Onko oikeus suuttua/loukkaantua

Anonyymi

Mies oli viikonloppuna viihteellä kavereiden kanssa. Meillä on vuosi yhteiseloa takana. Minulla ollut pientä luottamuspulaa, koska mies on pettänyt ex-puolisoaan. Juurikin silloin kun on ollut näiden samojen kavereiden kanssa ulkona. Olen kertonut että asia minua vähän mietityttää kun hän lähtee ulos ja olen toivonut että hän laittaisi minulle viestin tai pari illan aikana. Minä laitan aina pari päivitysviestiä kun olen ulkona. Ja viestin yöllä kun olen kotona (emme asu yhdessä).
No arvatkaas tuliko mitään viestiä koko illan tai yön aikana. No ei. Tietysti loukkaannuin tästä. Tulee tunne että en ole minkään arvoinen miehelle, en käy hänen mielessä illan aikana. Olemme kuitenkin suht tuore pari niin luulisi sitä edes hetken miettivän että mitähän se toinen tekee.
Tiedän ettei pettämistä tapahtunut.
Kun olemme kahdestaan ulkona, mies kyllä ehtii päivittämään näille samoille kavereille illan aikana montakin kertaa.
Minä olen toivonut pientä merkkiä siitä missä menee, mutta näköjään ei minun toiveilla ole väliä. Ja olemme siis jo ihan hyvään ikään päässeitä, lapsiakin on molemmilla joten ei ole kysymys mistään seurustelusta vaan olisi ihan tarkoitus vakavaa yhteiselämää miettiä. Mutta kyllä nyt tuli vähän takapakkia.

5

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun mielestä, jos on jonkun kanssa jossain, niin on sitten sen jonkun kanssa eli jos mies on sun kanssa ulkona niin ei viestittele kavereilleen ja tindermuijilleen ja toisaalta jos on niiden kanssa niin ei sulle.

    • Anonyymi

      On oikeus suuttua tai loukkaantua mutta toisella on oikeus tehdä tavallaan. Joko luotat tai et. Itse henkilökohtaisesti en ymmärrä odotusta tai vaatimusta varmistely/tiedottamisviesteistä. Menee epäterveen kontrolloinnin puolelle. Toki tuossa jutussanne loistaa jonkinlainen kunnioituksen puute hänen osaltaan ja sulla korostuu kontrolloinnin tarve, toki ihan ymmärrettävistä syistä.

    • Anonyymi

      Panohommien kesken ei lähetellä mitään viestejä. Muista käydä testeissä!

    • Anonyymi

      Et ole enää hänen ykkösvalintansa seksiin. Nyt olet se jota hän nusaisee vain jos ei satu parempaa reissuillaan löytämään. Roolisi on muuttunut kermaämpäriksi.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä että mieheltä puuttuu kunnioituksen puutetta ja oma-aloitteisuutta jos tietää että olet tietoinen aiemmasta pettämistaustastaan. Ja sulla näkyy olevan tarve kontrolliin mihin ei kannata suhteessa ajautua yhtään tai suhde ei ole terveellä pohjalla. Suosittelen sopimaan ihan rehdit pelisäännöt jos meinaatte onnistua ja järkevöittää asiat. Kaikessa kun ei pelkkä tunne valitettevasti riitä. Itse en voisi kuvitellakkaan naisena viihtyväni suhteessa jos tilanne tuo, toiseen pitää voida luottaa 110% ilman että tarvii miettiä tai odottaa viestejä illan vieton keskeltä, puolin ja toisin. Itselläni oli parisuhde jossa oli täysi luottamus molemmilla, kaatui muihin syihin sitten mutta parasta oli se että kuitenkin luottamusta ja kunnioitusta oli ja erotakkaan ei tarvinnut riidellen tai loukattuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe