Olen rikki! Totaalisen rikki.
Ammattiapukaan ei tavoita minua.
Kolme vuotta sitten hain eka kertaa b-lausuntoa terapiaan, kun pelkät ssri-lääkkeet eivät olleet kuuden vuoden aikana tehonneet.
Tiesin, että tarvitsen terapiaa ja että lääkkeet eivät voi poistaa masennuksen aiheuttajaa. Lääkäri olisi määrännyt vain uusia lääkkeitä. Totesi, että terapiat on vain maksukykyisille.
En ottanut uusia lääkkeitä, ja ssri-lääkketkin lopetin, sillä näin ne turhaksi rahankuluksi. Niiden lopetus vieläpä aiheutti ikäviä vieroitusoireita jotka onneksi kahdessa viikossa jäivät pois.
Nyttemmin olen aika ajoin yrittänyt hakea apua, mutta aina vain siirretty asia jonkin toisen tahon tehtäväksi. Pompottelua on ollut viime aikoina ihan riittämiin. Sitäkin enemmän on ollut yksikseen ongelmieni kanssa painimista.
Viimeisin diagnoosi: määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. No kyllähän tässä väkisinin alkaa ahdistumaan, kun vuosien työ avun saamiseksi ei tuota tulosta. Samat ongelmat pyörii yhä, mitä silloin yhdeksän vuotta sitten. Tosin pahentuneina. Yhdeksän vuotta alisuoriutujana on valtavan pitkä aika. Tänä aikana en ole ollut juurikaan palkkatöissä ja tästä johtuen olen erittäin köyhä.
Ja nyt sitten saan lopulta tollasen epämääräisen diagnoosin. Sekö auttaa mua jatkamaan tästä eteenpäin? Ihanaa tosiaan, että ”tiedän nyt” mistä kenkä puristaa!
Haluaisin itkeä vain väsymyksen ja uupumuksen pois, mutta se ei poista köyhyyden tuomia ongelmia. Se ei poista köyhyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia. Se ei paranna suhteita muihin ihmisiin. Edelleen olen yksinäinen ja kovin erakoitunutkin, jonka on erittäin vaikea raahautua seuroihin. Viime aikoina hyvä, kun voimat ovat riittäneet edes nettiseurojen kuunteluun. Tulee niin paha mieli, kun puhuja sanoo, että me saamme kiittää siitä, kuinka Jumala on siunannut meille runsaasti ystäviä. Toisinaan puhujat toki saattavat muistaa myös yksinäisiä, mutta harvemmin. Me yksinäiset olemme näkymätön osa tätä yhteisöä.
Ammattiapukaan ei tavoita minua.
Kolme vuotta sitten hain eka kertaa b-lausuntoa terapiaan, kun pelkät ssri-lääkkeet eivät olleet kuuden vuoden aikana tehonneet.
Tiesin, että tarvitsen terapiaa ja että lääkkeet eivät voi poistaa masennuksen aiheuttajaa. Lääkäri olisi määrännyt vain uusia lääkkeitä. Totesi, että terapiat on vain maksukykyisille.
En ottanut uusia lääkkeitä, ja ssri-lääkketkin lopetin, sillä näin ne turhaksi rahankuluksi. Niiden lopetus vieläpä aiheutti ikäviä vieroitusoireita jotka onneksi kahdessa viikossa jäivät pois.
Nyttemmin olen aika ajoin yrittänyt hakea apua, mutta aina vain siirretty asia jonkin toisen tahon tehtäväksi. Pompottelua on ollut viime aikoina ihan riittämiin. Sitäkin enemmän on ollut yksikseen ongelmieni kanssa painimista.
Viimeisin diagnoosi: määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. No kyllähän tässä väkisinin alkaa ahdistumaan, kun vuosien työ avun saamiseksi ei tuota tulosta. Samat ongelmat pyörii yhä, mitä silloin yhdeksän vuotta sitten. Tosin pahentuneina. Yhdeksän vuotta alisuoriutujana on valtavan pitkä aika. Tänä aikana en ole ollut juurikaan palkkatöissä ja tästä johtuen olen erittäin köyhä.
Ja nyt sitten saan lopulta tollasen epämääräisen diagnoosin. Sekö auttaa mua jatkamaan tästä eteenpäin? Ihanaa tosiaan, että ”tiedän nyt” mistä kenkä puristaa!
Haluaisin itkeä vain väsymyksen ja uupumuksen pois, mutta se ei poista köyhyyden tuomia ongelmia. Se ei poista köyhyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia. Se ei paranna suhteita muihin ihmisiin. Edelleen olen yksinäinen ja kovin erakoitunutkin, jonka on erittäin vaikea raahautua seuroihin. Viime aikoina hyvä, kun voimat ovat riittäneet edes nettiseurojen kuunteluun. Tulee niin paha mieli, kun puhuja sanoo, että me saamme kiittää siitä, kuinka Jumala on siunannut meille runsaasti ystäviä. Toisinaan puhujat toki saattavat muistaa myös yksinäisiä, mutta harvemmin. Me yksinäiset olemme näkymätön osa tätä yhteisöä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämmöistä voisit hakea, pitäisi kait syödä lääkkeitä.
https://www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntoutus
Oletko oman paikkakuntasi psyk.klinikan asiakas.
Sinun täytyy käydä jollakin terapeutilla ja toivoa, että saisit vaativan lääkinnällisen terapian.
Kokeile tätä, se on ilmanen terapia.
Luonnosta saa hyvää apaua masennukseen jos osaa sitä hyväksi käyttää.
Itse olen sen kokenut.
Totta. Minäkin masennuksen läheisenä tuttuna keksin ryhtyä liikkumaan luonnossa. Kilometriurakoijaksi minusta ei ole, mutta sitten keksin valokuvauksen: pienellä alueella on maisemia, ötököitä ja kukkia varsinkin näin alkukesästä. Alkuun pääsin tuttavan tuttavan tuttavan lahjoittamalla vanhalla digikameralla.
Seuroissa käynti osittautui ongelmia pahentavaksi. Syitä kuvasi aloittaja itsekin varsin hyvin. Körttiseuroja en vielä ole kokeillut.
Luonnosta saa hyvää apua masennukseen jos osaa sitä hyväksi käyttää.
Itse olen sen kokenut.
Siis olen ollut myös psykoterpiassa ja en kokenut mitenkään hyväksi avuksi.
Mutta pakko oli käydä että sai kuntoutustukea.
riippuu terapeutista ja siitä mitä uskaltaa itse kertoa itsestä, kaikki kivet pitää uskaltaa kääntää, myös uskoa pitää uskaltaa arvostella.
No se on varmaan aika harvinaista että sattuu kohalle semmonen hyvä terapeutti jolla on luonnonlahjat siihen ja on oikiasti kutsumusammatissa.
Mun piti jopa joissain määrin taistella että terapeutti ei saanut sekotettua pakkaa entistä sekasemmaksi.
Kannattaa etsiä kunnon terapeutti
https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/
Nimimerkki: Psykope
Johtuuko masennuksesi siitä, että "olet vertaillut itseäsi muihin ihmisiin?"
Se ei ole hyvä asia, koska 9. ja 10. käsky Raamatussakin sanoo, että "Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta". Tuo laki ei ole kuitenkaan paha, koska JOS LOPETAT vertailun muihin ihmisiin, noudatat jopa nuo lait, ja opit iloitsemaan siitä mitä on jäljellä: "Sinulla on varmaan melko terveet aistit, ja fyysinen terveytesi VIELÄ edes hetken kunnollinen. Juuri se, että ihminen hylkää kahdehdinnan ja verttailun muihin ihmisiin, tekee sinullekin toivottavasti HYVÄN OLON, eli jos ja kun lopetat vertailun muihin ihmisiin, heidän omaisuuteensa, ja heidän muka parempiin töihinsä. Tiedän mistä puhun, olen ollut viimeisen puoli vuotta, joka kuukauden lopuksi viikon täysin P.A, ja täytyy sukulaisia käytää hiukan hyväksi, mutta kaverini, ovat monet yhtä huonossa ja jamassa vippaavat usein loputkin rahoista, mitä jäisi jäljelle, vaikka osa heistäkin velkansa maksaa.... Älä kieltäydy köyhyydestäsi huolimatta siitä, että jelpit tovereitasi, koska Jeesus sanoi, että vain siten saa ne "kukkarot Taivaaseen, jotka eivät tyhjene".,. Tai jos sulla ei ollut edes kavereita ennen sitä, kun autat heitäkin hieman...
Minä olen maailman erakoin, siis tosiyksin, aina ollut. En silti tunne yksinäisyyttä enkä kärsi tilanteesta. Olen myös pieneläkeläinen, mutta en paljon kulutakaan.
Tunnen usein syvää onnea, kun juttelen Jeesukselle kaikkia asioitani. Mua ärsyttäisi jos joku toinen ihminen olisi vaatimassa koko ajan huomiota. Että tämmösiäkin kuin minä on olemassa.
Tilanteesi on niin surullinen, etten voi olla vastaamatta.
Jaksaisitko vielä yrittää yhteydenottoa joko rauhanyhdistyksen diakoniatoimikuntaan tai kirkon diakoniatyöntekijään? Jälkimmäistä vaihtoehtoakaan ei tarvitse pelätä ja kirkon työntekijät ovat vaitiolovelvollisia ammattilaisia. Jos et jaksa soittaa, yhteyttä voi varmaan ottaa myös sähköpostitse.
Pitkään jatkunut tilanne ei muutu lyhyessä ajassa, mutta yksikin tukihenkilö voi auttaa Sinua eteenpäin.
Väsymyksen voi itkeä rukouksessa Jumalalle, joka varmasti kuulee.