Kun seuraus on se, että miehet eivät ota vastuuta elämänarjesta, niin missä sitten on syy?
Kun esim. yh-palstan mietteitä lukee, saa eittämättä käsityksen, että miehet ovat jotain toisen luokan porukkaa. Laisiammehan me tietysti olemme, mutta miksi?
Omassa lapsuudessani lapsen kasvatustyön teki asuinalueellani pääsääntöisesti äidit kuten heidänkin äidit olivat tehneet. Myös minun työikäaikana monissa perheissä tilanne oli samanlainen. Nyt luen silloin tällöin näitä palstoja on tilanne edelleen samanlainen, jo neljäs sukupolvi elinaikanani. Erona aikaisempaan on se, että lähivanhemmat näin julkisesti ja mikä pahinta, lastensa kuullen panettalevat lastensa etävanhempia. Onko kyseessä omasta heikosta itsetunnosta? Panettelemalla toista puoliskoa ikäänkuin saataisin omaa itsetuntoa kohotettua. Panettelemalla toista harvat asiat parantuu. Vain muuttamalla itse omaa suhtautumista on muutos mahdollista niin äideillä kuin isilläkin. Moniin ongelmiin löytää vastauksen lähinnä omasta menneisyydestä.
Miksi sitten fiksut naiset hakeutuvat vastuuttomien ja arjenelämää pelkäävien miesten seuraan ja hankkivat lapsia?
Mallioppiminen on yksinkertaisin oppimisen muoto. Onko kotien mallieläminen arjenelämässä syynä nykyiseen vastuuttomaan elämiseen.
Ymmärrän, että monet lähivanhemmat hakevat näin netin kautta lohdutusta sen hetkiseen mieltä painavaan asiaan. Tällainen asennoituminen ei kuitenkaan ketään kanna pitkässä juoksussa.
Jos kerran miehet eivät kykene lopettamaan tällaista kierrettä niin, miksi naiset sitten haluavat jatkaa tätä pohjatonta kierrettä?
Kun esim. yh-palstan mietteitä lukee, saa eittämättä käsityksen, että miehet ovat jotain toisen luokan porukkaa. Laisiammehan me tietysti olemme, mutta miksi?
Omassa lapsuudessani lapsen kasvatustyön teki asuinalueellani pääsääntöisesti äidit kuten heidänkin äidit olivat tehneet. Myös minun työikäaikana monissa perheissä tilanne oli samanlainen. Nyt luen silloin tällöin näitä palstoja on tilanne edelleen samanlainen, jo neljäs sukupolvi elinaikanani. Erona aikaisempaan on se, että lähivanhemmat näin julkisesti ja mikä pahinta, lastensa kuullen panettalevat lastensa etävanhempia. Onko kyseessä omasta heikosta itsetunnosta? Panettelemalla toista puoliskoa ikäänkuin saataisin omaa itsetuntoa kohotettua. Panettelemalla toista harvat asiat parantuu. Vain muuttamalla itse omaa suhtautumista on muutos mahdollista niin äideillä kuin isilläkin. Moniin ongelmiin löytää vastauksen lähinnä omasta menneisyydestä.
Miksi sitten fiksut naiset hakeutuvat vastuuttomien ja arjenelämää pelkäävien miesten seuraan ja hankkivat lapsia?
Mallioppiminen on yksinkertaisin oppimisen muoto. Onko kotien mallieläminen arjenelämässä syynä nykyiseen vastuuttomaan elämiseen.
Ymmärrän, että monet lähivanhemmat hakevat näin netin kautta lohdutusta sen hetkiseen mieltä painavaan asiaan. Tällainen asennoituminen ei kuitenkaan ketään kanna pitkässä juoksussa.
Jos kerran miehet eivät kykene lopettamaan tällaista kierrettä niin, miksi naiset sitten haluavat jatkaa tätä pohjatonta kierrettä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Peräänkuuluttaisin mieskunniaa. Lähihistoria kertoo, miten miehen tärkein asia oli pitää perheensä leivässä ja tupa lämpimänä. Ja yrittää olla tölvimättä akkaansa. Pestin kunnialla hoitanut mies sai yhteisön arvostuksen. Nykyään mies pakenee paikalta kuin pupujussi, koska oma-aika jää lasten ja muijan takia vähäiseksi, on helpompaa olla työssä ja hoitaa kuntoaan pysyäkseen työkuntoisena. Ja saada arvostus sieltä. Kaikki selitetään hektisyydellä ja yhteiskunnan muuttumisella. Näin on toimittava ja sen on riitettävä selitykseksi.
Perhe-elämä on tylsää, vaimokin alkaa olla muutaman vuoden jälkeen tylsä, koska olemme oppineet siihen, että elämä on nopeatempoista ja haastavaa - koko ajan. Mitä haastavaa on launataisaunassa ja siivouspäivässä? Väsyttävän viikon jälkeen äänekkäästi sunnuntaiaamuun herättävissä lapsosissa? Rasittavaa se on! Ja siksi erotilastot kasvavat. Siksi katkeruus lisääntyy yh-äitien keskuudessa. Mies oli oikea, mies ei ollut tyypillinen luuseri, ei välttämättä moniongelmainen karaokekuppilan kanta-asiakas. Kai loppujen lopuksi kyse on luulosta, millaista elämän piti olla ja kun arki ja haaveet eivät kohtaa ynnäviivan jälkeen on ero tai yhteiselämä, jota ei voi sellaiseksi kutsua.
Monet täälläkin kirjoittavat, että lapsia on tehty hätäpäissään, miettimättä millaisen puolison kanssa. Se ei mielestäni pidä paikkaansa, koska monilla pareilla on vuosien yhteiselämä ennen lastentuloa. Ihminen kuvittelee tuntevansa toisensa. Huom! Kuvittelee! Ihminen muuttuu, elämä hio särmiä, mutta joskus pieni särmä jää ja se saa miehen haluamaan jotain muuta. Se muu on sinkkuus, lapseton uusi vaimo, nuoruus mulle takaisin heti, näytettävä kyntensä maailmalle jne. Ehkä pettymys siitä, että aika on rajallista ja niin paljon pitää tehdä ja pystyä. Eli kenellä on heikko itsetunto, kenellä on suurin näyttämisentarve?
Äidit ovat kautta aikain hoitaneet kasvatustyön, olet oikeassa, mutta ennen vanhaan isä oli läsnä silloin kun oli tilaisuus, koska koti oli kaiken keskipiste. Isä oli miehenmallina lapsilleen ja tukena äidin kasvatustyölle. Muistan muutaman kerran lapsena kuulleeni, että: "kun isä tulee kotiin, saat selkääsi" Isäni oli helläsydäminen eikä olisi halunnut rangaista pahoistakaan teoista, mutta se oli vanhempien vastuunjakamista ja koivuniemenherrasta tuli, ansaitusti. Eikä äiti joutunut siinä tilanteessa vihaisena antamaan lapselleen noottia, koska vihaisena tulee tehtyä ylilyöntejä. Ei silloin isä puuttunut lapsen housujen tai pakkassaappaiden ostoon. Vastuunjakamista, se puuttuu tämänpäivän perhe-elämästä. Yhteinen lainanhoitotili ei riitä ja se on ongelma, joka luo otollisen pohjan eroille ja katkeralle yksinhuoltajuudelle. Jos olisikin joku syy, konkreettinen syy, jonka tiliin laittaa epäonnistumisensa - joksi päättynyttä perhe-elämää hieman sarkastisesti tituleeraan, mutta syytä siinä sitten yhteiskunnan muuttumista.
Lopuksi haluan kommentoida väitettäsi siitä, että yh-äidit parjaisivat lasten kuullen näiden isiä. Ehkä siihen jokainen syyllistyy joskus, puolin ja toisin, mutta väitän rankasti ja suurilla kirjaimilla vastaan, että se olisi maantapa. Jos näillä palstoilla joku olojaan purkaa, en usko sanojen tavoittavan huollettavia, koska heille yksinhuoltajuus on tavallinen, arkinen asia, ei mitenkään erikoinen, kuten me aikuiset luulemme heidän luulevan. Ei lapset tai teini-ikäiset täällä lukijoina tai kirjoittajina vieraile, ellei sitten aikuisen käskystä.
Ei ole mitään kierrettä tai asennoitumista katkaistavaksi, on vain aika joka parantaa haavat ja nostaa yksinhuoltajan itsetunnon takaisin entisiin, ellei jopa korkeampiin lukemiin.
Vertaisryhmässä, anonyyminä on helpompi kertoa todelliset tunteensa. Siksi tämä palsta on kullanarvoinen heille, jotka eivät halua real-lifessa sisimpiä tuntojaan tulkita ystävilleen, sukulaisilleen tai työyhteisölleen.
Tökkäsee vauhtia
Jos/kun arjen elämä perheissä on tätä, niin....
eikö juuri lähivanhemmat ole kasvattaneet ne "luuserit" omalla elämänesimerkillään? Miksi tyttäristä sitten kasvaa kunnollisia äitejä ja pojista samanlaisella kasvatuksella "luusereita"?