Pitäisikö luopua ikivanhasta

Enks mä just laittanut, että muu ei auta. Ei puhuminen, ei hyvällä eikä pahalla.

Ei sitä erohakemusta täydellisessä sovinnossa yleensä tehdäkään. Ero on yksinkertainen asia kun ajattelet.

Nooh, harvemmin sitä vaan voi lasten kanssa sanaakaan sanomatta lähteä.

Lapsille on annettava aikaa tottua, ja puolisolle myös (jotta tilanne ei heijastu viattomiin lapsiin). Harvalla on mahdollisuutta maksaa omistusasunnon kulut ja päälle iso vuokra perheasunnosta kunnes raha-asiat on selvät. Eroaminen on aika eri juttu perheellisenä kuin nuorena itsellisenä aikuisena. Vastuu on lapsien takia myös sovinnollisuuden säilyttämisessä.

Ei ole helppoa, kun kumppani ei puhu eikä keskustele. Tiedän! Päättyvä parisuhteeni toimi niin kauan kuin minä otin vastuun kaikesta: illat lasten kanssa yksin, kotityöt yksin, yhteisen tekemisen järjestäminen, aloite seksiin, aloite hellyyteen ja läheisyyteen, keskustelu, silmiin katsominen, läsnäolo, monologi (paitsi, jos keskustellaan tieteestä tai politiikasta). 2.5v sitten kypsyin. Vastuun olisin voinut vielä kantaa, mutta en sitä nöyryytystä ja naiseuden menetystä mitä 95% torjunta ja kaikilla osa-alueella tuo. Keskustelu ei onnistunut. Vaikka välillä jopa sanoin, että nyt olen 5min hiljaa, jotta saat vuoron kertoa mitä ajattelee.
5min meni hiljaisuudessa.

Lopuksi ilmoitin, että vastuu siirtyy hänelle vuorostaan kun ekat 5v se on ollut minulla. Tulokset on aika murskaavia. En ole edes sinkkuna ollut näin vähällä kosketuksella ja seksillä (vaikka olen ollut sinkkuna harkitseva). Vikan vuoden saldo: kosketus kerran olkapäähän ja kerran varpaaseen. Silmiin hän on katsonut minua viimeksi 4.5v sitten, syystä, silloin hän vielä tunsi jotain minua kohtaan. Tunteitaan hän ei ole kertaakaan ääneen minulle sanonut. Hänestä ongelma on vain minulla ja kun häntä ei häiritse mikään, miksi asiasta pitäisi puhua. Empatiakyvyssä olisi treenin varaa myös suhteesta ulkopuolla. Ja itse tein sen sinisilmäisen virheen, etten välittänyt vaikka hän oli parisuhteissa hyvin kokematon melkein nelikymppinen. Nyt ymmärrän miksi, silloin en halunnut tuomita.

Ollaan oltu jo pitkään tilanteessa, jota EI pysty pelastamaan. Olen liian nöyryytetty siihen ja rakkaus on kuollut. Anteeksi annettavaa on jo liikaa. Kuvaavaa on, että juuri ennen yhteisen lapsen syntymää järjestetty yhteinen lounas ja mahdollisuus olla hetki kahden, meni siihen ettei hän halua jutella mitään ja katse vaeltaa missä sattuu (hän ei ollut läsnä ollenkaan). Synnytykseen ei meinannut lähteä kun olisi pitänyt saada syödä rauhassa (oli jo syönyt 30min ja minulla oli jo he*vetilliset tuskat).
Mikään mitä oli sovittu vastuunjakamisesta syntymän jälkeen ei pitänyt. Sanoin lähteväni lisääntymään vain jos vastuu jaetaan ja meni 2v harkitessa, mutta olin raskaana samantien kun ehkäisy oli pois ja sitten oli myöhäistä peruuttaa. Onneksi, koska lapsi on ihana tapaus.

Tässä on jo 3kk mennyt, siitä että olen sanonut haluavani eron. Hän ei kertaakaan ole ilman pakottamista suostunut edes kuuntelemaan eikä kertaakaan ole osallistunut keskusteluun muuta kuin sanalla joo tai itkemällä. Aika vaikeita on!

Anteeksi pitkä purkautuminen 😞

Ei mitään anteeksipyytämistä. Ihan kuin itse olisin voinut tuon kirjottaa, erotuksena paljon muuta ja pitkältä ajalta. Yhteys toiseen puuttuu kokonaan, ei vaan jaksa itekään yrittää, kun niin kauan yritti. Turhautuminen purkautuu sitten kaikenmaailman jonninjoutavuuksiin ja lapsillekin pinna piukeempana. Tämä on alottajalta.

Kiitos, näin mäkin ajattelin. Et vaan ymmärtänyt alotusta ja toisaalta, vaikka kuinka varmistelisit asiaa ennen naimisiinmenoa niin ei se mitään takaa.

Tai sitten huomaat olevasi itse uskollisena parisuhteessa, jossa toinen totaalikieltäytyy kaikesta läheisyydestä ja seksistä. Tai muuten parisuhde on musta-aukko: vie voimaa, mutta voima ei koskaan tule takaisin. Kun tilanne jatkuu vuosia, alkaa ymmärtää miksi hyvätkin ihmiset pettää. Aina eroaminen ei ole niin simppeliä. t. En kertaakaan silti pettänyt.

Ystäväni erosi. Ex kieltäytyi asunnon myynnistä ja esti myöhemmin myyntiä. Hän muutti, mutta maksoi vuoden kahta asuntoa päällekkäin kiusantekoon takia. Kaikille tuo ei ole mahdollista ja suurimmalle osalle taloudellisesti tiukka paikka. Kaikki puolisot ei ole kohtuullisia eikä empaattisia.

Anonyymi kirjoitti:

Ystäväni erosi. Ex kieltäytyi asunnon myynnistä ja esti myöhemmin myyntiä. Hän muutti, mutta maksoi vuoden kahta asuntoa päällekkäin kiusantekoon takia. Kaikille tuo ei ole mahdollista ja suurimmalle osalle taloudellisesti tiukka paikka. Kaikki puolisot ei ole kohtuullisia eikä empaattisia.

Lue lisää

Avioeron hakeminen on simppeliä, muu ei välttämättä eikä usein ole edes tarvetta hakemukseen (avoliitto).

Millaista moraalia on pakottaa toinen olemaan pakosta naimisissa kanssaan jos toinen on pyytänyt eroa. Se vasta moraalitonta. Järkyttävää ja sairasta yrittää omistaa toinen ja kahlita, ei tervettä.