaikki lapset on otettava vastaan, jotka annetaan. Siinä oli varmaan vaikeaa monella ehkäisyä salaa käyttävällä?

    TURHAAHAN TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA ON TÄNNE KIRJOITTAA, EHKÄISYKIELTOA EI MUUTETA, EI POISTETA, VAIKKA JOTKUT LÄÄKÄRIT KAUHUISSAAN KOITTAVAT SANOA JOLLEKIN ÄIDILLE, ETTÄ UUSI RASKAUS VOI TAPPAA SINUT. JOTKUT ON STERILOITU JOSKUS? MONI VL NAURAA NÄILLE EHKÄISYVASTAISILLE KIRJOITUKSILLE, SE ON HEIDÄN MIELESTÄÄN TYHMÄÄ VIISASTELUA KOITTAA OLLA YMMÄRTÄVÄINEN NÄISSÄ ASIOISSA.
    Kuitenkin seurakunnassa on yleisesti tiedossa, että suurperheet ja jatkuvat raskaudet ovat vaikea ongelma. Se on vaiettu asia ja ongelma, mistä ei uskalleta puhua. Välillä joku puhuja muistuttaa, että ehkäisyä ei saa käyttää ja jotkut uskovat häntä.

    On se aika kamalaa, jos on kulunut viikko tai kaksi synnytyksestä, niin mies haluaa jo taas seksiä ja nainen pelkää kamalasti joka kerta, että tulee uudestaan raskaaksi. Miksi te jotkut naiset suostutte tähän, miksi? Onko se hyvä elää jatkuvassa pelossa vuosikausia?

    näillä roomalaiskatolilaisilla tämä ehkäisy ja abortti?

    Äänestä

  • se oli kirjoitti:

    näillä roomalaiskatolilaisilla tämä ehkäisy ja abortti?

    En kyllä sitten yhtään tiedä, ei mitään hajuakaan.
    Ja abortti ei ole ehkäisykeino, sallittakoon se jos äidin terveys on vaarassa, tai joku muu syy kuin itse aiheutettu huolimattomuus.
    Ehkäisy on juuri sitävarten keksitty, ettei tulisi ei toivottuja raskauksia. Ehkäisystä jokaisen on huolehduttava itse, niin miehen kuin naisenkin, eikä jättää ehkäisyä vain toisen vastuulle.
    Avioliitossa voi hyvin turvautua vaikka pelkästään "varmoihinpäiviin" koska avioliitossahan lapset ovat aina tervetulleita, ja yhteisestä päätöksestä haluttuja.
    Ja jos lapsi tulisi varmoistapäivistä huolimatta, niin se olisi Jumalan tahto.

    Äänestä

  • JOO kirjoitti:

    tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    Missään vaiheessa aloitustekstissäni en sanonut, että ainoastaan monet synnytykset ja raskaudet saisivat aikaan psyykkisiä sairauksia.

    Psyyke voi joutua lujille monesta eri syystä ja ihminen voi sairastua vaikka ei mitään selitystä sairaudelle löytyisikään. Muun muassa perimä ja lapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden häiriöitä ja eritasoista psyykkistä problematiikkaa.

    Mutta on aivan oma syy jos tekee sen persoonallisuuden hajoamisen ja uupumisen tahallaan synnyttämällä jatkuvasti lapsia lisää ja lisää, vaikka tuntee että ei enää jaksa, ei kestä..
    Kukaan seurakunnassa ei voi pakottaa totaalisen väsynyttä äitiä synnyttämään enää yhtäkään lasta lisää, jos äiti on aivan loppu. On ihmisen kiusaamista vaatia häntä sellaiseen, mihin hän ei pysty ja on vastoin Jumalan tahtoa kiusata heikkoa ja vaatia ja vaatia, kohdella kovalla kädellä.

    Olet tehnyt suuren työn, kun olet jaksanut olla noin monta kertaa raskaana ja synnyttää peräti 11 lasta. Kuitenkaan et ehkä osaa käsittää, miksi kaikki naiset eivät siihen pysty.
    Pakollinen ehkäisykielto antaa sen kuvan, että Jumala olisi paha ja vaativa. Kuitenkin kristinusko opettaa Jumalan olevan ymmärtäväinen ja heikkoja rakastava. Täytyy olla hyvin vahva, että jaksaa olla joka vuosi raskaana. Jumala on antaa siihen voimaa, mutta jos ihminen on hengenvaarassa ja tekee silti sitä, mistä lääkäritkin varoittavat, niin silloin ihminen tekee tahallaan itselleen jotain, mikä voi aiheuttaa kuoleman. Se ei ole Jumalan tahto.

    Sielunvihollisen houkutuksiksi asenteeni on helppo nimetä, mutta monilta unohtuu se inhimillisyys ja kohtuus, ymmärtäväisyys mm. fyysisesti ja henkisesti heikompia kohtaan.

    Moni VL voi syyttää minua, että käytän järkeä tässä asiassa. Uskon Jumalaan ja Raamattuun, siinä en käytä järkeä, mutta käytän järkeä siksi koska se on minulle annettu ehkäisyasiassa. Jos ja kun tietää oman terveytensä ja sen, että ei pysty synnyttämään montaa lasta, niin on turha vedota että olisi Jumalan tahto saattaa itsensä hengenvaaraan. Näin ei ole.

