Olen aivan loppu,en jaksa tehdä enää mitään,en jaksa nousta sängystä tai mennä ulos,makaan vaan sängyssä ja itken..
Pelkään mennä ulos kun tiedän että kaikki puhuvat minusta pahaa.valvon yöt ja nukun päivät.olen aivan sekaisin,en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei...olen vain niin sekaisin
Pelkään mennä ulos kun tiedän että kaikki puhuvat minusta pahaa.valvon yöt ja nukun päivät.olen aivan sekaisin,en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei...olen vain niin sekaisin
Vastaukset 9
Vanhimmat
Masennus on vain metafora,eufenismi.Elikäs nyt vaan ylös sängystä reippaasti.
MInkä ikäinen ihminen olet, nuori vai vanhempi? Mikä sinua erityisesti masentaa? Jos ei ala helpottaa niin aikaa tilaamaan lääkärille. Kesä menee hukkaan sängynpohjalla. Tsemppiä sinulle.
Minulla oli syksyllä vastaava tilanne, etten tiennyt että mikä on totta ja mikä ei. Valvomisesta ja stressistä sekä huijatuksi tulleena ajauduin psykoosin partaalle.
Hakeuduin osastolle, jossa olin pari viikko vapaaehtoisessa hoidossa. Pahin olo helpotti vasta 4 kk päästä.
Hae apua itsellesi ja voimia.
Ei ole pakko aina jaksaakkaan, makaa sängyssä jos siltä nyt tuntuu, ei väkisin yrittämisestä mitään tule. Odottele kun saat kerättyä voimia.
Olen 69 v ja valmis itsemurhaan.
Minulla ei ole taloudellista itsemääräämisoikeutta
Ei mitään !
Minulta on viety kaikki omantunnon arvo. Olen hyvää vauhtia menossa totaalisyrjäytymiseen koska minulla ei ole varaa edes vaatteisiin tms .
Olen nyt jo kuukauden päivät miettinyt lopullista ratkaisuani tähän kaikkeen paskaan jonka EDESSÄNI NÄEN !
Tulee vain halu pyytää lapsiltani ja lastenlapsiltani anteeksi , kun en enää jaksanut.....
ANTEEKSI.
On pitkälle sama tilanne. 67 vuotiaana tekisi kuitenkin lasten takia mieli jatkaa ja kohdata ns luonnollinen kuolema. Uskon, että meitä vanhuksia ja raihnaisia, rahattomia on runsaasti omissa nurkissaan. Ruokaa ei tahdo olla, vaatteet loppu, lääkkeet loppu jne. Eläkkeet jää jälkeen koko ajan muusta kehityksestä. Minäkin vielä vankina omakotitalossa, jota ei saa kaupaksi, eikä pysty hoitamaan. Jalat melkein sököt ja munuainen reistailee. Parempaa ei näköpiirissä, mutta köysi ei houkuttele kuin ajoittain. Koetan selvitä sisulla kuolemaan asti. Joten et ole ainut.
Kiitos lohdusta ja siitä tiedosta että en ole yksin taakkoineni.
t: 69 v
Et ole yksin, meitä on nuorempiakin, kohta tämäkin päivä jaksettu olla.
"...kohta tämäkin päivä jaksettu olla", sanot edellä. Onpa mainiosti kuvattu, osuu minuunkin. Yritin pitkästä aikaa ulkoilla, kävin ns. lenkillä alueella, joka yleensä on ollut, varsinkin nuorempana, minulle kivaa aluetta, sykähdyttävää maisemaa. Mikä on, kun asiat lakkaavat tuntumasta miltään? Mikään sellainen kuin aiemmin, ei kosketa, kun menen ulos. Miksi asioista häviää sykähdyttävyys, mikään ei tunnu miltään, ja lopputulos on ettei saa mielen piristystä. Pelkkää arkea. Miksi on vaikea löytää päämäärää? Tai se sitten on ihan tosiasia, ettei sitä ole, täällä ajassa. Taivaspäämäärän tiedän, siihen uskon, mutta mitä mä tällä välillä teen. Ei huvita, ei ole tahtoa, ei päämääriä, ja olen ihan yksin. Eli, täten ilmoittaudun tämän ketjun kerhoon! Terv 71vN