että toinen niistä oli miljoonaa kiitävä trikoopelle.
Todennäköisesti se syytteessä oleva.
Voisin lyödä vetoa
7
150
Vastaukset 7
- Anonyymi
Veikkaan että toinen oli jalankulkija. Joutui nyt kärsimään siitä kun oli tottunut kulkemaan vasemman kaistan puolella.
- Anonyymi
Tarkoitatko Turengin onnettomuutta?
Mikäli tarkoitat niin:
Ensiksi: jutussa luki että 2 pyöräilijää.
Toiseksi: yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä jalankulkijan paikka on pääsääntöisesti reunassa: lue oikea tai vasen. Näin on ollut jo 1.6.1997 alkaen ja myös uudessa tieliikennelaissa, joka tulee voimaan ensi vuonna on samoin. Pyöräilijä on se joka pyörineen väistää jalankulkijaa. Polkupyörä on ajoneuvo ja ajoneuvon kuljettajan tulee sovittaa nopeutensa tilanteen mukaan.
Vuosia sitten eräs naikkonen yritti saada minut syylliseksi siihen, kun hän ajoi pyörällä minun, jalankulkijan päälle kulkiessani vasemmalla. Molemmat loukkaantuivat. Naikkonen teki rikosilmoituksen ja poliisi tutki asian. Naikkonen todettiin syylliseksi ja sai maksettavaksi muutamien tonnien sairaanhoitokulut!
Kolmanneksi: Usein, mutta ei aina alikulut ja muutamien kymmeniä metrejä ennen ja jälkeen saatetaan merkitä katkoviivalla ja kulkusuuntanuolilla. Silloin koskee myös jalankulkijaa. - Anonyymi
Juu tarkoitinkin että toinen on tottunut kulkemaan jalankulkijana vasenta laitaa ja sitten satunnasilla kerroilla kun lähteekin pyörällä niin kulkee vanhasta tottumuksesta vasenta puolta.
Näitä vanhoja jääriä, niin mummoja ja pappoja jotka tulevat samaa puolta vastaan mitä itse ajat näkee aina keväisin useampia, siirtyvät kyllä oikealle vastaantulevan pyöräilijän havaittuaan. Joskus jatkavat sitten oikealla kun tajuavat että niin pyörällähän kuljetaankin oikeaa puolta. Osa taas vaihtaa takaisin vasemalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu tarkoitinkin että toinen on tottunut kulkemaan jalankulkijana vasenta laitaa ja sitten satunnasilla kerroilla kun lähteekin pyörällä niin kulkee vanhasta tottumuksesta vasenta puolta.
Näitä vanhoja jääriä, niin mummoja ja pappoja jotka tulevat samaa puolta vastaan mitä itse ajat näkee aina keväisin useampia, siirtyvät kyllä oikealle vastaantulevan pyöräilijän havaittuaan. Joskus jatkavat sitten oikealla kun tajuavat että niin pyörällähän kuljetaankin oikeaa puolta. Osa taas vaihtaa takaisin vasemalle.Meillä täällä TIkkurilassa on kaikenikäisiä nais- ja miespyöräilijöitä, jotka ajavat yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä vasemmalla vaikka oikea puoli on tyhjä eli eivät ole ohittamassa edellä kulkevia.
Samaten on rinnakkaisella pyörätiellä ja jalkakäytävällä, että pyöräilijät ajavat pyörätiellä vasemmalla eivätkä meinaa väistää vastaantulevaa pyöräilijää, joka ajaa kulkusuunnassaan oikealla.
Osa pyöräilijöistä pitää ilmeisesti sitä väyliä erottavaa valkoista yhtenäistä viivaa kertomassa kulkusuunnista!!! Näin ei todellakaan ole, sillä liikennemerkki kertoo, että se on rinnakkainen, samaten yhteinäinen valkoinen viiva ja todella isot jalankulkijan kuvat jalkakäytävällä ja pyöräilijän kuvat pyörätiellä.
Pyörässäni on soittokello ja torvi, mutta ei ne paljon auta. Jäärät on jääriä!
Suomessa on ajoneuvoilla oikeanpuoleinen liikenne eli koskee myös pyörää.
Miten se menikään: jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia!
- Anonyymi
Saisiko udella, mihin tämä liittyy?
- Anonyymi
Tässä kuvaa ja juttu:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006137698.html
Toinen pyöräilijöistä on ilmeisesti ollut väärällä puolen väylää. Tarkoituksella tai on sitten lähtenyt ohittamaan edessä olevaa pyöräilijää tai jalankulkijaa. Ohittamaan ei saa lähteä mikäli on vastaantulijoita. Suomessa pyörällä on ,koska on ajoneuvo, oikeanpuoleinen liikenne. - Anonyymi
Miljoonaa kiitävälle 68-vuotiaalle trikoopellelle otti ohraleipä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551