    Kukaan, joka on synnyttänyt yli kuusi lasta ei voi käsittää heikompaa sisarta ja ehkäisy tuomitaan, koska itse ei sitä ole tarvinnut edes miettiä.

    Tiesitkö että ehkäisykielto kaiken käsityksen mukaan miesten keksimä kielto.

    JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?

    Kaikista ei ole vanhemmiksi. Eivät kaikki ole hyviä ja rakastavia vanhempia, uskovaisissakin on monenlaisia äitejä ja isiä, kovaa lakihenkisyyttä opettavia ja jos on työöttömyyttä ja sairautta, niin lapsella ei ole hyvä olla. Lapset eivät useinkaan ole toivottuja siinä vaiheessa, kun äiti ei enää jaksa synnytyksiä, imetyksiä ja taas uutta raskautta.

    Psykologiassa on sanottu, että lapsi vaistoaa kyllä, milloin hän on todella haluttu lapsi ja milloin hänet on otettu vastaan vain velvollisuudenvuoksi..Se ei ole hyväksi lapsen psyykelle.

    Ehkäisykielto ei saisi siis olla liian jyrkkä. Pitää muistaa, että kaikki eivät pysty synnyttämään montaa lasta. Kukaan ei voi vaatia naista olemaan jatkuvasti raskaana. Raamattukaan ei näin vaadi. Ehkäisykielto voi olla monelle nuorellekin syy lähteä etsimään puoliso maailmasta, koska tietää jo ennen seurustelua, että ei tule jaksamaan suurperheen äitinä/isänä. Onko se hyvä juttu?

    Jumala antaa terveyden ja sairauden, Jumala antaa voimia ja Jumala auttaa. Mutta Jumala tahtoo, että ihminen ei kiusaa itseään liikaa eikä leiki terveydellään. Jumala ei halua ihmisen tuhoavan terveyttään ja Jumala ei halua että ihminen vetoaa kaikissa vaikeissa asioissa siihen, että "on Jumalan tahto, että meillä on liian vaikeaa".

    Ihmisellä itsellään on aika pitkälle vastuu omista tekemisistään ja kaikki ei ole Jumalan aikaansaannosta. Älkää syyttäkö Jumalaa, että hän antaa vaikeudet ja kaiken pahan, joista kärsitte, koska voitte itsekin vaikuttaa siihen, millaista elämänne on.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?

    Kun vedotaan siihen, että Jumala antaa voimia suurperheen äidille, joka synnyttää usein ja on koko ajan raskaana, niin muistatteko vanhemmat, että te olette vastuussa siitä, että lapsista tulee terveitä ja tasapainoisia lapsia? Te olette vastuussa, että lapsilla on hyvä olla.

    Ei muuten ole pitkä aika siitä, kun RY:llä yksi puhuja muistutti, että ehkäisyä ei saa käyttää ja kaikki lapset on otettava vastaan, jotka annetaan. Siinä oli varmaan vaikeaa monella ehkäisyä salaa käyttävällä?

    TURHAAHAN TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA ON TÄNNE KIRJOITTAA, EHKÄISYKIELTOA EI MUUTETA, EI POISTETA, VAIKKA JOTKUT LÄÄKÄRIT KAUHUISSAAN KOITTAVAT SANOA JOLLEKIN ÄIDILLE, ETTÄ UUSI RASKAUS VOI TAPPAA SINUT. JOTKUT ON STERILOITU JOSKUS? MONI VL NAURAA NÄILLE EHKÄISYVASTAISILLE KIRJOITUKSILLE, SE ON HEIDÄN MIELESTÄÄN TYHMÄÄ VIISASTELUA KOITTAA OLLA YMMÄRTÄVÄINEN NÄISSÄ ASIOISSA.
    Kuitenkin seurakunnassa on yleisesti tiedossa, että suurperheet ja jatkuvat raskaudet ovat vaikea ongelma. Se on vaiettu asia ja ongelma, mistä ei uskalleta puhua. Välillä joku puhuja muistuttaa, että ehkäisyä ei saa käyttää ja jotkut uskovat häntä.

    On se aika kamalaa, jos on kulunut viikko tai kaksi synnytyksestä, niin mies haluaa jo taas seksiä ja nainen pelkää kamalasti joka kerta, että tulee uudestaan raskaaksi. Miksi te jotkut naiset suostutte tähän, miksi? Onko se hyvä elää jatkuvassa pelossa vuosikausia?

    En ole täysin varma, mutta sellaista olisin lukenut, että katolisilla hyväksyttyjä ehkäisymenetelmiä ovat varmat päivät. Eli siis luonnollinen ehkäisymenetelmä sallitaan.

    VL:t eivät tietääkseni hyväksy edes luonnollisia menetelmiä, joten taitavat kuulua niihin harvoihin uskontoihin koko maailmassa, joissa kaikki ehkäisymuodot ovat kielletty.

    Äänestä

  • yks-vl kirjoitti:

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT
    Luuk 18:
    29. Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
    30. ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".

    Toisin sanoen, jos me luovumme Jumalan valtakunnan tähden, eli lähimmäisen rakkauden, hyvyyden ja evankeliumin tähden meidän terveydestämme tai vapaa- ajastamme, olemme saava sen tässä elämässä monin verroin takaisin.
    Jos siis tämä äiti luopuu ajastaan ja terveydestään sen tähden, että hän haluaa rakastaa lähimmäistä, on hän saava moninverroin takaisin tässä ajassakin...miksi näin ei olisi, jos raamatussa on sanottu.

    sanoit:"
    MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?"

    eikö se rakkaus riitä, minkä Jumala meille antaa...pitkääkö meidän sen lisäksi vielä itseämme rakastaa.

    1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Itserakkaus ei ole hyvästä.

    "1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."

    Onko se aika juuri nyt? Vai onko se jo ollut?
    VAi onko se kenties tuleva? Vai onko tuollaisia ihmisiä ollut AINA?

    Sitä emme kukaan tiedä, mutta meidän on uskottava että elämä jatkuu vielä todella kauan, sillä meillä on lapsia. Emme voi elää siten, että pelkäisimme maailmanloppua!!

    Terve elämisen ilo on aina hyvästä ja se ei ole itserakkautta! Meidät on luotu tänne elämään, ei kärsimään.

    Terveys on jokaisella meistä yksilöllinen. Kaikki me emme säily yhtä terveinä ja jaksavina ottaa vaikka 15 lasta vastaan.

    Omakohtaisesti voin todeta, että oma terveyteni on mennyt niin huonoon kuntoon, että joudun käyttämään ehkäisyä, mutta tästä syystä en koe kuuluvani vanhoillislestadiolaisiin. En voi kuulua sellaiseen joukkoon, jonka sääntöjä en pysty noudattamaan. Uskon raamattuun ja Jumalaan ja siihen että Jumala on antanut ihmiselle järjen näissäkin asioissa käytettäväksi. Elämässä on tehtävä valintoja joilla emme miellytä aina kaikkia. Mutta oman terveyteni ja sen, mitä minulle Jumala on antanut, sen rakkauden tähden olen tehnyt ratkaisuni säilyttääkseni sen mitä minulla jo on!

    Pahimmillaan olisi voinut käydä siten, että lapsemme olisivat huostaanotettu. En voi uskoa, että Jumala on sitä varten minut tänne luonut, että kaikki ne mitä synnytän, eivät pystyisi asumaan kanssani, vaan ne jouduttaisiin sijoittamaan toisaalle.

    Äänestä

  • yksi monista kirjoitti:

    tuo, että pahimmillaan lapsesi voisivat olla huostaanotettuja ja mites sitten kävisikään, kun äiti ois poissa, kun ois terveydellään tahallaan leikkinyt.
    Hyvä, että arvostat terveyttäsi ja tiedät rajasi. Jumala on antanut sinulle viisautta tajuta, missä menee rajasi, sinun rajasi. Se on sinun asiasi ja kukaan ei voi pakottaa sinua olemaan ilman ehkäisyä. Jumala ei halua, että teet sellaista, mikä voi vaarantaa elämäsi, henkesi. Raamatussa tuskin kehoitetaan ottamaan se riski, että kuolee tai muuta kamalaa, jos se riski on olemassa. Jospa ne naiset, joilla raskaus ja synnytys on riski muistaisivat myös, että synnytyksessä voi menehtyä sekä äiti että syntyvä lapsi. Miksi riskeerata terveydellään? Ne naiset, jotka jaksavat synnyttää ja joilla terveys kestää sen, ovat oma joukkonsa, kaikkia ei voi vaatia tekemään samoin. Inhimillisyys muistettava.

    Äänestä

  • JOO kirjoitti:

    tekstisi on tyypillisiä vetoomuksia ja mielipiteitä sisältävä.

    Missään vaiheessa aloitustekstissäni en sanonut, että ainoastaan monet synnytykset ja raskaudet saisivat aikaan psyykkisiä sairauksia.

    Psyyke voi joutua lujille monesta eri syystä ja ihminen voi sairastua vaikka ei mitään selitystä sairaudelle löytyisikään. Muun muassa perimä ja lapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa pysyviä persoonallisuuden häiriöitä ja eritasoista psyykkistä problematiikkaa.

    Mutta on aivan oma syy jos tekee sen persoonallisuuden hajoamisen ja uupumisen tahallaan synnyttämällä jatkuvasti lapsia lisää ja lisää, vaikka tuntee että ei enää jaksa, ei kestä..
    Kukaan seurakunnassa ei voi pakottaa totaalisen väsynyttä äitiä synnyttämään enää yhtäkään lasta lisää, jos äiti on aivan loppu. On ihmisen kiusaamista vaatia häntä sellaiseen, mihin hän ei pysty ja on vastoin Jumalan tahtoa kiusata heikkoa ja vaatia ja vaatia, kohdella kovalla kädellä.

    Olet tehnyt suuren työn, kun olet jaksanut olla noin monta kertaa raskaana ja synnyttää peräti 11 lasta. Kuitenkaan et ehkä osaa käsittää, miksi kaikki naiset eivät siihen pysty.
    Pakollinen ehkäisykielto antaa sen kuvan, että Jumala olisi paha ja vaativa. Kuitenkin kristinusko opettaa Jumalan olevan ymmärtäväinen ja heikkoja rakastava. Täytyy olla hyvin vahva, että jaksaa olla joka vuosi raskaana. Jumala on antaa siihen voimaa, mutta jos ihminen on hengenvaarassa ja tekee silti sitä, mistä lääkäritkin varoittavat, niin silloin ihminen tekee tahallaan itselleen jotain, mikä voi aiheuttaa kuoleman. Se ei ole Jumalan tahto.

    Sielunvihollisen houkutuksiksi asenteeni on helppo nimetä, mutta monilta unohtuu se inhimillisyys ja kohtuus, ymmärtäväisyys mm. fyysisesti ja henkisesti heikompia kohtaan.

    Moni VL voi syyttää minua, että käytän järkeä tässä asiassa. Uskon Jumalaan ja Raamattuun, siinä en käytä järkeä, mutta käytän järkeä siksi koska se on minulle annettu ehkäisyasiassa. Jos ja kun tietää oman terveytensä ja sen, että ei pysty synnyttämään montaa lasta, niin on turha vedota että olisi Jumalan tahto saattaa itsensä hengenvaaraan. Näin ei ole.

    Kukaan, joka on synnyttänyt yli kuusi lasta ei voi käsittää heikompaa sisarta ja ehkäisy tuomitaan, koska itse ei sitä ole tarvinnut edes miettiä.

    Tiesitkö että ehkäisykielto kaiken käsityksen mukaan miesten keksimä kielto.

    JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?

    Kaikista ei ole vanhemmiksi. Eivät kaikki ole hyviä ja rakastavia vanhempia, uskovaisissakin on monenlaisia äitejä ja isiä, kovaa lakihenkisyyttä opettavia ja jos on työöttömyyttä ja sairautta, niin lapsella ei ole hyvä olla. Lapset eivät useinkaan ole toivottuja siinä vaiheessa, kun äiti ei enää jaksa synnytyksiä, imetyksiä ja taas uutta raskautta.

    Psykologiassa on sanottu, että lapsi vaistoaa kyllä, milloin hän on todella haluttu lapsi ja milloin hänet on otettu vastaan vain velvollisuudenvuoksi..Se ei ole hyväksi lapsen psyykelle.

    Ehkäisykielto ei saisi siis olla liian jyrkkä. Pitää muistaa, että kaikki eivät pysty synnyttämään montaa lasta. Kukaan ei voi vaatia naista olemaan jatkuvasti raskaana. Raamattukaan ei näin vaadi. Ehkäisykielto voi olla monelle nuorellekin syy lähteä etsimään puoliso maailmasta, koska tietää jo ennen seurustelua, että ei tule jaksamaan suurperheen äitinä/isänä. Onko se hyvä juttu?

    Jumala antaa terveyden ja sairauden, Jumala antaa voimia ja Jumala auttaa. Mutta Jumala tahtoo, että ihminen ei kiusaa itseään liikaa eikä leiki terveydellään. Jumala ei halua ihmisen tuhoavan terveyttään ja Jumala ei halua että ihminen vetoaa kaikissa vaikeissa asioissa siihen, että "on Jumalan tahto, että meillä on liian vaikeaa".

    Ihmisellä itsellään on aika pitkälle vastuu omista tekemisistään ja kaikki ei ole Jumalan aikaansaannosta. Älkää syyttäkö Jumalaa, että hän antaa vaikeudet ja kaiken pahan, joista kärsitte, koska voitte itsekin vaikuttaa siihen, millaista elämänne on.

    EI PIDÄ SYYTTÄÄ JUMALAA, ETTÄ HÄN ON HALUNNUT MEILLE NÄIN JA NÄIN VAIKEAN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN, KOSKA NÄIN EI OLE. TURHA SYYTTÄÄ JUMALAA OMISTA VALINNOISTAAN JA TEKEMISISTÄÄN.IHMISELLÄ ITSELLÄÄN ON VASTUU ITSESTÄÄN JA JÄLKIPOLVESTAAN.
    MIKSI USEIN UNOHDETAAN IHMISEN OMA VASTUU ELÄMÄSTÄÄN JA MIKSI PISTETÄÄN JUMALAN SYYKSI NIIN MONI ASIA?

    Kun vedotaan siihen, että Jumala antaa voimia suurperheen äidille, joka synnyttää usein ja on koko ajan raskaana, niin muistatteko vanhemmat, että te olette vastuussa siitä, että lapsista tulee terveitä ja tasapainoisia lapsia? Te olette vastuussa, että lapsilla on hyvä olla.

    Ei muuten ole pitkä aika siitä, kun RY:llä yksi puhuja muistutti, että ehkäisyä ei saa käyttää ja kaikki lapset on otettava vastaan, jotka annetaan. Siinä oli varmaan vaikeaa monella ehkäisyä salaa käyttävällä?

    TURHAAHAN TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA ON TÄNNE KIRJOITTAA, EHKÄISYKIELTOA EI MUUTETA, EI POISTETA, VAIKKA JOTKUT LÄÄKÄRIT KAUHUISSAAN KOITTAVAT SANOA JOLLEKIN ÄIDILLE, ETTÄ UUSI RASKAUS VOI TAPPAA SINUT. JOTKUT ON STERILOITU JOSKUS? MONI VL NAURAA NÄILLE EHKÄISYVASTAISILLE KIRJOITUKSILLE, SE ON HEIDÄN MIELESTÄÄN TYHMÄÄ VIISASTELUA KOITTAA OLLA YMMÄRTÄVÄINEN NÄISSÄ ASIOISSA.
    Kuitenkin seurakunnassa on yleisesti tiedossa, että suurperheet ja jatkuvat raskaudet ovat vaikea ongelma. Se on vaiettu asia ja ongelma, mistä ei uskalleta puhua. Välillä joku puhuja muistuttaa, että ehkäisyä ei saa käyttää ja jotkut uskovat häntä.

    On se aika kamalaa, jos on kulunut viikko tai kaksi synnytyksestä, niin mies haluaa jo taas seksiä ja nainen pelkää kamalasti joka kerta, että tulee uudestaan raskaaksi. Miksi te jotkut naiset suostutte tähän, miksi? Onko se hyvä elää jatkuvassa pelossa vuosikausia?

    "JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?"

    Epäilit että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa suuntaus maailmassa, joka ei hyväksy ehkäisyä. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin katolilaisuus, joka ei sitä myöskään hyväksy.(Aika harva heistä tosin noudattaa sitä, mutta se on jo toinen juttu) Eli siinäpä useiden miljoonien muodostava poppoo on samaa mieltä(ainakin virallisesti)

    Äänestä

  • on varmaan lukuisia muitakin kirjoitti:

    pisti ehkäisykiellon pystyyn samoihin aikoihin kuin täällä Suomessakin tehtiin vanhoillislestadiolaisuudessa, eli siinä 1960-luvun loppupuolella..että niin vanhoja nuo säännöt ovat...ja eivät perustu Raamattuun, kunhan on vain kiusantekoa vaatia ihmisiä kieltäytymään ehkäisystä.

    Ehkäisykiellon ovat määränneet miehet, nykyaikana, siis 1960-luvulla ja se on sitten laki kaikille ja et ole oikein uskova jos käytät ehkäisyä. Mielestäni on synti olla ehkäisemättä, jos terveys sitä ehkäisyä vaatii! On paha synti tehdä sellaista mikä on vaaraksi terveydelle ja henkisille voimavaroille!!

    Ajatelkaa hyvät ihmiset viimeinkin järkevästi sitä mitä Jumala oikeasti haluaa ja yhdenkään maan päällä 1960-luvulla ehkäisykiellon asettaneen miehen sana ei ole tässä asiassa ainoa oikea totuus.
    Naisten kiusaamista koko touhu ja se on niin helppo laatia niitä sääntöjä. Alkaa suoraan sanottuna itkettämään julmuus ja typeryys mitä saa lukea joka päivä, kun ehkäisyä ei sallita edes kun terveys on vaarassa.

    Ne joilla ei terveys ja hermot kestä useita lapsia, niin etsikää puolisonne muualta. Usko siinä voi mennä, mutta jos käyttää ehkäisyä ja ei voi olla toisten vl:ien mielestä muka oikeasti uskomassa, niin se on hylkäämistä ja tuomitsemista. Kukaan ei voi sanoa, että et ole oikea uskovainen kun ehkäiset, kun terveys sitä vaatii.

    Kuka kuulee niiden väsyneiden ja kärsivien naisten hätähuudot ja itkut? Ei kukaan, eihän niitä saa vl-ihmiset kuulla, ne ovat syntiä ja on oikein kun ihminen kärsii ja väärin jos hän valittaa taakkaansa,.....niinkö ajattelette? Todella karmeaa ja surullista.

    Äänestä

  • on varmaan lukuisia muitakin kirjoitti:

    "JOS RAAMATUSSA SANOTAAN SELVÄSTI, ETTÄ EI SAA EHKÄISTÄ, NIIN MIKSI MIKÄÄN MUU USKONTOKUNTA MAAILMASSA EI KIELLÄ EHKÄISYÄ, KUIN VANHOILLISLESTADIOLAISUUS?EN OLE KUULLUT MUISTA, MITKÄ KIELTÄISIVÄT.ONKO NIITÄ MUITA EHKÄISYN KIELTÄVIÄ USKONTOKUNTIA OLEMASSA?"

    Epäilit että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa suuntaus maailmassa, joka ei hyväksy ehkäisyä. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin katolilaisuus, joka ei sitä myöskään hyväksy.(Aika harva heistä tosin noudattaa sitä, mutta se on jo toinen juttu) Eli siinäpä useiden miljoonien muodostava poppoo on samaa mieltä(ainakin virallisesti)

    hyväksyy luonnolliset ehkäisymenetelmät, kuten varmat päivät.

    VL ei hyväksy varmoja päiviä.

    Äänestä

kärsiä. Itse olen läheltä seurannut perhettä, jossa lapsia on tullut n. vuoden välein. Äiti on todella väsynyt, kärsii synnytyspelosta todella voimakkaasti. Lapset eivät ole todellakaan "haluttuja" vaan ne ovat jotain sellaisia, jotka nyt vaan on "pakko" ottaa vastaan. Aikaa myöten nämä negatiiviset asenteet heijastuvat lapseen, halusi äiti sitä tai ei.

Mielestäni lapsen oikeus olisi syntyä toivottuna ja rakastettuna tähän maailmaan, eikä "rasitteeksi" vanhemmilleen.

Ja nyt en sano, että kaikissa lestad. perheissä tilanne olisi näin paha, mutta totuus on kuitenkin se, että joissain perheissä tämä on ihan todellisuutta. Kaikki naiset eivät vain ole valmiita suuren perheen äidiksi. Vl-naisella ei vain ole valinnan mahdollisuutta, niin kauan, kun ehkäisy luetaan synniksi. Siis mikäli haluaa naimisiin.

Äänestä

Rationaalisesti ajatellen tuntuu tietysti tavattoman väärältä, että uskonnollisella tai sen puoleen millään muullakaan yhteisöllä olisi lupa puuttua ihmisten, pariskuntien, niin intiimiin ja herkkään asiaan kuin oman seksuaalisuuden toteuttaminen ja perheen koko.

Kyllä se niin on että jos makuuhuoneessa on muitakin kuin toisiaan hellivä pariskunta, tulee ahdasta! :-)

Toisaalta on täysin selvää, että jos nainen haluaa elää vl-uskovien yhteisössä ja talostella vanhoillislestadiolaisuudessa, tämä asioihin puuttuminen on vain hyväksyttävä. Näinhän vl-tytöt ja naiset myös ajattelevat, se malli omaksutaan jo varhain. Se on tietysti täysin OK.

Asian hyväksyminen on vl-naiselle helpompaa kun siihen liittää muita hyviä elementtejä kuin sen taivasosuuden, nimittäin sellaisia asioita joita voi ihan rationaalisesti perustella. Onhan suuri perhe esim. tae elämän rikkaista ja moninaisista ihmissuhteista, lapsi ei ole yksin ja oppii varhain kantamaan vastuuta pienemmistä sisaruksistaan ja antamaan työpanoksensa perheessä. Suuri perhe on vahva sosiaalistava tekijä ja usein myös ilon ja elämän täyteläisen rikkauden lähde, kenelle se elämäntapa sopii.

Samoin ehkäisykiellon hyväksymistä omassa mielessä voi helpottaa sekin, kun voi leimata pieniperheiset ja lapsettomat naiset pohjattoman itsekkäiksi helpon elämän tavoittelijoiksi.

Itse en pidä sopivana enkä yhtään tarpeellisena säälitellä vl-äitejä. On heidän kannaltaan erittäin loukkaavaa, jos heitä pidetään jonain epäitsenäisinä uhreina. Ulkopuolisten tulee ymmärtää että he todellakin itse haluavat elää siten kuin elävät, tekevät valintansa itsenäisesti omista lähtökohdistaan ja yhteisön arvoperustalta, eikä siinä ole kenelläkään ulkopuolisella pienintäkään arvostelun sijaa.

Ja siitä olen iloinen että nykyaikana eivät neuvolajärjestelmä eivätkä lääkärit soimaa tai leimaa useasti synnyttäviä äitejä. Terveydenhuollon tulee tukea kaikkia äitejä ja perheitä heidän ratkaisuissaan ja kunnioittaa heidän omia valintojaan.

Mutta suurten perheiden elämää ei pitäisi sortua myöskään idealisoimaan. Yleisesti ottaen parasta on, kun ihmiset saavat itsenäisesti ratkaista elämäntapansa perheenä ja suhteensa seksuaalisuuteen ja lapsilukuun.

Kukaan ei ole luvannut täällä kenellekään halppoa elämää, oli lapsia tai ei. Jokaisella meillä on taakkamme ja ristimme, ja meidät luotiin tänne myös kantamaan toinen toisemme kuormia.

Lestadiolainen naiskäsitys ja sukupuolijärjestelmä on se mikä se on. Oma surullinen lukunsa yhteisössä ovat lapsettomat vl-naiset. Heidän tilanteessa on usein sosiaalisesti ja psyykkisesti raskas, sen olen ikäväkseni nähnyt läheltä.

Ystävällisesti

Paula E.

Äänestä
  • Minun vaimolleni lääkäri sanoi neljännen lapsen jälkeen että sinä kuolet jos vielä synnytät. Hänellä oli sellainen sairaus muka. Kymmenen jälkeen hänen sairautensa katosi kokonaan eikä ole tullut takaisin. Kaikki lapset ovat olleet tervetulleita ja ovat meille äärimmäisen rakkaita. Ympärilläni näin paljon pieniä perheitä joiden kanssa emme osaamme vaihtaisi isosta rahastakaan. Meitä on jokaiseen lähtöön niin pienissä kuin suurissakin perheissä. Kukaan ei tule koskaan minulta kysymään tai kovistelemaan miksi meille ei ole tullut enään lapsia vaikka hedelmällisyyttä olisi riittänyt vielä pitkään. Täällä ei valvota toisten asioissa kuten tällä palstalla tehdään.
    Uskovaiset ovat juuri sen vuoksi uskovaisia kun he kunnioittavat sitä puhetta mitä henki seurakunnalle sanoo. Jos näin ei olisi niin miten muutenkaan. Sitä inhimillistä puolta löytyy meistä kaikista uskovaisista siinä kohtaa kun näemme äitiemme kärsivän tai lapsien. Monesti tämä puoli hämärtyy maailmassa kun katselee niitä puoliorpoja lapsia jotka ovat nähneet vanhempiensa eron ja vihan. Uskon voima ja rakkauden antamat voimavarat ovat monille käsittämättömiä asioita ken niistä ei pääse nauttimaan omassa elämässään. Toivottavasti kaikki löytävät ystävän niin kuin monet yksinäiset vl vanhat piiat rukouksen kautta. Tiedän monta yksinäistä jotka eivät enään ole yksinäisiä. Hekään eivät luovuttaneet. Mutta muista sinä yksinäinen, tänään he säälivät sinun yksinäisyyttäsi mutta huomenna sinun suurta perhettäsi.

    Äänestä

  • puuhapete kirjoitti:

    Minun vaimolleni lääkäri sanoi neljännen lapsen jälkeen että sinä kuolet jos vielä synnytät. Hänellä oli sellainen sairaus muka. Kymmenen jälkeen hänen sairautensa katosi kokonaan eikä ole tullut takaisin. Kaikki lapset ovat olleet tervetulleita ja ovat meille äärimmäisen rakkaita. Ympärilläni näin paljon pieniä perheitä joiden kanssa emme osaamme vaihtaisi isosta rahastakaan. Meitä on jokaiseen lähtöön niin pienissä kuin suurissakin perheissä. Kukaan ei tule koskaan minulta kysymään tai kovistelemaan miksi meille ei ole tullut enään lapsia vaikka hedelmällisyyttä olisi riittänyt vielä pitkään. Täällä ei valvota toisten asioissa kuten tällä palstalla tehdään.
    Uskovaiset ovat juuri sen vuoksi uskovaisia kun he kunnioittavat sitä puhetta mitä henki seurakunnalle sanoo. Jos näin ei olisi niin miten muutenkaan. Sitä inhimillistä puolta löytyy meistä kaikista uskovaisista siinä kohtaa kun näemme äitiemme kärsivän tai lapsien. Monesti tämä puoli hämärtyy maailmassa kun katselee niitä puoliorpoja lapsia jotka ovat nähneet vanhempiensa eron ja vihan. Uskon voima ja rakkauden antamat voimavarat ovat monille käsittämättömiä asioita ken niistä ei pääse nauttimaan omassa elämässään. Toivottavasti kaikki löytävät ystävän niin kuin monet yksinäiset vl vanhat piiat rukouksen kautta. Tiedän monta yksinäistä jotka eivät enään ole yksinäisiä. Hekään eivät luovuttaneet. Mutta muista sinä yksinäinen, tänään he säälivät sinun yksinäisyyttäsi mutta huomenna sinun suurta perhettäsi.

    se pieni perhe? Kävipä hyvä tuuri, kun sairaus hävisi, mutta ei se kaikilla minnekään häviä.
    Se, joka ei halua paljoa lapsia ja ei halua puolisoa, joka henkeen ja vereen vastustaa ehkäisyä, etsii sen puolison muualta...ja se, joka kokee uskonnon olevan väärä joissakin asioisa, kuten ehkäisykiellon suhteen, lähtee muualle. On se kyllä jännä juttu, että muuten uskonto tuntuisi hyvältä, mutta kun alkaa olemaan naimaiässä ja seurustelut mielessä, niin alkaa pelkäämään älyttömästi, että joutuu (aika paha sana naimisiin menosta) naimisiin ja niitä lapsia tulee ja tulee, vaikka ei halua niitä kuin korkeintaan kolme. Voihan tietty olla, että ei saa yhtäkään lasta, mutta uskaltaako sen riskin ottaa, että joka vuosi tulla tupsahtaa uusi vauva? Parempi se on kait etsiä puoliso sitten sieltä, jotka sallivat ehkäisyn:(

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    Ja jos satut itse olemaan kovinkin hedelmällinen ja miehellä hyvät siittiöt, niin niitä lapsia voi tulla vaikka alle vuodenkin välein.
    Itselläni ystävä, jolle syntynyt vauva alkuvuodesta ja toinen jo loppuvuodesta, ja sitten siihen vielä kaksoset heti vuoden perään, niin kyllä heillä jaksamisen voimat jo koetuksella siinä vaiheessa.
    He eivät ole vl-uskovaisia, joten he kyllä hommasivat ehkäisyn.

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    se pieni perhe? Kävipä hyvä tuuri, kun sairaus hävisi, mutta ei se kaikilla minnekään häviä.
    Se, joka ei halua paljoa lapsia ja ei halua puolisoa, joka henkeen ja vereen vastustaa ehkäisyä, etsii sen puolison muualta...ja se, joka kokee uskonnon olevan väärä joissakin asioisa, kuten ehkäisykiellon suhteen, lähtee muualle. On se kyllä jännä juttu, että muuten uskonto tuntuisi hyvältä, mutta kun alkaa olemaan naimaiässä ja seurustelut mielessä, niin alkaa pelkäämään älyttömästi, että joutuu (aika paha sana naimisiin menosta) naimisiin ja niitä lapsia tulee ja tulee, vaikka ei halua niitä kuin korkeintaan kolme. Voihan tietty olla, että ei saa yhtäkään lasta, mutta uskaltaako sen riskin ottaa, että joka vuosi tulla tupsahtaa uusi vauva? Parempi se on kait etsiä puoliso sitten sieltä, jotka sallivat ehkäisyn:(

    Ei sitä tarvihe pelätä. Jumala antaa sen mitä jaksaa kantaa. Tosiaan kuinka moni kärsiikään lapsettomuudesta. Nykyisin isoja perheitä on yhä vähemmän ja vähemmän koska Jumala ei tähän aikaan välttämättä siunaakaan enään jokaiselle isoa perhettä. Jos tämän vuoksi puoliso pitää hakea muualta niin se on kyllä oikein sitä puolisoa kohtaan joka menetti juuri sinut koska uskovainen haluaa uskovaisen puolison rinnalleen. Jos lapset eivät antaisi niin paljon vanhemmilleen iloa niin kyllä nuoretkin sen aavistaisivat ja eivät menisi naimisiin ollenkaan. Lapsi asia on iso kompastus monelle. Ehkä se on näin tarkoitettukin. Ne pienet ovat sittenkin liian vähän aikaa meillä lainassa kunnes lentävät omiin pesiinsä. Jokaisen kotoa lähtijän kohdalla minä miehenäkin vähän itkeskelen salaa. Ne kun ovat vaan niin ihania.

    on oikein, että se joka pelkää ehkäisykieltoa lähtee maailmaan..joo näinhän se menee. Kaikki vaan ulos yhteisöstä, jotka ei tee kaikkea kuten jotkut neuvostojäsenet vaatii. Ihan kuin joissakin asioissa ei saisi olla oma mielipide. No onhan se enemmistön mielestä niin, että ei se ole oikea uskovainen, joka edes harkitsee ehkäisyn käyttöä saati kyseenalaistaa ehkäisykiellon:(

    Äänestä

  • ja se kirjoitti:

    jos kyseessä olisi vain asia, jonka "jotkut neuvostojäsenet vaatii", eikä omantunnon ja uskonasia, niin erittäin todennäköisesti monilapsisia perheitä olisi paljon vähemmän... eikä ainoastaan vl-perheitä. Käsittääkseni ainakin katolinen kirkko, joka pitää itseään suorana apostolisen kirkon seuraajana, suhtautuu ainakin _periaatteessa_ syntyvyyden säännöstelyyn kielteisesti - käytäntö onkin sitten eri asia, mikä kuvastaa hyvin nykyajalle tyypillistä ajattelutapaa: "ihan kuin joissakin asioissa ei saisi olla oma mielipide". Kyllä ihminen, joka uskoo johonkin, oli se sitten vl, katolinen tai muslimi, haluaa olla kuuliainen Jumalalle, eikä niinkään "neuvostojäsenille". Tämä tuntuu joillekin olevan hyvin vaikeasti ymmärrettävä asia.

    Äänestä

  • kuitenkin, että kirjoitti:

    se on että kieltäytyy ehkäisystä, mutta mitä tekee nainen, joka tietää että yksikin raskaus tai synnytys voi viedä hengen itseltä ja synnytyksesä ehkä molemmilta, syntyvältä lapselta ja itseltä? Mitä hän voi tehdä? Ehkäisy kielletty ja selibaatti ei ole oikein puolisoa kohtaan. Kuka vaatii häntä henkensä uhalla synnyttämään ja testaamaan säilyykö henki? Jumala kyllä ymmärtää ihmisen pelon ja hädän, vaikka ihmiset eivät ymmärtäisikään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vielä kirjoitti:

tämä uskonto tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
Ainoastaan se, että ehkäisyä ei saa käyttää tekee tästä vaikean henkilökohtaisesti. Pitääkö vaihtaa uskontoa, koska ehkäisyn käyttäjäthän joutuvat puhutteluun ja heitä ei hyvällä katsota.
Miten pienestä se voikaan olla kiinni ja kukaan, joka käyttää ehkäisyä ei halua asian paljastuvan. Nykyaikanakin voidaan erottaa seurakunnasta sellainen?? Vai onko näin, jos VL näkee ehkäisykiellon olevan väärä kielto, niin onko hän jo maailman menossa vahvasti mukana?

Koittakaa tajuta te, jotka ette salli ehkäisyä mistään hinnasta, että joskus se ehkäisy on välttämätöntä, jotta säilyy hengissä. Kun tietää raskauden tai synnytyksen voivan johtaa kuolemaan, niin ei ole Jumalan tahto että ihminen ikään kuin koittaa tappaa itsensä.

Moni yli kymmenen lasta synnyttänyt on menettänyt mielenterveytensä ja siitä ajatellaan, että se oli Jumalan tahto ja näin se oli menevä. Itse olen sitä mieltä, että ei ole Jumalan tahto ja on ihmisen oma syy, jos hän tuhoaa terveytensä tekemällä sellaista, mikä on selvästi vahingollista. Turha ajatella, että Jumala on vastuussa kaikesta tyhmästä mitä ihmiset tekevät henkensä uhalla.
Jumala haluaa, että ihminen arvostaa ja ylläpitää terveyttään, eikä aja itseään hengenvaaraan tahallisesti.

Keskiverto nainen, joka on synnyttänyt kuusi lasta, on tehnyt kovan työn ja siinäkin on vatsanahka jo venynyt ja jos on työttömyyttä ja vaikeuksia, niin on lasten kiusaamista hankkia niitä lisää, jos ei pysty lapsille hyviä kasvuolosuhteita tarjoamaan. Ajatellaan, että Jumala pitää huolen ja antaa voimia vaikeuksiin. Varmasti Jumala pitää huolen ja antaa voimia, mutta jos ihminen ajaa itsensä tahallaan hätään ja vaikeuksiin, tietäen sen, niin itse on ihminen itselleen vaikeutensa järjestänyt.
Ei ihmisen itselleen itseaiheuttamat vaikeudet ole Jumalan aikaansaannosta, ne ovat ihmisen itsensä tekemiä. Miksi pitää tehdä itselleen elämä älyttömän vaikeaksi, miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu