Hei, olemme ostaneet asunnon ja asunnon omistusoikeus on siirtynyt maksun yhteydessä meille, mutta hallintaoikeus siirtyy sovitusti meille edelliseltä omistajalta vasta muutaman viikon päästä muuttopäivänämme.
Meidän pitäisi päästä asuntoon tekemään asbestikartoitus, jotta voisimme heti muutettuamme alkaa asunnossa remppailla. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että ammattimies kävisi homman hoitamassa. (veisi aikaa 30-45min ja me tietenkin maksaisimme lystin.) Entinen omistaja jolla siis asunnon hallintaoikeus tällä hetkellä on kuitenkin nyt kieltäytynyt. Hänelle ei, syystä tai toisesta, sovi että kartoitus tullaan tekemään hänen asunnossa asuessaan.
Onko mitään mahdollisuutta entinen omistaja "pakottaa" päästämään työmies asuntoon tämä asia hoitamaan, vai onko niin että koska hänellä on hallintaoikeus niin hän voi kieltäytyä ja meidän täytyy vain tyytyä kohtaloomme?
Ärsyttävä tilanne, jota emme tulleet ajatelleeksi muutama kuukausi sitten kauppoja tehtäessä, että olisimme sopimukseen kirjanneet sen, että kartoitus olisi tehtävä ennen muuttoamme. Emme siis missään nimessä aio kauppoja yrittää perua mikäli asbestia löytyisi, meidän pitäisi vain tietää onko sitä vai ei sillä se vaikuttaa remonttipuuhiimme. Ärsyttävää myös siksi, että hän lupasi meille jo kerran että asia onnistuu mutta nyt peruikin. Ja tästä tosiaan hänelle olisi hyvin vähän vaivaa eikä minkäänlaisia kustannuksia, mutta meidän tilannettamme helpottaisi todella paljon jos saisimme kartoituksen tehdä jo ennen muuttoamme.
Omistusoikeus vs hallintaoikeus
Anonyymi
0
89
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731959Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411028
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241003- 90714
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa115692- 44685
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 59598