Rintasyöpä

Onko teillä rintasyövän sairastaneilla millaisia oireita ollut ennen toteamista? Olen menossa lääkäriin ja jouduin odottamaan aikaa neljä viikkoa. Oireeni ovat paikallinen (outo,säteilevä kipu) vasemmassa rinnassa,nännikin kääntyy sisään siinä useasti. Mutta minulla on ollut sisäänpäin kääntyvät muutenkin silloin tällöin. Nyt olen huomannu vasemman rinnan nännin kääntyvän usein sisään vaikka oikea on normaali. Olkapää vihlomista on myös. Pattikin löytyy kipualueelta. Ihan varmaksi en pattia osaa sanoa, että onko hormonaalinen vai jotain muuta.
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla ei ollut mitään oireita. Syöpä löydettiin näissä joukkotutkimuksissa, joihin joka toinen vuosi kutsutaan tietyn ikäiset naiset. Oli aika yllätys, kun ei mitään kyhmyä rinnassa tuntunut. Kasvain oli kuitenkin n. 5 cm.
Siellä lääkärissä sitten vasta selviää, onko syytä tarkempiin tutkimuksiin. Ja jos jotain vakavaa löytyy, nykyään pystytään suurin osa syöpätapauksista hoitamaan. Tsemppiä!

Äänestä

Minulla syöpäkasvaimessä pisteli ajottain. 11 mm v. 2003.

Äänestä

Löysin patin joka ei ollut näkynyt muutamaa kuukautta aikaisemmin otetussa mammografiassa. 2,4 cm.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko teillä rintasyövän sairastaneilla millaisia oireita ollut ennen toteamista? Olen menossa lääkäriin ja jouduin odottamaan aikaa neljä viikkoa. Oireeni ovat paikallinen (outo,säteilevä kipu) vasemmassa rinnassa,nännikin kääntyy sisään siinä useasti. Mutta minulla on ollut sisäänpäin kääntyvät muutenkin silloin tällöin. Nyt olen huomannu vasemman rinnan nännin kääntyvän usein sisään vaikka oikea on normaali. Olkapää vihlomista on myös. Pattikin löytyy kipualueelta. Ihan varmaksi en pattia osaa sanoa, että onko hormonaalinen vai jotain muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu