Narkofobia

Sellainen fobia vaivaa etenkin pohjoismaalaisia ihmisiä pahemman kerran. Täällä yhteiskunnan harjoittama propaganda on mennyt hyvin perille. Huumaavia aineita tunnetaan satoja. Niistä yksi (etanoli) on valittu hyväksytyksi. Siitä käytetään sitten nimitystä "päihde", vertaa siihen, että kaikista muista sitten käytetään nimitystä "huume". Sitten monet narkofoobikot perustelevat omaa etanolinkäyttöään sillä, että ei viina ole huume vaan päihde... Missä on tuon väittämän perusteet?

Minä hyväksyn huumevastaisuuden, mutta jos ollaan narkofoobikkoja niin sitten ollaan. Ei siis hyväksytä tiettyä (suhteellisen vaarallista, verraten moneen muuhun) ja pelätä toisia. Ei, jos olet huumeeton, et todellakaan käytä myöskään etanolia, etkä edes kahvia tai tupakkaa.

Tulee hirveä tyrmäys ympäristöltä yleensä, kun menee puhumaan vaikkapa kannabiksen käytöstään julkisesti. Olenpa jopa tavannut ihmisen, joka kuultuaan käytöstäni oli ottanut poliisiin yhteyttä (OIKEASTI!!!) ja tulivat sitten kyselemään oven taakse. No en saanut syytettä, ei ollut mitään näyttöä. Sama homma kuin julkisuuden tapaus Meriläinen. Mutta pelottavaa on se, että poliisi todella haaskaa verorahoja sellaisen asian tutkimiseen, kuin että joku on kolme vuotta sitten vappuna polttanut kannabista! Käsittämätöntä resurssien haaskausta!

Kannatan humaania päihdepolitiikkaa. Jokaisella on mielestäni vastuu siitä, mitä itselleen tekee. Holhousyhteiskunnan aika on kertakaikkiaan ohi. Tulevan poliittisen puolueeni yksi pääteema on päästä yhteiskuntajohtoisesta holhouksesta kokonaan eroon. Tämä ulottoen kaikille aloille. Sisältää mm. sen, että pienien huumemäärien hallussapidosta ei rangaista, ja miedompia huumeita, kuten kannabista saa kukin jopa lain mukaan käyttää sen minkä tahtoo. Sen sijaan kovia huumeita esimerkiksi alaikäisille ammatikseen kaupitteliville suosittelen huomattavasti nykyisiä kovempia tuomioita. Ydinajatus on se, että kukin saa käyttää minkä haluaa itse, mutta kovien aineiden myynti on täysin kiellettyä ja ankarasti rangaistavaa. Olen myös miettinyt, että valtion verotuloille tekisi todella hyvää ottaa miedot huumausaineet Alkon myyntiin mukaan. Ei tarvitsisi kenenkään afgaanilätkää enää poltella.
8746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Puhut kyllä ihan läpiä päähäsi. Sinulla on yksi teema mielessäsi, kannabiksen vapauttaminen, ja sitten siitä rupeat johtamaan tarvetta koko "holhousyhteiskunnan" purkamiseen. Sinuna tutustuisin vähän tarkemmin siihen, millaisessa yhteiskunnassa elämme, ja millainen se on verrattuna muihin kehittyneisiin länsimaisiin yhteiskuntiin. Kun hellittäisit vähän tuota putkinäköistä vaahtoamista niin löytäisit suomalaisesta yhteiskunnasta paljon hyvääkin sen lisäksi, että siinä on tietysti kehittämisen varaakin ihan niinkuin missä tahansa yhteiskunnassa minä tahansa aikana.

Ei Suomi oikeasti ole mikään holhousyhteiskunta. Joku Pohjois-Korea ehkä holhoaa kansalaisiaan, mutta Suomessa saa ajatella, tehdä ja mennä kyllä todella vapaasti verrattuna lähes mihin tahansa maailman valtioon. Se, että sinun suosikkipäihteesi on laissa kiellettyä on tietysti voi-voi. Koko yhteiskunnan tasolla se oikeasti aika mitätön pikkukysymys.

Koittaisit miettiä omia linjauksiasi vähän pidemmälle ennenkuin rupeat esittämään täällä jotain suurta yhteiskunnallista ajattelijaa. Ensin puhut siitä, kuinka koko holhousyhteiskunta pitäisi purkaa. Heti perään kuitenkin sanot, että kovien huumeiden osalta tuomioita tulisi jopa kiristää ja niihin liittyen tulisi säilyttää kieltoja (ts. holhousta sinun kielelläsi)! Et siis ole purkamassa hohousyhteiskuntaa, olet vaan vetämässä rajoja uudestaan sen suhteen, että mikä pitäisi kuulua 'holhouksen' piiriin ja mikä tulisi kuulua ihmisten itsemääräämisoikeuden piiriin.

Siinä suhteessa olen kanssasi samaa mieltä, että kovat huumeet tuleekin säilyttää kiellettyinä eli "holhousta" tulee näiltä osin jatkaa. Koska olemme tästä pointista yhtä mieltä, en ymmärrä miksi samaan aikaan vaahtoat kaiken holhouksen täydellisestä purkamisesta?

Se, että mihin raja vedetään, mikä on kiellettyä ja mikä on sallittua olkoon päätettävissä oleva asia niinkuin muutkin asiat demokraattisessa valtiossa. Minun nähdäkseni siinä ei ole kyse mistään erityisestä holhouksesta vaan ihan tarpeellisesta rajanvedosta. Kaikkea ei voi sallia tai homma ei vaan toimi. Jos enemmistö haluaa vetää rajan niinkuin se on nyt vedetty, niin voithan tietysti alkaa syyttelemään enemmistöä tyhmiksi, junteiksi, aivottomaksi massaksi ja ties miksi, mutta eikö se ole aika väsynyt asenne? Varsinkaan kun et itse kykene osoittamaan kovin paljon kirkkaampia älyllisiä lahjoja.

Äänestä
  • holhous ei nyt kuitenkaan tainnut olla se pointti....

    Äänestä

  • noh kirjoitti:

    holhous ei nyt kuitenkaan tainnut olla se pointti....

    Kyllä toi alkuperäinen kirjoittaja munkin mielestäni vaahtosi että Suomi on holhousvaltio ja kaikki holhous pitäis purkaa Suomesta. Ottais vähän selvää millaisia holhousvaltioita maailmalla oikeesti on ja miten hyvin meillä täällä oikeesti on asiat.

    Äänestä

  • Kotkottaja kirjoitti:

    Kyllähän holhousvaltio on tärkeä!

    Yhtälailla se tarkoittaa kansalaisten tiettyjen esim aineiden käytön rajaamista, mutta yhtälailla holhousyhteiskunta on se joka antaa työttömyyskorvausta ja turvaa kaikkilla tarvitseville.

    Turha on puhua holhousyhteiskunnan purkamisesta, ainoa kysymys esim kannabiksessa on rajan vetämisestä.

    Kuka käsittää kannabiksen liian rajuksi huumeeksi ja kuka ei? Ja mikä on näiden tahojen todellinen tieto?

    Huumepolitiikka on aina veteen piirretty viiva, ja kannabis sattuu nyt olemaan juuri siinä rajalla, ja näin aiheuttaa paljon keskustelua nykyään.

    Äänestä

  • AAA kirjoitti:

    Oikeaan osut. Liittyyköhän se jotenkin nuorison itsenäistymisprosessiin, että jossain vaiheessa pitää asettua kaikkia ihan tarpeellisiakin auktoriteetteja vastaan? Jotkut kannabisfanit ovat menettäneet ihan kokonaan kosketuksen todellisuuteen haukkuessaan yhteiskuntaa.

    Äänestä

  • Paikoissa joissa huumausaineet on dekriminalisoitu (saa käyttää ja pitää hallussa) EI tutkimusten mukaan ole enempää huumeongelmia kuin esim. meillä Suomessa.

    Äänestä

  • kettu kirjoitti:

    Paikoissa joissa huumausaineet on dekriminalisoitu (saa käyttää ja pitää hallussa) EI tutkimusten mukaan ole enempää huumeongelmia kuin esim. meillä Suomessa.

    ...missä vain alko, kahvi, suklaa ja tupakki ynnä lääkkeet lääkärin määrääminä ovat laillisia huumeita.

    Äänestä

  • Kotkottaja kirjoitti:

    Kyllä toi alkuperäinen kirjoittaja munkin mielestäni vaahtosi että Suomi on holhousvaltio ja kaikki holhous pitäis purkaa Suomesta. Ottais vähän selvää millaisia holhousvaltioita maailmalla oikeesti on ja miten hyvin meillä täällä oikeesti on asiat.

    Suomihan on pater (mater-?)nalistinen holhousvaltio. Joka muuta väittää, on "valmiiksiholhottu" eli harmiton kuten me muutkin natisijat kitisijät.

    Pahinta douppia on mm. tämä foorumi, johon nyt kirjoitan - luulen eläväni vapaassa 'valtiossa', jos tämä mieto mielenilmaisu julkaistaan.
    Kuluttaminen, mainonta, viihdesarjat, xanorit; kataisen jyri ym. Kyllä teitä holhotaan, poikaparat.
    Ae että omaa "objektiivisen mielipiteen" vallasta, yhteiskunnasta ym. on holhotun tunnusmerkki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karpov kirjoitti:

Sellainen fobia vaivaa etenkin pohjoismaalaisia ihmisiä pahemman kerran. Täällä yhteiskunnan harjoittama propaganda on mennyt hyvin perille. Huumaavia aineita tunnetaan satoja. Niistä yksi (etanoli) on valittu hyväksytyksi. Siitä käytetään sitten nimitystä "päihde", vertaa siihen, että kaikista muista sitten käytetään nimitystä "huume". Sitten monet narkofoobikot perustelevat omaa etanolinkäyttöään sillä, että ei viina ole huume vaan päihde... Missä on tuon väittämän perusteet?

Minä hyväksyn huumevastaisuuden, mutta jos ollaan narkofoobikkoja niin sitten ollaan. Ei siis hyväksytä tiettyä (suhteellisen vaarallista, verraten moneen muuhun) ja pelätä toisia. Ei, jos olet huumeeton, et todellakaan käytä myöskään etanolia, etkä edes kahvia tai tupakkaa.

Tulee hirveä tyrmäys ympäristöltä yleensä, kun menee puhumaan vaikkapa kannabiksen käytöstään julkisesti. Olenpa jopa tavannut ihmisen, joka kuultuaan käytöstäni oli ottanut poliisiin yhteyttä (OIKEASTI!!!) ja tulivat sitten kyselemään oven taakse. No en saanut syytettä, ei ollut mitään näyttöä. Sama homma kuin julkisuuden tapaus Meriläinen. Mutta pelottavaa on se, että poliisi todella haaskaa verorahoja sellaisen asian tutkimiseen, kuin että joku on kolme vuotta sitten vappuna polttanut kannabista! Käsittämätöntä resurssien haaskausta!

Kannatan humaania päihdepolitiikkaa. Jokaisella on mielestäni vastuu siitä, mitä itselleen tekee. Holhousyhteiskunnan aika on kertakaikkiaan ohi. Tulevan poliittisen puolueeni yksi pääteema on päästä yhteiskuntajohtoisesta holhouksesta kokonaan eroon. Tämä ulottoen kaikille aloille. Sisältää mm. sen, että pienien huumemäärien hallussapidosta ei rangaista, ja miedompia huumeita, kuten kannabista saa kukin jopa lain mukaan käyttää sen minkä tahtoo. Sen sijaan kovia huumeita esimerkiksi alaikäisille ammatikseen kaupitteliville suosittelen huomattavasti nykyisiä kovempia tuomioita. Ydinajatus on se, että kukin saa käyttää minkä haluaa itse, mutta kovien aineiden myynti on täysin kiellettyä ja ankarasti rangaistavaa. Olen myös miettinyt, että valtion verotuloille tekisi todella hyvää ottaa miedot huumausaineet Alkon myyntiin mukaan. Ei tarvitsisi kenenkään afgaanilätkää enää poltella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu