on nepotismin ja "hyvä veli" -systeemin täydellisesti läpitunkema "kirjallisuuspiiri", johon aloittelevan runoilijan on yleensä saatava tungettua itsensä ennenkuin julkaisupaikkoja edes lehdissä alkaa tippua...
On monia oikeasti hyviä runoilijoita, mutta ajatuksia herättää esim. se että miespuolisten runoilijoiden on selvästi helpompi saada läpi runojaan kuin naisten, jotka kuitenkin kirjoittavat enemmän. Joidenkin miesten kirjoittamat runot ovat niin kokeellisia, että nainen kirjoittajana ei ikinä saisi sellaisia läpi; vaikuttaa siltä, että tähän suuntaan viittaavat ulkomaiset tutkimustulokset pätevät myös Suomessa (niissä tosin eivät olleet aiheena runot vaan proosa/asiateksti).
"Piiri pieni pyörii..." Kun Suomessa haluaa kirjailijaksi, on tärkein ominaisuus osata syntyä jonkun silmäätekevän pienokaiseksi. Toinen vaihtoehto on ängetä ajoissa oikeisiin piireihin, joissa pyörimällä saa selville minkälainen tyyli juuri näitä ihmisiä miellyttää, ja sitten rustata tekstinsä sen mukaan. Lisäksi pitäisi siis olla mieluiten miespuolinen, koska naisten runous leimataan helpommin "teinityttö-" ja "pöytälaatikkorunoudeksi".
Tämä siis ns. vakavasta runoudesta. Lisäksi tulee tietysti se kertakäyttörunous, jota päivän julkkikset suoltavat lisäpalstatilan toivossa.
Eli näkymät ovat ankeat. Jos ihminen on lähiötyöttömän lapsi, luonteeltaan kyvytön muodostamaan sosiaalisia verkostoja esim. Tuli&Savun, MotMotin ym. kaltaisten julkaisujen tekijäpiiriin, eikä onnistu saamaan pärstäkertoimensa tai tosi-tv:n avulla päivänpolttavaa julkisuusarvoa, on hänen kohtalonsa joko loputon runokilpailuralli tai omakustanteen väsääminen.
En viitsi antaa alkamaan esimerkkejä huonoista runoista ja nepotismin jyrähdyksistä, mutta jokainen voi itse lueskella verkossa olevia runoja ja selvitellä kuka on kenenkin jälkeläinen... Samoin voi vertailla omakustanteiden tekstejä julkaistuihin ja todeta, että monet kustantamojen tuotteet ovat silkkaa sytykettä, kun taas omkustanteiden joukossa on todella hyviä runoja.
Viime kädessä runous on makuasia, mutta nyt julkaistujen runojen maut on päätetty liian pienessä piirissä. Pitänee todeta kuten Hannu Hanhi, että "maalata osaa kuka tahansa, mutta myyjäksi tarvitaankin nero".
On monia oikeasti hyviä runoilijoita, mutta ajatuksia herättää esim. se että miespuolisten runoilijoiden on selvästi helpompi saada läpi runojaan kuin naisten, jotka kuitenkin kirjoittavat enemmän. Joidenkin miesten kirjoittamat runot ovat niin kokeellisia, että nainen kirjoittajana ei ikinä saisi sellaisia läpi; vaikuttaa siltä, että tähän suuntaan viittaavat ulkomaiset tutkimustulokset pätevät myös Suomessa (niissä tosin eivät olleet aiheena runot vaan proosa/asiateksti).
"Piiri pieni pyörii..." Kun Suomessa haluaa kirjailijaksi, on tärkein ominaisuus osata syntyä jonkun silmäätekevän pienokaiseksi. Toinen vaihtoehto on ängetä ajoissa oikeisiin piireihin, joissa pyörimällä saa selville minkälainen tyyli juuri näitä ihmisiä miellyttää, ja sitten rustata tekstinsä sen mukaan. Lisäksi pitäisi siis olla mieluiten miespuolinen, koska naisten runous leimataan helpommin "teinityttö-" ja "pöytälaatikkorunoudeksi".
Tämä siis ns. vakavasta runoudesta. Lisäksi tulee tietysti se kertakäyttörunous, jota päivän julkkikset suoltavat lisäpalstatilan toivossa.
Eli näkymät ovat ankeat. Jos ihminen on lähiötyöttömän lapsi, luonteeltaan kyvytön muodostamaan sosiaalisia verkostoja esim. Tuli&Savun, MotMotin ym. kaltaisten julkaisujen tekijäpiiriin, eikä onnistu saamaan pärstäkertoimensa tai tosi-tv:n avulla päivänpolttavaa julkisuusarvoa, on hänen kohtalonsa joko loputon runokilpailuralli tai omakustanteen väsääminen.
En viitsi antaa alkamaan esimerkkejä huonoista runoista ja nepotismin jyrähdyksistä, mutta jokainen voi itse lueskella verkossa olevia runoja ja selvitellä kuka on kenenkin jälkeläinen... Samoin voi vertailla omakustanteiden tekstejä julkaistuihin ja todeta, että monet kustantamojen tuotteet ovat silkkaa sytykettä, kun taas omkustanteiden joukossa on todella hyviä runoja.
Viime kädessä runous on makuasia, mutta nyt julkaistujen runojen maut on päätetty liian pienessä piirissä. Pitänee todeta kuten Hannu Hanhi, että "maalata osaa kuka tahansa, mutta myyjäksi tarvitaankin nero".
Vastaukset 4
Vanhimmat
mieltä, mutta eikö kuka tahansa voi itse julkaista teoksensa, jos kustantajat eivät sitä huoli? myynnissä saa sitten tehdä enemmänkin töitä, mutta eikö se olisi sen arvoista...
Runous on käsitetty aivan väärin, kun seuraa noitten netissä runoilijoitten nimikkeitten alle sepustettuja tekeleitä, ei oikein tiedä itkisikö, vaiko naurais..siis ihan täyttä paskaa! Kuka hyvänsä, lapsikin pystyy tuollaista saamaan aikaan, mutta kun pitää tehdä oikea runo, mikä rimmaa, ja pysyy silti asiassa, sekä kertoo suurista tunteista taikka ongelmista, ja natsaa pilkulleen, niin poljennon. kuin loppusoinnunkin osalta, niin sellaisia ei Suomesta löydykään montaa. Tuollainen humpuuki , ja täysi roska, mitä täällä näkyy, ei kelpaa edes sytykkeeksi, sillä nauraa naurismaan aitoseipäätkin, niinkuin modernille maalaustaiteellekin! Sellaiseen sortuvat ainoastaan henkilöt, jotka eivät pysty itse asiaan.
..onko se niin vakavaa? Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaminen. Toisaalta, en aivan usko tuohon väittämään, että tärkeää on syntyä oikeisiin piireihin. Kyllähän se varmasti helpottaa julkaisua ns. tavallisilla kirjoittajilla, mutta parhaat tulevat esille vaikka suon silmästä tai Inarinjärven pohjasta.
Pistä kampoihin. Kokoa muitakin samanhenkisiä innokkaita runoilijoita ja pistäkää pystyyn nettisaitti, jossa julkaisette runojanne. Tai toinen vaihtoehto on laittaa runoja jo olemassaoleville sivustoille kuten vaikkapa Aukeaan. Tällöin saat ainakin palautetta runoillesi ja edes joku pääsee niitä lukemaan.