"Lisääntykää ja täyttäkää maa"?

Ihmisillä tuntuu olevan käsitys, että kirkko haluaa ihmisten lisääntyvän, koska Kirjassa sanotaan niin, mutta jos luette tarkkaan, niin huomaatte, että kehoitus oli oikeastaan voimassa vain siihen asti, kun heidän uskottiin asuvan paratiisissa ikuisesti.

Jumalahan varoitti heitä lankeemuksen jälkeen sanomalla "suuriksi teen raskautesi vaivat", hän ei senjälkeen sanonut "mutta teidän tulee silti lisääntyä".

Sitä paitsi luomiskertomus on vanhan testamentin puolella, kristitythän noudattavat nykyään uutta testamenttia. Puhutaanko kymmenessä käskyssä mitään lisääntymisestä?

Mutta vaikka käsky olisikin vielä voimassa, niin asiaan liittyy eräs probleema:

Kirkon pitäisi myös jotenkin ottaa vastuu, että jokainen saa sopivan puolison.

Ennen vanhaan ei ollut edes sopivaa lisääntyä ennen papin aamenta, joten miksi kirkko on kautta aikain pakottanut ihmiset "koukkaamaan synnin kautta" voidakseen lisääntyä?

Miten kirkko takaa, että avioliitto myös onnistuu? (kappalejako usein, niin hektinen nykynuoriso jaksaa paremmin lukea)

Onko kukaan koskaan haastanut pappia oikeuteen siitä, että tuli huonosti vihittyä kun ei avioliitto kestänytkään tavallista arkea?

Jos jokaisen pitää hankkia puoliso "vapailta markkinoilta" ja sitten vielä nähdä vaivaa liiton koossapitämiseksi, niin mitä virkaa kirkolla edes on?
390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

huomenna laitan !

perunat maahan.

Äänestä

Ei kirkko tietenkään takaa eikä voi taata kenellekään puolison löytymistä ja avioliiton onnistumista, mutta pointti lieneekin siinä, että NE, jotka ovat avioliitossa, lisääntyvät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmisillä tuntuu olevan käsitys, että kirkko haluaa ihmisten lisääntyvän, koska Kirjassa sanotaan niin, mutta jos luette tarkkaan, niin huomaatte, että kehoitus oli oikeastaan voimassa vain siihen asti, kun heidän uskottiin asuvan paratiisissa ikuisesti.

Jumalahan varoitti heitä lankeemuksen jälkeen sanomalla "suuriksi teen raskautesi vaivat", hän ei senjälkeen sanonut "mutta teidän tulee silti lisääntyä".

Sitä paitsi luomiskertomus on vanhan testamentin puolella, kristitythän noudattavat nykyään uutta testamenttia. Puhutaanko kymmenessä käskyssä mitään lisääntymisestä?

Mutta vaikka käsky olisikin vielä voimassa, niin asiaan liittyy eräs probleema:

Kirkon pitäisi myös jotenkin ottaa vastuu, että jokainen saa sopivan puolison.

Ennen vanhaan ei ollut edes sopivaa lisääntyä ennen papin aamenta, joten miksi kirkko on kautta aikain pakottanut ihmiset "koukkaamaan synnin kautta" voidakseen lisääntyä?

Miten kirkko takaa, että avioliitto myös onnistuu? (kappalejako usein, niin hektinen nykynuoriso jaksaa paremmin lukea)

Onko kukaan koskaan haastanut pappia oikeuteen siitä, että tuli huonosti vihittyä kun ei avioliitto kestänytkään tavallista arkea?

Jos jokaisen pitää hankkia puoliso "vapailta markkinoilta" ja sitten vielä nähdä vaivaa liiton koossapitämiseksi, niin mitä virkaa kirkolla edes on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu