Olen suunnitellut perustavani huittisiin traktoriaiheisen baarin!
Vähäisen baaritarjonnan johdosta uskon liikeidean kannattavuuteen,sillä kannattava busines traktoribaari on hesassakin vaikka siellä traktorit eivät ole siinämäärin arkipäivää siinä mittakaavassa mitä kotipitäjässämme huittisissa. Täällä traktoreita lietevaunuineen kun näkee päivittäin työn touhussa. Baarin olen ajatellut sisustaa traktoriaiheisesti. Myös peltokaluja käytän sisustukseen,kuten hankmon lapiorullaäes, taarup niittosilppuri sekä vepi lietteenlevitysvaunu. Vetonaulaksi tulossa myös traktorisimulaattori lietevaunuineen jota tässä tapauksessa saa/ pitää kuljettaa mahdollisimman tukevassa humalassa. Jos siis 4-prosentin hönössä simulaattorilla pystyy peruuttaman lietevaunua kilometrin,talo tarjoaa kuljettajalle loppuillan trinkit puoleen hintaan! Myös trinkkilistasta tulee traktoriaiheinen. Esimerkiksi perkinsin peräöljy sisältää jekkua 5cl ja pirtua5cl. Valmetin valkovuoto sisältää 5cl pirtua ja 5cl maitoa. Ruokapuoli tulee alkuvaiheessa jäämään suolapähkinöihin,mutta jatkossa jos yleisö tahtoo,voimme keittää perunoita. Avajaispäivää ei vielä ole lukkoonlyöty,mutta seuratkaa paikallislehtien ilmoittelua!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Saattaa virmasi mennä konkkaan,jos asiakkaita tulee vampulasta. Ne peruuttaa helposti parikin kilsaa 4-prosentin hönössä..
Kannattaa perustaa Huhtamoon, siellä tulee filmifestivaalit! Tai Lauhan lähiruokafestareille! Keskusta näivettyy ja kaikki baarit lopettaa, mutta maaseutu on aina elinvoimainen ja kiinnostava ilman ilman elinvoimajohtajaakin!
On siellä kylällä muutama paarijotka ei lopeta
Tiedoks vaan mustamaalaajille että kyllä huittislaisten perustamat paarit pystyssä pidetään
Vammalalaiset voi lopettaa rauhassa
Ei, ei Huhtamoon siellä kun on tatinapölky ejessä ei pysty
perruuttammaan.
Kuulostaa ihan kullaaan unscalta :)
kyllä huhtamoon perustaisin siihen vanhalle kyläkaupalle
Asiakkaita pitäisi olla satoja ja vieläpä ympäri vuoden, jos kapakka huhtamossa kannattaisi. Kauppa ei ole edes kaunis katsella.
Filmifestari on Ok, mutta muu menee lietevaunukuskin hourailuksi.
Huhtamon kapakoitsijaksi sopii henkilö jolla on kova jano ja paljon verovelkaa sekä vit....lutaito. Asiakkaillehan voi ja saa vit..lla. Näillä eväillä saa pitää anniskeluluvat.
Ei Kukaan osta naistenhakkaajalta. Boikotti.
tuleeko nyylundi töihin jos huhtamoon perustat baarin?
Hieno idea pitkästä aikaa.
Baarin perustaminen on nytkähtänyt eteenpäin,mutta hankalien lupa-ja anniskelulupien takia,olen ajatellut itse poltella juomat. Ei kai itsetiputteluun mitään lupia tartte olla?