mutta vittuilu ja sekoilu kyllä etäännyttää. Niinkuin tämä palstakin. Tiedän että merkitsen sulle jotain ja sinäkin minulle, mutta en oikein jaksa uskoa mihinkään enää. Olen antanut meille aikaa ja mahdollisuuden, niin kuin sinäkin, mutta eihän tässä tunnu olevan mitään järkeä. Yhtä hyvää hetkeä seuraa moninkertainen määrä kaikkea muuta kuin mitä toivoisi ihmiseltä josta välittää ja jonka toivoisi välittävän. Alkaa viimeinkin olla aika luovuttaa. Seison kynnyksellä, katse jo poispäin sinusta. Olen pahoillani.
Ikävää sanoa
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Et kyllä merkitse mulle mitään edelleenkään, etkä ole koskaan merkinnyt. Älä elä harhoissa.
Kiitos että selvensit asiaa. Eilen tilanne oli toinen tai sitten vaan vedätät. Mutta aika paljon aikaa sinäkin olet tähän ”merkityksettömään” asiaan käyttänyt. Sinä olet merkinnyt minulle paljonkin ja merkitset edelleen. Toivon sulle kaikkea hyvää. Harmittaa, että et ole halunnut pitää minua ”omanasi” toimimalla toisin, vaan olet työntänyt pois. Olisin halunnut olla sinun supersankari.
Ei se mitään.
Uskoisin etten ole koskaan elänyt harhoissa tämän asian suhteen enkä muidenkaan asioiden suhteen.
Sinä merkitsit silloin,
ja edelleen se kaikki on tallessa sielun sopukoissa.
Eikä se katoa koskaan.
Ei vaikka tuntuu siltä että kaikkesi teet asian eteen.
Lämmintä viikonloppua sulle toivotan kuitenkin, jo nyt,
pitkän viikonlopun viettoon tästä hiljalleen.
Ei ole ollut eilen mitään tilannetta. Olet harhoissasi tunnistellut. Toissapäiväiset oli huumoria ja sen nyt luulisi tyhmänkin näkeneen.
Ps. Ota itteäs niskasta kiinni äläkä ruikuta. Et vaan ole mun tyyppiä, etkä koskaan tule olemaan. Sinuna lopettaisin kirjoittelun.
Täällähän on tänään oiken hupiveikot liikenteessä :)) eikö teillä jukoliste oo oikeeta elämää kun täällä pitää tuntemattomille toitottaa että et oo mun tyyppiä)
Kai se on kuitenkin niin että siun / teidän harhaisimpien kannattais lopettaa nää
naurettavat juttunne täällä. Ei pahalla hei mut kuitenkin, paa funtsien.
Hi hi hii . . . ei tietenkään oo ollu mitään tilannetta, koskas tilanteita ois outojen kesken, me lukijat kässättiin mutta sinä kun otat kaiken itelles kiihtyen nollasta sataan alta aikayksikön mutta saadaanpahan nauraa sulle. :)
Mikä näiden jatkuvien halventavien viestien takana on? Pelkkä puhdas ilkeys ja vittumaisuus vai tyhmyys ja huono itsetunto vai kaikki yhdessä.
Tulet mieleeni tästä laulusta ja toivoisin että voisit hyväksyä ja rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Riität juuri niin. Haluan että uskot sen ja elät se ajatus kirkkaana mielessäsi.
https://m.youtube.com/watch?v=fzr0rK1W4mw
Ohhoijaa... pitäisiköhän lähteä ulkoilemaan, jos jaksan, hyvät kelit, jos jaksaisi lähteä tänään katomaan minihame-beachvolley tyttöjä kaupungille.
Viikonloppuna voisi katsella sitten parvekkeelta ukonilmoja kuin jännityselokuvia, jos niitä nyt tulee sitten.
Syndroomia: Stockholm-syndrooma, Stendhal-syndrooma, kummastakin on elokuva, Tukholma/panttivanki -syndroomasta on uusi elokuva, Stendhal-syndroomasta on ainakin Dario Argento tehnyt elokuvan, Stendhal on hieman erikoisempi syndrooma.
Tiedätkö, että voisin sanoa pahastikin, mutta en sano. That’ s the point. Ei ole syndroomaa.
Homous on joillekin kultti uskonto ne pitäisi eristää ja lähettää Siperijaan pakkotöihin kaivamaan itselleen syvää kuoppaa.
Haju tappaa.
Läskiperseet örseltäneet liian kauan helpoilla päivillä. Siitä paskan hajua.
Nämä hamekyttä ukot on kyllä saastaa jota ei siedä enää.
Lopeta toi. Nyt heti. Rauhoitu.
Kenelle te oikein kirjoitatte tänne jättämisiänne ja haukkumisia? Aika kreisejä tekstejä. Menkää nyt töihin tai ulos täältä niin pää tuulettuu.
Ulkoilu on mukavaa välillä, käydä katselemassa toisia ihmisolentoja ja kuunnella heidän mielipiteitään matkaillessaan, ulkoistaminenhan on sekin työtä, voi ulkoistaa itsensä ulkomaailmaan vaikka irtisanoutumalla työpaikasta, jolloin ulkoisti itsensä ulkoilemaan.
Kuka täällä vittuilee saa tuntea sen nahoissaan.
Naiset jätän aina auhaan, mutta pyylevät homoukot nuijin maan rakoon.
Tämä helvetin mulkku jos tulee vastaan saa kokea elämänsä orgasmin.
Hohhoijjaa
Arvosta itseäsi ja keskity nyt omaan juttuun. Olet huippu siinä mitä teet. Älä vertaile muihin. Unohda mut, sä sekoat kohta. Nauti kesästä, maisemasta ja siitä olennaisesta. Kaikki odottaa sulta paljon ja sä pystyt ylittämään ne odotukset. Olen varma siitä.
Ai niin joo, jos tekee pitkiäkin juttuja viettäen kaupungilla aikaa: niin evääksi: graavilohta vaikka voileivällä ja sitten juomaksi ED-energiajuomaa, saa tarvittavat niistä suolaa, energiaa sekä vettä. Graavilohissakin on eroja, itse tekemällä saa parhaan suolalohen.
Tietysti auringovoide voi olla hyvä varuste, mutta sitä ei kannata syödä.
Huomasin elokuvista että tanskalaisetkin osaavat jo tehdä aika hyviä jännitysjuttuja, kuten tuollainenkin: https://www.imdb.com/title/tt3282076/
Eivät tietysti mitään ExPerttejä ole elokuvan teossa, olihan heidän tekemä joku jännitys sairaalasarjakin joskus. Mutta aivan jännittävä tuo Domino.
Moni kirjoittaa ja vastaa ikävästi ikävällä .
Jestas, olipa hauska ketju 🤣
Älä kompastu siihen kynnykseen matkallasi ulos.