Taloyhtiömme ( rivitalo 4 taloa ja 36 huoneistoa) on 43 vuotta vanha. Talossa ensimmäinen isännöitsijä isännöi noin 8-12 vuotta, ei asunut, itse talossa, seuraava noin 4- 5 vuotta, asui itse talossa, mutta muutti pois, seuraavana hallinnoi talossa alusta asti asunut insinööri yli 20 vuotta.
Putkiremonttin aikana isännöitsijäpalveluja alkoi hoitamaan Realia ja isännöitsijät ovat vaihtuneet vuosien 2014-2019 aikana noin vuosi ja isännöitsijä tahtia, eli tällä välillä on ollut nyt 4 isännöitsijää.
Kun taloyhtiön yhtiökokoukset ovat vain kerran vuodessa uusi isännöitsijä on kerran tavattavissa kokouksissa ja vaihtuu taas kesällä tai viimeistään syksyllä. Ehän tällä hallintotavalla pysty perehtymään mihinkään, korkeintaan kirjanpitoon.
Kun lisäksi myös hallituksen jäsenet ovat enimmäkseen uusia, useimmat asuneet talossa 0- 5 vuotta ja vaihtuvat nekin yhtenään, muuttavat talosta pois (pakoon ?) , kaikki on alkanut mennä päin mäntyä. Realia nimisiä isännöintifirmojakin on täällä Tampereella kaksi, eroa on ainakin että toinen käyttää Majakkapalveluja, toinen ei.
Isännöitsijät vaihtuvat, 1. kun isännöintifirma vaihtuu, 2. isännöitsijä lähtee itse pois, 3. hallitus haluaa vaihtaa isännöitsijän. Oakkaat ovat täysin ymmällään. Tällä hallintotavalla eniten pulaa on teknisestä osaamisesta, taloyhtiön rakennusten , pihojen ym. eritysongelmien tuntemisesta ja hallitusten ja osittain isännöitsijäiden lakitiedon puuttuminen, joko kokonaan tai toimitaan vajaalla tiedolla ja ymmärryksellä.
Kuinka isännöitsijä voi vaihtua jatkuvasti
10
195
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi käytätte Realiaa?
On niitä muitakin.
Vaihtakaa.- Anonyymi
On vaikea sanoa miksi isännöitsijät vaihtuvat. Johtuuko se siitä että hallitus toimii ristiriitaisesti ja isännöitsijät jäävät vaikeaan välikäteen tai isännöitsijätoimiston ja heidän työntekijöidensä välisitä ristiriidoista vai siitä että isännöitsijät kaipaavat vaihtelua, syitä voi olla monia. Tuntuu kuin ristiriitaisia asioita ei haluta ratkaista vaan vaihtoehdoksi jää aina isännöitsijän vaihdos, eli syntipukin, oli oikea syy sitten mikä tahansa.
- Anonyymi
Varmaa on ainakin, että mitkään vaikeammat ja suuret välttämättömät asiat jäävät hoitamatta tai hoidetaan huonosti,, kun isännöitsijät vaihtuvat jatkuvasti. Samoin päätösten laillisuus ja esim. remonttien tarpeellisuusjärjestys jää kontrolloimatta, kun sekä isännöitsijät että myös jatkuvasti vaihtuva hallitus ovat ihan pihalla.
Realialla on ilmeisesti työsuhdeongelmia tai palkat huonot tai isännöitsijät ovat ahneita. Onhan niillä isännöitsijöillä ja teknisillä isännöitsijöillä ammattitaito-ongelmiakin noin yleisellä tasolla. Remonttien hallinta (huonoa) Tarjouksien sisällön käsittäminen (surkeaa), Rakennusurakoiden valvonta (surkeaa), Loppukatselmusten tekeminen ja niiden merkityksen tärkeys taloyhtiön näkökulmasta (ei vaan onnistu).
- Anonyymi
Outoa kirjoitusta hallpj onko onkon yhtiökokous tai Hallitus valtuuttanut isännöitsijän toimimaan noissa kaikissa asioissa jos näin on hallituksella ei ole mitään käsitystä kuinka remontteja hoidetaan. Yleensä remonttien valvonta kuuluu ,as oy palkkaa valvojan joka vastaa sopimuksen mukaan. Tarjouksen sisällön hyväksyy taho jolle yhtiökokous on antanut valtuudet. Yhtiökokous ja tai hallitus jos on mandaatti ko päätöksille. Näiden tulee osallistua työmaa kokouksiin ,loppukatselmuksiin ja tarvittaessa jättää kirjattavaksi oma kommentit. Jos yhtiökokous /hallitus ei OSAA toimia oman vastuunsa mukaisesti vaihtakaa asiansa tunteva pj ja hallitus. Kaikki maksaa pj ja hallituksen mokailut /
- Anonyymi
Pj ja hallitus valvoo isännöitsijän toimia jos ovat valinneet tämän . yhtiökokouksessa asukkaat joko antaa vastuu vapaus hallitukselle tai se evätään ( voidaan rajata tiettyyn asiaan ) esim . remonttien kohdalla laiminlyönnit omalta osin sekä isännöitsijän toimien valvonnan osalta. Yksittäinen kin osakas voi vaatia kirjattavaksi pöytäkirjaan eriävän mielipiteen vastuu vapauden myöntömisestä hallitukselle/ isännöitsijälle. Tällöin yleesä koko hallitus vaihtuu / isännöitsijä. Jää 3v piina vaatiiko eriävän mielipiteen kirjauttanut osakas hallitusta/ isännöitsijää tilille käräjäoikeudessa ko asiasta.
- Anonyymi
Ainakin varmaa on, että
jatkuvasti vaihtuvat isännöitsijät eivät voi olla sisällä taloyhtiön asioista, kun vielä hallitus vaihtuu, ainakin osa jäsenistä yhtenään, esille otetaan ja hoidetaan lähinnä turhanpäiväisiä asioita ja/tai tärkeissä asioissa huijauksen mahdollisuus kasvaa, kun kaikki on kaikesta tärkeimmästä ihan pihalla. Isännöitsijä toimii niiden ongelmien parissa joita esitetään , kuten rivitalossa pihakasveista, pihapalveluista hiekotuksesta jne. (Tärkeitä nekin, mutta osa jopa itsestään selvyyksiä, osasta tehdään ihan oma ydinkysymys, tärkeimpien asioiden puutteessa) Isot asiat siis siirtyvät aina taas vuodella eteen päin … ja taas on uusi isännöitsijä, joka on ihan pihalla.
- Anonyymi
Isännöitsijä vaihtuu: yleisin syy asukkaat ovat itse riidan haluisia ,aina pitäisi tehdä niin kiun itse haluavat ,asukkat eivät tiedä kuinka tiedon kulku ,asiat pitäisi as oy ssä hoitaa , kaikki se turha isännöitsijään yhteyden otto ohi hallituksen tuo lisä laskua taloyhtiölle jos ei kuulu sopimuksen piiriin. ( useinhan valitaan halvin isännöitsijä) . joka ei loppupelissä ole halvin kun tutkitaan sopimuksen sisältöä.
Isännöitsijän voi erottaa sama taho joka valinnut .yleesä hallitus . joskus yhtiökokous. Isännöitsijä voi erota myös itse ,tällöin syy usein asukkaissa. Asukkaat ottakaa selvää miten as oy toimii ja miten tiedon kulku ,asiat viedään eteenpäin. - Anonyymi
Kyllä yllä asiaakin on, riita, kateus ja valehtelu johtavat siihen että pienistä asioista tehdään suuria ja niistä tulee järjettömän kalliita. Toisaalta epäpätevä hallituskin johtaa ko. riita-asioihin ja järjetön yhtäkkinen määräämishalu, eri hallituksien kesken ja eri isännöitsijöiden määräykset samankin asian suhteen vaihtelevat ääripäästä toiseen ja jopa rikkovat lakia, kun sitä lakia ei edes ymmärretä. Osakkaan oikeudetkin unohtuvat täysin, kun päästään määräämään. Vallanhalu on suurempi kuin järki ja tieto. Tuho suurempi kuin rakentaminen ja parantaminen
- Anonyymi
Vielä tuohon isännöitsijään. Isännöitsijän rooli on tainnut muuttua melkoisesti, koska ennen ainakin juuri isännöitsijään kuuluikin ottaa yhteyttä. Isännöitsijä on tehtäväjaon mukaan tiedottaja ja linkki osakkaiden ja hallituksen välillä ja hänen kuuluu tietää kaikki, (tosin miten voi tietää kun on juuri "astunut virkaansa"). Hallitus istui meillä ainakin ennen kerran pari vuodessa, viime vuonna lähes 10 kertaa ja sekin maksaa kyllä muutaman satasen kerta. Miten ottaa yhteyttä hallitukseen, kun hallituksen jäsenien yhteystietoja ei ole missään, osoite kylläkin, mutta nopea tiedon saanti ei onnistu. Isännöitsijä on se joka kertoo mitä taloyhtiössä saa tehdä ja mitä ei, vaan eipä kerrokaan, kun ei uutena tiedä eikä voi tietää. Pitäisi ensin olla painettuina edes perussäännöt, eli vähän tarkemmat kuin yhtiöjärjestys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818