Miksi ostit fiatin?

Anonyymi

Ihan näin mielenkiinnosta, niin mikä saa ihmisen ostamaan uuden fiatin?

Ominaisuuksiltaan keskinkertaisia tai sen alapuolella, hinta on kuitenkin uutena lähes sama kuin tojotalla tms. "kunnon" merkillä, mutta jälleenmyyntiarvo olematon. Lisäksi keskimääräistä vikaisempia ja vuodesta toiseen katsastustilastojen häntäpäässä.

Miksi päädyit uuten Fiattiin, en vain keksi juuri järkiargumentteja?

35

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tunne ja järkisyyt yhdistyvät Fiatissa. Italialainen muotoilu, virkistävän erilainen. Osittain totta tuo että kaikki uudemmat Fiatit eivät ole enää luokassaan ominaisuuksiltaan parhaita, kuten vaikkapa 30 vuotta sitten esim. Uno oli monissa vertailuissa "jälleen numero uno". Myös Tipo/Tempra ja Croma ( ja sisarmalli Lancia Thema) voittivat vertailuja, jopa sen ajan Mersun, BMW:n, Audin ja Volvon.
      Kyllä nykyfiatitkin vielä ominaisuuksissa pärjäävät jotenkin. Esim. 500X oli jokunen vuosi sitten vertailussa luokkansa hiljaisimpia, ohituskiihtyvyydeltään (1.4 multiair) paras. Tosin kokonaispisteissä ei voittanut TM:n vertailua, mutta Autobildin vertailun voitti (oli eri autot: 500X, ASX, Duster).
      Tipo voitti markkinoille tullessaan eurooppalaisen Autobest- palkinnon.. Luokassaan parhaimpia ainakin tilat, suorituskyky (T-Jet), mukavuus, maavara ja lämmityslaite.. Laatuhan näissä on kyllä hyvä.
      Minulla hyvät kokemukset kannustivat pysymään merkissä;
      Grande Puntolla yli 100 tkm meni äärettömän luotettavasti ja viattomasti. Ostohinta kaksine renkaineen, metallivärillä, aluvanteilla esittelyautosta v.11 oli alle 12 000 € ja sain siitä 4 vuoden ja yli 100 tkm ajettuna 5000€ eli arvonalennus vain n.7000 € kun vaihdoin sen mielestäni järkihintaiseen alle 30 tkm ajettuun vm.12 Bravoon. Sen hp. oli tuolloin 10700 €.
      Tämä toimi myös loistavasti ja ajoin sillä yli 3 vuotta. Sitten iski autokuume ja vaihdossa sain viime kesänä uuteen Fiatiin 7000 €. Mielestäni euroissa todella pienet arvonalennukset.
      TM:ssa olikin jokunen vuosi sitten juttua arvonalennuksesta. Todettiin suunnilleen tähän tapaan;
      "Yleinen luulo on että kalliit ns. premium- autot säilyttävät arvonsa hyvin. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan on harhaluulo. Mitä kalliimpi auto, sen suurempi arvonalenema euroissa on".

      • Anonyymi

        Arvonalenemalaskuissasi pitää huomioida, että ilman vaihtoautoa olisit saanut suoraan alennusta, nyt alennus on leivottu hyvitykseen eli sinun täytyy lisätä arvonlaskuihin sen verran kuin olisit saanut tingittyä käteiskaupalla. Onko se sitten 500e vai 2 000e, en tiedä?

        Totta on, että halvemmissa arvo laskee euroissa vähiten. Usein kai prosentuaalisestikin vähiten. Yhtä totta on, että yleensä Fiatin ja muiden heikosti arvostettujen hinnat laskevat enemmän kuin samanhintaisten kilpailijoiden. Jos olisit siis ostanut 12000e:lla Toyotan tai Volkkarin, niin arvonlasku olisi todennäköisesti ollut vähän vähemmän. Tai olisit voinut ostaa esimerkiksi 15000e Toyotan samalla euromääräisellä arvonlaskulla eli kokonaiskulut olisivat kalliimmassa Toyotassa jääneet samoiksi kuin Fiatissasi. Mutta toki jos 12000e Fiat tarjosi sinulle autoa enemmän tai yhtä paljon kuin 15000e Toyota tai VW olisi tarjonnut, niin asia kunnossa. Yleensä vertailutestien mukaan näin ei ole.


    • Anonyymi

      Hyvä kysymys :)
      Omalla kohdalla sitä oppi luottamaan merkkiin ja siksi tuli vaihdettua 3:n vuoden välein aina uuteen Fiattiin. Ainoa vika 2000-luvulla kun yksi ajovalopolttimo meni pimeäksi..

      Ja olihan tää tilava sisätiloiltaan, jos vertasi muihin saman koko/hintaluokan merkkeihin. Istuimien pituussäätö oli riittävä pitkälle kuljettajalle. Japseissa jäi aina polvet koukkuun niin, että ratti oli polvien välissä, mikä hankaloitti sisäänmenoa ja poistumista..

      Ja mitä arvon alenemiseen tulee, niin n.2000€/vuosi oli aika vakio. Ihan siedettävä kun ottaa huomioon, että aina oli takuu voimassa. Tosin sitä takuuta ei ikinä tarvittu....

      Tänä vuonna joutui vaihtamaan merkkiä, koska lähimpään Fiat myymälään on matkaa n.130km, ei oikein huvita ajella edestakaisin tuollaisia matkoja.. :(

      • Anonyymi

        Hyvin meni siis, mutta 3v pitoaikana takuunalaisena sama olisi toteutunut millä vaan merkillä. Todennäköisesti vähän pienemmällä arvonalenemalla.


    • Anonyymi

      Jokainen saa ostaa sellaisen auton kuin haluaa.

    • Anonyymi

      ..lisään vielä tarkennusta tuohon aloitukseen johon ensimmäisenä vastasinkin.
      Vaihdoin siis uutena ( tai no esittelyauto n.2 kk ostettaessa) hankkimani GP:n KÄYTETTYYN Bravoon ( ikää alle 3 vuotta/ 29500 km). Siinä ei mielestäni ollut kyllä tinkivaraa kuin korkeintaan satasia, ei mitään 2000 euroa. Oli siihen aikaan halvimpia 12 mallin Bravoja. Iso liike Seinäjoelta myi auton. Mielestäni tosi hyvä liike, huippuauto edullisesti. Granden pyyntihinta siellä vain 700 € enemmän mitä hyvittivät. Meni nopeasti kaupaksi sekin.
      Tähän UUTEEN Fiatiin sain Bravosta siis bruttohyvityksen 7000 € ja sen päälle tingin moottorilämmitimen sisätilanlämmitimmen. Toiset renkaat alut ostin rengasliikkeestä myöhemmin.

    • Anonyymi

      Minä taas en keksi syytä miksi ostaa mitään autoa uutena.. Mulla on rahaa mutta silti ostan autoni käytettynä enkä osta kauhean nykyaikaisia autoja koska ne on täynnä mulle tarpeettomia hilavitkuttiniqa ja kaikenmaailman avustimia enkä maksa sellaisesta mikö tarpeetonta.

      Mulla on ollut fiat stilo 1.8 mikä oli tosi hyvä ajaa jne. Enkä jalkoihin jäänyt missään ja ohi pääsin tarvittaessa ripeästi mutta vikoja siinä oli sen verran että luovuin siitä. En tiedä mutta se vikaisuus voi johtua siitä 1.8 moottorista kun ellen väärin muista niin joissain muissakin merkeissä on malleja mistä ei kannata 1.8 koneella ostaa.

    • Anonyymi

      Joo Tipon ostin siksi uutena kun ei niitä silloin käytettynä ollut sopivan hintaista, olisin kyllä käytettynä ostanut mieluummin jos valikoimaa olisi ollut ja hinta reilusti uutta edullisempi. Tosin jos tämä jokin suomalaisten suosikkimalli olisi ollut, tuskin olisin ostanut ollenkaan koska tykkään harvinaisemmista autoista.
      Vielä tuohon aloittajan kysymykseen miksi??
      No.. varmaan monellakin omat syynsä. Minä arvostan Fiatin pitkää historiaakin (120 vuotta tänä vuonna), aikoinaan ralleissa menestymistä jne.
      Esimerkiksi 500X ja 500:n eri mallit muutenkin ovat Fiatin retromalleja, merkkituotteita, jotka vetoavat tunteisiin. Niistä yleensä voi pyytää hieman korkeampaa hintaa, Minin tavoin, mutta nämä Fiatin mallit ovat mielestäni ihan maltillisesti hinnoiteltu. Kyllähän vaikkapa 500X:n valitsisin mieluummin kuin vaikkapa Mitsubishi ASX:n. Vanhimmillakin 500X:llä pyydetään vielä melko korkeita hintoja.

    • Anonyymi

      No kun sain halvalla.

      • Anonyymi

        Ja sen jälkeen ei ollutkaan enää niin halpaa...!!


    • Anonyymi

      Arvonalenema on Fiatin kohdalla aika vaihtelevaa. Katso vaikka mitä maksaa 2005-2007 Fiat Panda tänä päivänä. Arvonalenemaa vain noin 70-75%. Aika harva automalli pitää prosentuaalisesti noin hyvin pintansa, samalla euromääräinen alenema on myös ollut alle 1000€/vuosi.

    • Anonyymi

      Fiat on hyvä ja mukava auto, sitä ei Tero voi ymmärtää.

    • Anonyymi

      Ihan näin mielenkiinnosta.. hittoako se kenellekään kuuluu kuka mitäkin ostaa?

    • Anonyymi

      Kymmenes Fiat menossa, merkkiä en vaihda, mukava, vähäkulutuksinen ja suorityskykyinen auto.

    • Anonyymi

      Kymmenes Fiat menossa, merkkiä en vaihda, mukava, vähäkulutuksinen ja suorituskykyinen auto.

    • Anonyymi

      Käykääpä lukemassa vaikka kirjastossa uusimmasta Mobilisti -lehdestä Fiat Dino 2.0 V6 -67:n koeajo niin ymmärrätte millainen on oikea AUTO!
      Jo tuohon aikaan huippunopeus yli 200 km/h, huippuvääntö 6000 r/min (todella temperamenttinen tuolloin ja vielä nykyäänkin), täysalumiininen V6, 5-vaihdetta, 3 kaksikurkkuista weberiä jne.
      "Hankkeen ansiosta Ferrari saattoi jatkaa F2 -kirmailuissa, Fiat kiillotti kilpeään premium -luokan valmistajana.."

      • Anonyymi

        22 v, uudesta asti ollut Fiat Punto 75 SX. Huoltokirja täydellinen, 2 kertaa massattu, koskaan ei ole jättänyt tielle jos ei lasketa rengasrikkoa erään hotellin pihalla.
        On pakko ajaa loppuun kun siitä ei hyvästä kunnosta ja hoidosta huolimatta saa kuin korkeintaan tonnin ja mistä saan tonnilla auton jonka tunnen ja joka on niin hyvässä kunnossa? Sanonkin huollossa aina että väsytystaistelu jatkuu. 270 tuhatta vasta mittarissa. Ei nitise eikä kolise, moottori vetää kirpakkaasti. Fiat on mainettaan paljon parempi, tietty Volvonkin saa hajalle huonolla pidolla.
        Seuraavakin auto on ehkä Fiat. Esim. Tipohan voitti jonkun kansainvälisen palkinnonkin, taakse mm. Opel.


      • Anonyymi

        Pienessäkin vauhdissa kolaroidessa kuitenkin erittäin suuri vammojen tai kuoleman riski jopa uusimmissa Puntoissa. Nolla tähteä törmäystestissä. Sen takia en suostuisi tuollaisella tien päälle lähtemään, vaikka muutan kuliksi kuinka hyvin vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        22 v, uudesta asti ollut Fiat Punto 75 SX. Huoltokirja täydellinen, 2 kertaa massattu, koskaan ei ole jättänyt tielle jos ei lasketa rengasrikkoa erään hotellin pihalla.
        On pakko ajaa loppuun kun siitä ei hyvästä kunnosta ja hoidosta huolimatta saa kuin korkeintaan tonnin ja mistä saan tonnilla auton jonka tunnen ja joka on niin hyvässä kunnossa? Sanonkin huollossa aina että väsytystaistelu jatkuu. 270 tuhatta vasta mittarissa. Ei nitise eikä kolise, moottori vetää kirpakkaasti. Fiat on mainettaan paljon parempi, tietty Volvonkin saa hajalle huonolla pidolla.
        Seuraavakin auto on ehkä Fiat. Esim. Tipohan voitti jonkun kansainvälisen palkinnonkin, taakse mm. Opel.

        Olitko hotellissa maksullisen naisen kaa, kun kumi puhkesi?
        Fiat on hyvä auto, en vaihda merkkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienessäkin vauhdissa kolaroidessa kuitenkin erittäin suuri vammojen tai kuoleman riski jopa uusimmissa Puntoissa. Nolla tähteä törmäystestissä. Sen takia en suostuisi tuollaisella tien päälle lähtemään, vaikka muutan kuliksi kuinka hyvin vielä.

        Höpöhöpö .. 0 tähteä johtuu siitä kun turvavarusteita, kuten kaistavahtia ei ole lisätty ainakaan vakiovarusteisiin. Viimeisin Puntohan perustuu v.2006 markkinoillle tulleeseen Grande Puntoon. Sehän sai silloin täydet 5 TÄHTEÄ!!! EuroNCAP törmäystestissä. Eli kyllä sen kori tosi turvallinen on. Ja turvavarusteitakin löytyy kuten airbageja ja ESP vakiona. Todellakin uusimmat Puntot paljon turvallisempia kuin vaikkapa vanha iso Audi A6 vm.2002 tai 90-luvun C-Mersu jne.


    • Anonyymi

      Mitä?Onko joku vielä ostanut uuden Fiatin?
      Ei voi olla totta.

      • Anonyymi

        Kyllä meitä on montakin, jotka on ostanut. Tiedän useita. Osta ranskikset nakarilta, älä autokaupasta.


    • Anonyymi

      "" pienessä vauhdissa kolaroidessa "", jne. Lähden siitä että kun ostan auton ja ajelelen, en kolaroi, enkä ole kolaroinut 22 vuodessa Puntolla kun kerran kaupan pihalla kun uudella autolla
      rouvashenkilö pyyhkäs hiljaa kylkeen , selvisin hengissä.

      • Anonyymi

        Mistä saa vielä uusia Puntoja kun joku valittaa että huono kolariturvallisuus..aikoinaan oli 4 tähden auto turvallisuudessa mutta nykyään on ne lisävarusteet jätetty pois siksi nolla tähteä kori kyllä kestää hyvin törmäyksen..ulkomailla vielä jossainpäin Puntoa myydään..


      • Anonyymi

        Yleensä varmaan mielestäsi ihmiset kolaroidessan lähtevät siitä, että tänään pelti rytisee? ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä saa vielä uusia Puntoja kun joku valittaa että huono kolariturvallisuus..aikoinaan oli 4 tähden auto turvallisuudessa mutta nykyään on ne lisävarusteet jätetty pois siksi nolla tähteä kori kyllä kestää hyvin törmäyksen..ulkomailla vielä jossainpäin Puntoa myydään..

        Mk2 -Punto eli vuonna 2000 tullut malli sai 4 tähteä. Seuraava malli eli Grande Punto sai 5 tähteä tullessaan markkinoille v.2006. Tähän korirakenteeseen nyt tuotannossa oleva malli perustuu pienin uudistuksin.. Eiköhän tätä vielä myydä uutena monissakin maissa, ainakin Italiassa tietääkseni.


    • Anonyymi

      On ollut monta Fiatia ,ja vaikka tänään en ole Fiatin omistaja
      mutta käy vieläkin mielessä että jonain päivänä vielä....................!

    • Anonyymi

      Monta uutta Skodaa olen omistanut, viimeksi Fabian. Vaihdoin sitten uuteen Tipoon, jolla olen nyt ajanut 77tkm neljässä vuodessa. Olen todella tyytyväinen. Mukava, hiljainen, lähes ruosteeton, uniikki muotoilu, edulliset käyttökulut ja vakuutukset, ja öljyä ei tarvitse lisäillä huoltovälillä kuin poikkeuksellisesti.

    • Anonyymi

      Saan ostaa mitä haluan. Uutena on kiva ostaa puhdas auto.
      Fiat on kiva auto eikä niin hävetä ajaa fiatilla kuten
      häpeäisin esim bmw,audi,skoda, autolla liikkumista. Fiat on
      tyylikäs. Esim siksi uusi ja jopa jo 4 menossa. Ehkä myös olen
      itsenäinen ja en seuraa naapurien autoja vaan ostan fiatin
      mistä pidän itse ja puolisoni. Vaimo myös pitää vain italialaisia
      alusasuja ja voi miten sexyä. Terveisin italiattaren puoliso.

    • Anonyymi

      Hoh hoh Toyota kunnon merkki. Kyllä sä olet pelle, en jaksa edes vastata. Seuraava auto myös Fiat. Ei mikään riisikuppi tai lidli.

    • Anonyymi

      Fiat on hyvä ja mukava auto omassa luokassaan, ainakin tuhat kertaa parempi kaikessa kuin esim. Toyota joka ruostuu ja on epämukava.

      • Anonyymi

        Voi hyvää päivää mitä trollausta!


    • Anonyymi

      Ja vielä sen verran kyselijälle, että mitä v....a se sulle kuuluu!

    • Anonyymi

      Pandan neliveto oli v. 2016 käypäinen yhdistelmä kätevää työmatka-autoa, aivan kelvollista maantieautoa ja etenemiskykyistä huonon tien autoa. Minäkin ostin omani.

      Tällä hetkellä Fiat Pandaa ei ole hinnoiteltu Suomen markkinoille, vaikka malli myy Euroopan mantereella tosi hyvin. N. 16000 uutta Pandaa tekee joka kuukausi kauppansa.

      • Anonyymi

        Tämä se onkin Fiatin nykyinen ongelma Suomessa. Fiatit menestyivät aiempina vuosina nimenomaan emännän halpoina kauppakasseina, kakkosautona, nuorison uutena ensiautona tai kaupunkilaisen ainoana autona. Oman Fiat historiani aikana tästä paikasta huolehti hyvällä menestyksellä Uno, Punto (alkuperäinen) ja viimeisenä Panda. Myös Golf kokoluokassa Fiat kävi välillä menestymässä (Bravo/Brava), mutta varsinainen Fiatin menestyssegmentti on aina ollut pikkuautoluokka. Toki on myös niin, että EU:n turvallisuus ja päästödirektiivit ovat nostaneet yleisesti pikkuautojen hintoja ja se taas on Suomessa kohdistunut erityisesti Fiattien kysyntään. Ja samaan aikaan maahantuoja on häröillyt pahasti sekä malliston, että jälleenmyyjäverkon kanssa. Ei taida tarvita enää ostaa tähänkään perheeseen uutta Fiattia, joita sentään on neljä tullut vuosien varrella hankittua, kahden käytettynä ostetun lisäksi.
        Viimeisin uushankinta oli Panda 2006, edelleen kakkosautona. Kuten tuossa ylempänä mainittiin, arvonalenema on tässä ollut huvittavan pieni. Maksoi uutena noin 11000€ arvoa vieläkin jäljellä noin 1500-2000€, eli arvonalenema yli KOLMESSATOISTA VUODESSA noin 700€/vuosi. Aika harva maineeltaan hyvin arvonsa pitävä auto oikeasti pitää noin hyvin arvonsa. Tähän pandaan on pitänyt vaihtaa kertaalleen kaikki koiranluut, edestä iskunvaimentimet, eteen on myös vaihdettu uudet jarrulevyt ja alatukivarret. Fiatin pahamaineisista sähkölaitteista vaihtolistalla on ollut vain sulaketaulun yksi johtosarja, jonka liittimen sulaminen sammutti ajovalot. Nyt vikaluetteloon on joitain täydennyksiä tulossa, termostaatti taitaa olla viallinen takajarrut puoltavat aika pahasti kylmänä ja ilmastointilaite sanoi sopimuksensa irti, näine epäiltyine vikoineenkin auto kelpasi kehuilla kuorrutettuna katsastusmiehelle. Siinä siis koko korjaushistoria, että tulevat korjaustarpeet listattuna, yli 13 vuoden ajalta. Mittarissa toki vasta 135 000 km.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe