Olen saanut vastikään tietää olevani raskaana...rv on suunnilleen 6. Olen tullut pillereistä huolimatta raskaaksi, joten todellinen yllätyshän tää on.
Tilanne on todella pelottava, mieheni ei missään nimessä halua pitää lasta ja sanookin että minun on tehtävä abortti. Hänen mielestä minä olen vielä liian nuori saamaan lapsia. Hän ei epäile minun kykyäni kasvattaa lasta vaan lähinnä sitä että minulta jää siinä sivussa kaikki muu haaveilemani kokematta eli opiskelu ja matkustaminen, jos lapsen nyt maailmaan tekisimme. Olen siis 19-vuotias, tänä vuonna 20. Mieheni on 25-vuotias.
Olen minä sitä miettinyt myös että lapsi varmasti hidastaa vähän menoa mutta en pysty kuvittelemaan tekeväni aborttia...se ei ole koskaan ollut minulle vaihtoehto. Enkä usko että voisin myöskään antaa lasta adoptoitavaksi. Kuitenkin pelottaa tulevaisuus jos lapseni pitäisin...mieheni ei hyväksyisi ratkaisuani ja varmastikin jättäisi minut, joutuisin varmastikin selviämään lasten hoidosta yksinäni ja sekään ei kyllä houkuta hirveästi. Haluaisin antaa lapselle täysipainoisen kasvatuksen ja kodin mutta en halua pakottaa isääkään isäksi vasten hänen tahtoaan. On tämä hankalaa...toisaalta olen sitä mieltä että abortti ei missään nimessä ole vaihtoehto, tuntuisi todella pahalta riistää toiselta henki oman itsekkyyteni vuoksi. Mutta toisaalta taas...ymmärrän miestäni ihan täydellisesti, me olemme nuoria ja meillä on haaveita. Vauvojakin olisi kiva saada mutta tähän hätään ne eivät sopisi. En tiedä haluanko kasvattaa lapseni yksinhuoltajana ja kituutella läpi elämäni. Apua...en minä tiedä, kertokaa te jotka mahdollisesti olette olleet samassa tilanteessa mihin ratkaisuun päädytte ja miten teillä on sen jälkeen mennyt.
Tilanne on todella pelottava, mieheni ei missään nimessä halua pitää lasta ja sanookin että minun on tehtävä abortti. Hänen mielestä minä olen vielä liian nuori saamaan lapsia. Hän ei epäile minun kykyäni kasvattaa lasta vaan lähinnä sitä että minulta jää siinä sivussa kaikki muu haaveilemani kokematta eli opiskelu ja matkustaminen, jos lapsen nyt maailmaan tekisimme. Olen siis 19-vuotias, tänä vuonna 20. Mieheni on 25-vuotias.
Olen minä sitä miettinyt myös että lapsi varmasti hidastaa vähän menoa mutta en pysty kuvittelemaan tekeväni aborttia...se ei ole koskaan ollut minulle vaihtoehto. Enkä usko että voisin myöskään antaa lasta adoptoitavaksi. Kuitenkin pelottaa tulevaisuus jos lapseni pitäisin...mieheni ei hyväksyisi ratkaisuani ja varmastikin jättäisi minut, joutuisin varmastikin selviämään lasten hoidosta yksinäni ja sekään ei kyllä houkuta hirveästi. Haluaisin antaa lapselle täysipainoisen kasvatuksen ja kodin mutta en halua pakottaa isääkään isäksi vasten hänen tahtoaan. On tämä hankalaa...toisaalta olen sitä mieltä että abortti ei missään nimessä ole vaihtoehto, tuntuisi todella pahalta riistää toiselta henki oman itsekkyyteni vuoksi. Mutta toisaalta taas...ymmärrän miestäni ihan täydellisesti, me olemme nuoria ja meillä on haaveita. Vauvojakin olisi kiva saada mutta tähän hätään ne eivät sopisi. En tiedä haluanko kasvattaa lapseni yksinhuoltajana ja kituutella läpi elämäni. Apua...en minä tiedä, kertokaa te jotka mahdollisesti olette olleet samassa tilanteessa mihin ratkaisuun päädytte ja miten teillä on sen jälkeen mennyt.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä myös tulin 19-vuotiaana ehkäisystä huolimatta raskaaksi..mieheni ehdotti aborttia masennukseni vuoksi. Viidennellä viikolla sitten oli lääkkeellinen keskeytys..kaikki meni aivan liian nopeasti ja inhoan itseäni yli kaiken.
Sinulta ei jää mitään kokematta jos pidät lapsen, voihan lapsen kanssakin tehdä mitä tahansa ja sen voi joskus laittaa hoitoonkin.
Abortin jälkeinen aika ainakin minulla on ollut yhtä helvettiä..miehen kanssa edelleen yhdessä mutta vaikeaa on kun tuntee itsensä niin paskaksi ja vielä vaikeampaa on se että se on totta.
Ole kiltti, mieti tarkkaan. Se on erittäin iso päätös ja aivan omasi.
Älä vaan tee aborttia vaan sen vuoksi, että mies sitä vaatii. Ja jos kerta tiedät, että et pysty sitä tekemään..
Mitä jos tekisit miehen painostuksesta abortin ja katuisit sitä koko loppuelämän?
Aika vaikeaa on sinua neuvoa.. :o/ Itse sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana ja raskaus oli kylläkin suunniteltu. Nytkin olen raskaana ja vaavin pitäisi syntyä vapun tienoilla. Itsekkään en ikinä voisi kuvitella tekeväni aborttia..
Puhu miehesi kanssa ja kysy myös sitä, että mitä jos haluat pitää vauvan? Ja muista, että loppujen lopuksi se on sinun päätöksesi!!!
Minun mielestäni sun miehes joutais vaihtoon, jos meinaa sut lapsen takia jättää niin kannattaako semmoisen henkilön kanssa enää aikaa tuhlata?
Veikkaan että tulet kuitenkin pitämään lapsen, onnea matkaan.
Hei,
varmasti ikävä yllätys ja olet varmaan aika tunnekuohuissa. Onnistut kuitenkin kirjoittamaan selkeää ja monipuolista tekstiä, joten vaikutat fiksulta ja analyyttiselta tyypiltä.
Raskaana oleminen ja abortin miettiminen on hanakala juttu. Tuntuu siltä, että pitää tehdä valinta ja tällä kertaa valinta on niin suuri, ettei tuollaista suurempaa olekaan. Ja valinta on peruuttamaton, kun sen kerran tekee. Koskaan ei saa tietää, miten olisi käynyt, jos olisit valinnut toisin.
Elämänkokemuksen perusteella (olen nyt 41) rohkenen ehdottaa, että synnytät lapsen. Kannat sisälläsi ainutkertaista elämää. Tämä on asian eettismoraalinen puoli.
Eniten kannattaa kuitenkin miettiä itseään ja kestävyyttään. Jos päädyt aborttiin, otat suhteellisen ison riskin mielenterveytesi kanssa. Tuo ratkaisu on niin raskas, että se jää satavarmasti vaivaamaan mieltäsi loppuelämäksesi. Jotkut eivät toivu ennalleen koskaan.
Pillereiden pettäminen on tosi harmillinen juttu. Toisaalta olen kade sinulle: jos olisin itse ymmärtänyt tehdä lapseni ajoissa, minulla olisi nyt kaksi aikuista lasta ja olisin vapaa kuin taivaan lintu - ihminen parhaassa iässä ja ihan mukavat tulotkin vielä. Mutta nyt omat "vauvani" on vasta kymmenen ja kahdeksan ikäiset.
Voimia. Pidä se lapsi. Se voi olla parasta, mitä elämässäsi ikinä saavutat.
minä jätin ukkoni heti kun hän yritti patistaa minua aborttiin!ja hyvin pyyhkii!!!
Pillerit voi pettää juu...samoin kävi minulle. Ja raskaus tuli todellakin yllätyksenä! Miksei miehesi halua pitää lasta?? Olisiko se hänelle este, eikä niinkään sinulle? Se olisi todella itsekästä mieheltäsi,jos hän jättäisi sinut(jos siis päätyisit siihen tulokseen, että et tee aborttia, Elämää ei voi suunnitella etukäteen!) Sitä ei silloin voisi kutsua rakkaudeksi!!
Oma mieheni sanoi,että tehdään kuten minä haluan. Hän hyväksyi sen mihin tulokseen tulin, eli abortti. Minulla on ollut todella raskasta abortin jälkeen, huono omatunto,vaikka se olikin tässä elämäntilanteessa oikea. Olen itse ollut aborttia vastaan (muutama tapaus lukuunottamatta)mutta, kun itse joutuu tilanteeseen, se onkin hieman toinen juttu. Molemmille meille on ollut todella raskasta abortin jälkeen ja on vieläkin..tulee olemaan vielä pitkään!!
Mihin tulokseen sitten päädytkin se on OIKEA! Voimia sinulle/teille!!
Ei yksinhuoltajan elämä ole mitään kituuttamista! Mulla on 13-vuotias lapsi, jonka olen hoitanut syntymästä asti lähes yksärinä, isä poistui samasta taloudesta sitten kun lapsi oli vuosi 3 kk. Auto on maksettu ja asunnosta on vielä lainaa vajaa kolmekymppiä. Aina on ruokaa ollut kaapissa ja vaatteet päällä.
ei mul muuta, ku pistä miehesi vaihtoon, ku on tommonen. elä kuluta enempää aikaas sen kaa.
Hei kaikki! Kiitos kauheasti teille kaikille vastauksistanne...ihanaa kun viitsitte auttaa minua :)!
Ajattelin tulla kertomaan mihin päätökseen tässä muutaman päivän aikana olen tullut, jos jotaki kiinnostaa:)!
Elikkäs, olemme päättäneet pitää vauvan:). Kuten aikaisemmin sanoin niin abortti ei koskaan ole ollut minulle vaihtoehto ja teidän juttuja luettuani on se käsitys vain vahvistunut entisestään. Ajattelin tilannetta että jäisin yksinhuoltajaksi ja mitä enemmän sitä ajattelin niin sitä vähemmän ajatus enää pelotti. Tein päätöksen pitää vauvan.
Sitten tapahtui ihana asia eli mieheni palasi luokseni häntä koipien välissä katuva ilme naamallaan! Hän pyysi anteeksi painostamistaan aborttiin ja muutenkin tukemattomuuttaan vaikeassa tilanteessa. Hän kertoi menneensä aivan kokonaan shokkiin kun kerroin raskaudestani eikä osannut ajatella mitään järkevää. Laukoi sammakoita suustaan joita hän ei edes loppujen lopuksi tarkoittanut.
Hän siis palasi, pyysi anteeksi ja sanoi tukevansa minua 100% minkä päätöksen ikinä teenkään ja pysyy rinnallani :). Hän sanoi että päällimmäisenä tässä on kuitenkin kyseessä minun hyvin vointini, jaksamiseni ja minun päätökseni. Todellakin hän oli minua miettinyt kun vauva uutisen kuuli, mietti minun unelmiani mutta varmasti siinä taustalla oli hieman pelkoa myös omasta selviytymisestä ja jaksamisesta. Ja mielestäni se on ihan hyväksyttävää ja ymmärrettävää :)!
Noh, nyt pitkän pohdinnan jälkeen niin yhdessä kuin erikseen olemme siis päättäneet pitää vauvan. Pelottavaa tämä on ja jännittävää mutta sillälailla positiivisella tavalla :)! Pieni perhonen masunpohjalla eteenpäin mennään ja innolla odotetaan kaikkea uutta mitä tulevaisuus tullessaan tuo :)! Tähän päätökseen ei todellakaan tultu hätiköidysti ja tiedämme minkä vastuun vauva tuo mutta tuntuu että olemme siihen valmiita ja pystymme tarjoamaan vauvalle hyvät kotiolot ja paljon rakkautta. Tämä tapahtuma on lähentänyt meitä todella paljon...varsinkin mieheni sanoi että ajateltuaan minua ja suhdettamme hän todella tajusi että minä olen se kenen kanssa hän haluaa loppuelämän viettää :)! Yleensä siinä tilanteessa kun jotain ratkaisevaa suhteessa tapahtuu sitä todellakin ymmärtää sen suhteen laadun :)!
Eli, eteenpäin mennään pienokainen masussa. Näistä päivistä paljon oppineina mennään eteenpäin ja hyvältä tuntuu :)!
Tsemppiä kaikille :)
Onnea valtavasti teille! En huomannutkaan sinun jo tehneen päätöksesi (Anteeksi huolimattomuuteni=) Minä vielä jahkailen..
hienoa että päätitte pitää lapsen.Olen itse tehnyt sinun iässäsi abortin ja olen katunut sitä aina.Mieheni pakotti minut aborttiin ja ajattelin että en voi pitää lasta koska ei minulla ole tarjota sille mitään.Ja pyh!Nyt vasta tajuan että eihän lapsi tarvitse muuta kuin rakkautta ja huolenpitoa.Olisivathan sukulaiset auttaneet taloudellisesti.Tulen katumaan tekoa lopunelämääni!Se oli väärin!Kaikkea hyvää teille ja onnea tulevaan!:)
Oli huojentavaa nähdä kertomuksesi sillä tuntui melkein siltä, että puhuisit minun elämästäni!
Olen nimittäin itsekkin pian 20 vuotias nuori nainen ja sain vasta kuulla olevani noin 5 raskausviikolla. Kirjoitukset ovat vajaan viikon päästä ja mieltäni kaivertaa sama pulma: Abortti vai ei?
Minun mieheni täyttää tänä vuonna 21. Olemme seurustelleet 2 vuotta ja menimme viime kesänä kihloihinkin.
Hän kokee abortin olevan ainut järkevä ratkaisu opiskelujen jatkamisen tärkeyden sekä nuoren ikämme vuoksi. Hänkään ei silti näe minua mahdollisena "huonona äitinä", päinvastoin, hän epäilee eniten omaa kyvykkyyttään mikä on mielestäni turhaa.
Itse näkisin meidät ihan kohtuullisen hyvinä vanhempina(aloitin puolipäivätyön lukuloman alkaessa, kumpikaan ei juo eikä polta ym.)
Rakastan miestäni kovasti, enkä myöskään haluaisi menettää häntä(mikä luultavasti tulisi käymään jos pitäisin vauvan)
Ajatus sisälläni kasvavan vauvan tappamisesta on kuitenkin kamala ja eettisesti todella väärin!
En siis osaa sanoa sinulle mitä tehdä kun en itsekkään vielä tiedä, mutta tahdon toivottaa teille onnea päädyit(te) mihin ratkaisuun tahansa! Luulen kuitenkin että paras ratkaisu löytyisi jotenkin niin että vauvan, isän ja äidin tarpeet ja halut ovat tasapainossa. Ei siis kannata ajatella liikaa itseä, muttei liikaa muitakaan. Ed. mainittu taitaa vain olla hieman hankalaa tässä tilanteessa..=/
Meidän on kuitenkin se viimeinen päätös tehtävä, joten mietitään rauhassa.
Tsemppiä Teija!
EN IKINÄ OLE KATUNUT NÄIN PALJON KUIN NYT!(oli virhe tehdä abortti!!!)