Kuka oli Kosonen?

Ja tarkoitan juuri sitä Kososta joka oli vakiosynti hoitokokouksissa, kun älysi pyytää anteeksi kososlaisuuttaan niin se yleensä tehosi pyövelijunttaan.
26145
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Vanhoillislestadiolaisessa Rauhanyhdistyksessä alettiin pitämään seurakuntalaisten hoitokokouksia 1970 - luvulla. Kerron tässä omia kokemuksiani ja tietojani asiasta.

Olen ollut uskomassa ja Rauhanyhdistyksessä lapsuudestani saakka. Minut ja perheeni on erotettu rauhanyhdistyksestä v. 1978, koska emme hyväksyneet hoitokokouksia ja henkioppia. Uskon edelleen tänäkin päivänä samalla tavalla kuin ennenkin luottaen Jumalan sanan lupauksiin.

Uskon perustuksen selvittäminen on todella tärkeä ja ensiarvoinen asia kaikille. Mihin autuuden toivomme perustuu. Sitä kysytään nyt ja sitä kysytään meiltä myös viimeisenä päivänä. Ei siis ole samantekevää minkä päälle uskomme.

Apostoli Paavali kirjoittaa Korinttilaisille:

1 Kor.3:10,11 "Sen Jumalan armon jälkeen, joka minulle annettu on, olen minä perustuksen laskenut, niinkuin taitava rakentaja, vaan toinen sen päälle rakentaa; mutta katsokoon jokainen, kuinka sen päälle rakentaa.

Sillä muuta perustusta, ei taida yksikään panna, vaan sen, joka pantu on, joka on Jeesus Kristus"

Raamattu kehoittaa myös vastaamaan, kun uskon perustuksia joku kysyy ja haluaa tutkia.

Muistan hyvin kun 70-luvulla alettiin puhua hengenviasta. Tällä tavalla henkioppi tuotiin Ry:n sisälle. Tästä se väärän, Raamatun vastaisen opin levittäminen alkoi. Vähän myöhemmin oppiin lisättiin uusia nimikkeitä: väärä henki, isäntähenki, kuiva lakihenki,kososlainen henki, jne.

Hengistä piti tehdä parannus sen mukaan kuin kullekin hoitokokouksessa määrättiin. Kun kysyi Raamatun perustusta henkiparannukselle, todettiin kysyjä pimeäksi. Raamatun perustuksia ei löytynyt. Raamattu sanoo: Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Tunne ainoastaan sinun syntisi ja tee niistä parannus.

Anteeksiantamus meille jokaiselle on kunkin rikkomuksemme kohdalla lopullinen silloin kun olemme sen uskoneet anteeksi. Jumala on sanassaan luvannut ne pyyhkiä pois, eikä niitä enempi muista. Niitä ei siis enää ole.

On turvallista luottaa Jumalan Sanaan ja Sanassa anettuihin lupauksiin. Se on pysyvä perustus.

1Äänestä
  • Ei tässä raamatuita tarvita oli H.Saari tokaissut ellimummolle kun hän oli Raamatun perusteita hoitokokousväkivallalle kysellyt.

    Käytäntö osoitti ettei tarvittu kun syytetty oli tiedossa, tarvitsi vain keksiä sopivat syytteet ja siihenhän ei raamatuita tarvittu.

    1Äänestä

  • Kiinnostaa kuinka moni hoitajan tekemiset "tietävä" on ostettu tai painostettu hiljaiseksi? Nämä kiusaamis-/hoitotapaukset ovat pöyristyttäviä. Totuus tulee ilmi pääsääntöisesti aina - ennemmin tai myöhemmin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaa kuinka moni hoitajan tekemiset "tietävä" on ostettu tai painostettu hiljaiseksi? Nämä kiusaamis-/hoitotapaukset ovat pöyristyttäviä. Totuus tulee ilmi pääsääntöisesti aina - ennemmin tai myöhemmin.

    Tyypillisin ja tälläkin palstalla pajon käytetty vl- vaiennusmenetelmä on ollut kyseenalaistaa uhrien mielenterveys ja sitä kautta viedä heidän todistuksiltaan voima pois.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyypillisin ja tälläkin palstalla pajon käytetty vl- vaiennusmenetelmä on ollut kyseenalaistaa uhrien mielenterveys ja sitä kautta viedä heidän todistuksiltaan voima pois.

    Kyllä hoitokokousaikoina nimenomaan monet hoitajat kärsivät mielenterveysongelmista (psykopaatti, narsisti ym.) . He yrittivät löytää apua omiin ongelmiinsa toisia kiusaamalla / pilkaamalla. Olihan se hirvittävää aikaa. Aikoinaan asiaan ei osattu suhtautua oikein. Jo tuolloin heille olisi tullut osoittaa ammattiapua.

    Ei silti kyllä näille tekijölle ja tarinoille on jälkeenpäin naurut naurettu. On mietitty, että miten ihminen kehtaa. Hoitajat olivat joissakin tapauksissa seurarauhan rikkojia. Muistan eräänkin mieshenkilön /hoitajan, joka selosti seurapenkistä seurasalin eteenmenevän henkilön elämää ja tekemisiä. Se on sitä ja tätä. Tänä päivänä vartijat kantaisivat tuollaisen häirikön ulos ja pitäisivät huolen ettei tilaisuudenhäiritsijä pääse enää sisälle.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tässä raamatuita tarvita oli H.Saari tokaissut ellimummolle kun hän oli Raamatun perusteita hoitokokousväkivallalle kysellyt.

    Käytäntö osoitti ettei tarvittu kun syytetty oli tiedossa, tarvitsi vain keksiä sopivat syytteet ja siihenhän ei raamatuita tarvittu.

    Just niinkuin neuvostoliiitossa 1920-1940.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just niinkuin neuvostoliiitossa 1920-1940.

    Täsmälleen kuin neuvostoliitossa. Syylliset oli valittu, tarvitsi vain keksiä syytteet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täsmälleen kuin neuvostoliitossa. Syylliset oli valittu, tarvitsi vain keksiä syytteet.

    https://www.youtube.com/watch?v=jQTa-_WFX6k
    Tässä dokkarissa tulee esille tää, Täsmälleen kuin neuvostoliitossa. Syylliset oli valittu, tarvitsi vain keksiä syytteet.

    Äänestä

Kososlainen henki
Kososlainen henki nousee Päivämiehen kirjoituksissa esille erityisesti vuonna
1979. Nimensä tämä ”henkivalta” sai Viipurin alueella 1930-luvulla
vaikuttaneelta lestadiolaissaarnaaja Juhana Alfred Kososelta (1877 -1937). Hän
keräsi ympärilleen oman ryhmittymän, jolle oli tunnusomaista tiukka
pitäytyminen perinteisiin lestadiolaispietistisiin elämäntapanormeihin,
seurakuntaopin eksklusiivisuuden korostaminen sekä epäluuloinen suhtautuminen
evankelis-luterilaisen kirkkoon ja sen pappeihin, myös lestadiolaispappeihin.
Kososen seuraajat katsoivat ymmärtävänsä uskonasiat muita uskovia
kirkkaammin ja arvostelivat siksi heitä teräväsanaisesti. Itsensä kososlaiset
näyttävät mieltäneen eräänlaiseksi SRK-vanhoillisen seurakunnan ydinryhmäksi,
josta oikea ymmärrys säteili muualle seurakuntaan.228
Toisen maailmansodan jälkeen kososlaisuus ilmeisesti levisi viipurilaisten
evakkojen mukana Helsinkiin, Imatralle, Jyväskylään, Lappeenrantaan, Ouluun ja
Tampereelle. Myös uusien paikkakuntien SRK-vanhoillisissa yhteisöissä sen
väitetään aiheuttaneen riitoja niin opintulkinnassa kuin käytännön
kysymyksissäkin. Helsingin rauhanyhdistyksessä kososlaisuuden aiheuttamia
ongelmia yritettiin ”hoitaa” jo 1950- ja 1960-luvuilla SRK:n johdon avustuksella.
Erityisesti 1970-luvun loppupuolella kososlaisuuden vastainen kampanja
hoitokokouksineen läpäisi koko SRK-vanhoillisen yhteisön ulottuen jopa
Ruotsiin, USA:n ja Kanadaan saakka. Todennäköisesti Juhana Kososen
ryhmittymällä ja 1970-luvulla hoidetulla ”kososlaisella hengellä” on kuitenkin
hyvin vähän, jos lainkaan, todellista historiallista yhteyttä.

1Äänestä
  • Onpa erikoista. Muistissani ovat 1970-luvun hoitokokoukset. Nuo yllä luetellut uskonpiirteet täsmäävät nimenomaan silloisiin hoitajiin:

    "Tiukka pitäytyminen lestadiolaispietistisiin elämäntapanormeihin, seurakuntaopin eksklusiivisuuden korostaminen, epäluuloinen suhtautuminen evl:een kirkkoon ja sen pappeihin, katsoivat ymmärtävänsä uskonasiat muita uskovia kirkkaammin, mielsivät itsensä SRK-vanhoillisen seurakunnan ydinryhmäksi, josta oikea ymmärrys säteilee muualle seurakuntaan."

    Jos kososlaisuuden tunnusmerkit olivat yllämainitut (nimittäin silloin 70-luvulla niistä tunnusmerkeistä ei oikein ottanut selvää mitä ne olivat) niin silloinhan juuri hoitajat olivat niitä kososlaisia!!!!!!!!!

    1Äänestä

  • Eihän mitään kososlaisuutta enää todellisuudessa ollutkaan 1970-luvulla. Kaikki oli kuvittelua. Kysymys oli vl-liikkeen itsekritiikistä.

    1Äänestä

  • Henkioppi ja hoitokokoukset olivat väkevä eksytys pois totuudesta. Jumala on sanassaan ilmoittanut totuuden ja se tulee olla meitä ohjaamassa. Jumala on armollinen ja laupias, joka tunnustaa tekonsa ja katuu, hänelle annetaan kaikki synnit anteeksi.

    2.Tess 2
    11. Sentähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat:
    12. Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat.

    1Äänestä

  • Selvästi on nähtävissä miten ihmisten yhteisöissä valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Johtajien asemaa korotetaan Raamatun vastaisesti kaiken yläpuolelle ja etenkin lähipiiri tukee sitä voimakkaasti. Yksilöiltä viedään omantunnon vapaus ja vaaditaan alistumaan yhteiseen tuntoon sekä ehdottomaan kuuliaisuuteen johtajille.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selvästi on nähtävissä miten ihmisten yhteisöissä valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Johtajien asemaa korotetaan Raamatun vastaisesti kaiken yläpuolelle ja etenkin lähipiiri tukee sitä voimakkaasti. Yksilöiltä viedään omantunnon vapaus ja vaaditaan alistumaan yhteiseen tuntoon sekä ehdottomaan kuuliaisuuteen johtajille.

    Tämähän on niin totta - niin totta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa erikoista. Muistissani ovat 1970-luvun hoitokokoukset. Nuo yllä luetellut uskonpiirteet täsmäävät nimenomaan silloisiin hoitajiin:

    "Tiukka pitäytyminen lestadiolaispietistisiin elämäntapanormeihin, seurakuntaopin eksklusiivisuuden korostaminen, epäluuloinen suhtautuminen evl:een kirkkoon ja sen pappeihin, katsoivat ymmärtävänsä uskonasiat muita uskovia kirkkaammin, mielsivät itsensä SRK-vanhoillisen seurakunnan ydinryhmäksi, josta oikea ymmärrys säteilee muualle seurakuntaan."

    Jos kososlaisuuden tunnusmerkit olivat yllämainitut (nimittäin silloin 70-luvulla niistä tunnusmerkeistä ei oikein ottanut selvää mitä ne olivat) niin silloinhan juuri hoitajat olivat niitä kososlaisia!!!!!!!!!

    Narsismissa heijastetaan omat viat uhriin.

    1Äänestä

Nyt hoidamma kososlaiset Rumahengiryögäle sanomapitsi herjattu!

1Äänestä

Henkioppi ja hoitokokoukset halutaan haudata hiljaisuudessa. Niissä saarnoissa, joita olen radion välityksellä kuullut, erityisesti jokavuotisten suviseurojen aikana, ei henkioppi ja siihen liittyvät hoitokokoukset ole olleet lainkaan esillä. Hoitokokoukset oli voimalla toteutettu myllerrys ja täysi kaaos rauhanyhdistyksissä, keskeisenä aiheena väärät henget ja henkiparannus.

Ovatko ne lukuisat henget nyt työttömänä vaiko muuten vain jouten? Kenties matkoilla tai nukkumassa kuten profeetta Eliaan aikana Baalin profeettain Jumala. (1.Kun 18)

1Äänestä
  • Voidaan todeta että hoitokokoukset olivat siunauksellisia kun ne niin monet erilaiset henget saatiin karkotettiin pois, ettei niistä ole enää mitään tietoa.

    1Äänestä

Selvittämisen vaatimus on aiheellinen. SRK:n ja Rauhanyhdistysten toimesta järjestettiin laajasti ja vuosikausia kestäneitä hoitokokouksia, joissa pilkattiin ja häväistiin ihmisiä tosi julmasti. Keksittiin vaikka minkälaisia perusteita syytöksille. Oli todellista sadismia. Henkiä oli jos minkälaisia ja nimisiä. Mikä vaan saattoi olla joku henki. Jos ei hyväksynyt keksittyä syytöstä, oli syytetty heidän mukaansa noussut Jumalan seurakuntaa vastaan. Näin korotettiin Rauhanyhdistys Jumalaksi, sitä piti kuulla ja totella vastoin Raamattua.

SRK:n johto nimesi itsensä Jumalan huoneen hallitukseksi. Oikea Jumalan seurakunta on yksin Jumalan tiedossa ja hallinnassa, sitä eivät ihmiset hallitse.

Usko pitää perustua yksin Raamattuun, siihen Jumalan Sanaan, joka meidät uskon kautta voi puhdistaa kaikesta vääryydestä. Jeesuksen lunastustyö on ainoa tie pelastukseen. Minä olen tie, totuus ja elämä opettaa Jeesus itse. Jumalan Sana seisoo ja on pysyvä viimeisenäkin päivänä ja ikuisesti.

Perustus on edelleen puhdistamatta. Tunkion voi poistaa ja itsensä puhdistaa kaikesta. Se edellyttää rehellistä toimintaa. Vääryydet ja rikokset pitää tunnustaa, tehdä parannus. Selittely ja vähättely ei puhdista mitään. Muistaa sopii ettei rikokset Jumalan edessä vanhene. Jeesuksen sovintotyö on ainoa joka puhdistaa meidät.

1Äänestä

Nyt järkkärit tarkkana siellä Muhoksen suvaripelloilla! Kososlaiset yrittävät sabotoida Suviseuroja! Varma tieto luotettavalta taholta...!

1Äänestä
  • Minäkin olen kuullut tuosta. Meinaavat takavarikoida nuuskat ja tupakat seuravierailta.

    1Äänestä

Mielenkiintoinen kysymys. Itsekin olen tehnyt "parannusta" nuorena Kososlaisuudesta, enkä tosiaan vieläkään tiedä, mitä se on....
Heikki Saari, Ville Suutari ja sen ajan ehdoton tähti, Kyösti Heikkilä kävivät Kajaanissa pitämässä kokouksia, jotka kestivät aamuyöhön. Sillä toiminnalla ei ollut mitään tekemistä armollisuuden tai usakonnollisuudenkaan kanssa, se oli pelkkää vallankäyttöä ja vetäjien narsismia.

1Äänestä
  • Silloin hoidettiin liikkeestä ulos kaikki omantunnon ihmiset ja henki. Jäljelle jäi poltinraudalla merkittyjen johtajien oikkujen mukaan muuttuva yhteistunto.

    1Äänestä

Muuutta kaikesta huolimatta veeällät kinnaa vaununsa ja jälkikasvunsa suviseurapellolle jälleen kerran kohta pian, eli siten antaa kaikelle tapahtuneelle myöntymyksensä ja kannatuksensa!

Eikö ole ihme juttu !!

Äänestä
  • Mitenkä siinä käsvisi jos vaikka 50 000 veeällää jäisi kotiin ja ilmottaisi että yhteen ei tulla ennenkuin kaikki on selvitetty ja pöytä putsattu !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkä siinä käsvisi jos vaikka 50 000 veeällää jäisi kotiin ja ilmottaisi että yhteen ei tulla ennenkuin kaikki on selvitetty ja pöytä putsattu !

    De facto näin on jo tapahtunutkin. Jos asiat olisi hoidettu oikein niin 200 000 seuravierastakaan ei olisi mahdottomuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja tarkoitan juuri sitä Kososta joka oli vakiosynti hoitokokouksissa, kun älysi pyytää anteeksi kososlaisuuttaan niin se yleensä tehosi pyövelijunttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu