Lähimmäisen syöpä

Anonyymi

Vaimollani todettiin syöpä puoli vuotta sitten. Itse olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja harrastan aktiivisesti liikuntaa. Olemme yli 50 vuotiaita. Vaimoni haluaa, ettei meillä käy ketään vieraita, koska haluaa varjella terveyttään mahdollisilta tartunnoilta. Eikä hänen sairaudestaan saa kertoa kenellekään. Hän pitää yhteyttä muutamaan luotettuun puhelimitse. Itseäni alkaa ahdistaa, koska tilanne alkaa jo rajoittaa omaa yhteyden pitoani eläkkeelle jääämiseni jälkeen jo muutenkin näivettyneeiseen kaveripiiriin.

5

323

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos sun vaimo saa hoitoja, hänen pitääkin välttää saamasta erilaisia nuhia ja flunssia.

      Syövästä ei aina huvita kertoa kaikille.

      Ei kai niiden vieraiden ole pakko tulla teille? Mene itse käymään kylässä kavereiden ja tuttujen luona.

    • Anonyymi

      Eli asiassa on kaksi puolta. Infektioiden torjunta ja salailu. Ensimmäinen ymmärrettävää, jälkimmäinen kuluttavaa. Ymmärrän kyllä, ettei kaikesta halua kertoa. En itsekään ole kertonut sukulaisille psyykkisistä ongelmistani ja niillä hankitusta eläkkeestä. Teillä on kuitenkin kyse perheestä. Eli myös sinun jaksamisesta. Nuppi pimenee helposti, ihminen tarvitsee muutakin elämää ympärilleen kuin valitusta ja sairaskertomuksia. Ette elä tyhjiössä, varmaankin käytte kaupassa tai ainakin sairaalassa. Se vasta. Tautinen paikka onkin. Eli eiköhän sinun ole ihan oikeutettua tavata ystäviäsi. Koeta saada jostain keskusteluapua. Vaikka mielenterveystoimistosta (onkohan niitä vielä) tai kirkon diakoniatyöntekijältä. Ei ole järkevää, että sinäkin uuvut ja sairastut. Tarvitset elämää ja ihmissuhteita. Hauskuuttakin. Ehkä vaimosi kadehtii mahdolisuutta, että voisit iloita hänen sairaudestaan huolimatta. Mikään sairaus ei oikeuta rajattomaan vallankäyttöön. Sinulla on oikeus voida hyvin.

      • Anonyymi

        Siinäpä sitä olikin ohjeita sairaan kumppanille.


      • Anonyymi

        16.41
        Päivittäinen elämä. Syöpä vaimoni käy kolmesti viikossa paikallisen eläkekerhon riennoissa. Mammajumppa, kutomiskerho ja viikkokokoukset.
        Hän temee myös ko. klubin kanssa päivän mittaisia ryhmämatkoja. Teatteria, konsertteja, luostarijne.

        Minulla on omat harrastukseni.

        Olemme matkoilla vaimon labrojen, tarkastusten ja lääkityksen säätöjen puitteissa vuosittain yhteen laskettuna noin 3 - 4kk.
        Tulimme Espanjasta pari viikkoa sitten ja varasimme ensi jouluksi jouluviikon Roomaan mutta viime aikojen muutosten vuoksi siirsin varausmaksun ajankohtaa. Jatko selviää ensi viikolla. Tai sitten ei.
        Varsinaista parannuskeinoa kyseiseen syöpätyyppiin ei ole. Kyse on vain oireiden hallinnasta. Kapselimuotoisten sytostaattien määrä on näinä vuosina lisätty yli 10 kertaiseksi.


    • Anonyymi

      Vaimoni oli 52v kun hänellä todettiin parantamaton verisyöpä.
      Olihan se isku mutta emme nähneet mitään syytä salailuun. Päin vastoin. Sopivissa tilanteissa kerroimme asian avoimesti koska se oli syy muuttuneeseen toimintaamme ja elämiseen.
      Avoimuus myös jotenkin helpotti oloa.
      Ensimmäinen vuosi oli vaikea joka suhteessa.
      Sytostaattihoidoilla oli ennakoidut oheisvaikutukset.
      Sitten pääsimme kotipiikitykseen.
      Minä lopetin töissä käymisen samoihin aikoihin.
      Matkoja varten valmistin piikeille kylmäkuljetuslaatikon uretaanista. Pohjalle pakasteesta kymäkalle. Laivassa ja hotskussa sai ko. lootan aina kylmäsäilytykseen. Piikki oli otettava huoneen lämpöön puoli tuntia ennen pistämistä.

      Onneksemme vaimoni olo koheni oleellisesti ja olemme viettäneet nämä kurjuusvuoden jälkeiset 17 vuotta normaalia elämää. Tietenkin labrakokeet ja lääkityksen säätö kuukausittain.

      Ainakin meillä avoimuus on auttanut. Ympäristö ymmärtää ja jo se helpottaa omaakin oloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      558
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe