on nepotismin ja "hyvä veli" -systeemin täydellisesti läpitunkema "kirjallisuuspiiri", johon aloittelevan runoilijan on yleensä saatava tungettua itsensä ennenkuin julkaisupaikkoja edes lehdissä alkaa tippua...
On monia oikeasti hyviä runoilijoita, mutta ajatuksia herättää esim. se että miespuolisten runoilijoiden on selvästi helpompi saada läpi runojaan kuin naisten, jotka kuitenkin kirjoittavat enemmän. Joidenkin miesten kirjoittamat runot ovat niin kokeellisia, että nainen kirjoittajana ei ikinä saisi sellaisia läpi; vaikuttaa siltä, että tähän suuntaan viittaavat ulkomaiset tutkimustulokset pätevät myös Suomessa (niissä tosin eivät olleet aiheena runot vaan proosa/asiateksti).
"Piiri pieni pyörii..." Kun Suomessa haluaa kirjailijaksi, on tärkein ominaisuus osata syntyä jonkun silmäätekevän pienokaiseksi. Toinen vaihtoehto on ängetä ajoissa oikeisiin piireihin, joissa pyörimällä saa selville minkälainen tyyli juuri näitä ihmisiä miellyttää, ja sitten rustata tekstinsä sen mukaan. Lisäksi pitäisi siis olla mieluiten miespuolinen, koska naisten runous leimataan helpommin "teinityttö-" ja "pöytälaatikkorunoudeksi".
Tämä siis ns. vakavasta runoudesta. Lisäksi tulee tietysti se kertakäyttörunous, jota päivän julkkikset suoltavat lisäpalstatilan toivossa.
Eli näkymät ovat ankeat. Jos ihminen on lähiötyöttömän lapsi, luonteeltaan kyvytön muodostamaan sosiaalisia verkostoja esim. Tuli&Savun, MotMotin ym. kaltaisten julkaisujen tekijäpiiriin, eikä onnistu saamaan pärstäkertoimensa tai tosi-tv:n avulla päivänpolttavaa julkisuusarvoa, on hänen kohtalonsa joko loputon runokilpailuralli tai omakustanteen väsääminen.
En viitsi antaa alkamaan esimerkkejä huonoista runoista ja nepotismin jyrähdyksistä, mutta jokainen voi itse lueskella verkossa olevia runoja ja selvitellä kuka on kenenkin jälkeläinen... Samoin voi vertailla omakustanteiden tekstejä julkaistuihin ja todeta, että monet kustantamojen tuotteet ovat silkkaa sytykettä, kun taas omkustanteiden joukossa on todella hyviä runoja.
Viime kädessä runous on makuasia, mutta nyt julkaistujen runojen maut on päätetty liian pienessä piirissä. Pitänee todeta kuten Hannu Hanhi, että "maalata osaa kuka tahansa, mutta myyjäksi tarvitaankin nero".
On monia oikeasti hyviä runoilijoita, mutta ajatuksia herättää esim. se että miespuolisten runoilijoiden on selvästi helpompi saada läpi runojaan kuin naisten, jotka kuitenkin kirjoittavat enemmän. Joidenkin miesten kirjoittamat runot ovat niin kokeellisia, että nainen kirjoittajana ei ikinä saisi sellaisia läpi; vaikuttaa siltä, että tähän suuntaan viittaavat ulkomaiset tutkimustulokset pätevät myös Suomessa (niissä tosin eivät olleet aiheena runot vaan proosa/asiateksti).
"Piiri pieni pyörii..." Kun Suomessa haluaa kirjailijaksi, on tärkein ominaisuus osata syntyä jonkun silmäätekevän pienokaiseksi. Toinen vaihtoehto on ängetä ajoissa oikeisiin piireihin, joissa pyörimällä saa selville minkälainen tyyli juuri näitä ihmisiä miellyttää, ja sitten rustata tekstinsä sen mukaan. Lisäksi pitäisi siis olla mieluiten miespuolinen, koska naisten runous leimataan helpommin "teinityttö-" ja "pöytälaatikkorunoudeksi".
Tämä siis ns. vakavasta runoudesta. Lisäksi tulee tietysti se kertakäyttörunous, jota päivän julkkikset suoltavat lisäpalstatilan toivossa.
Eli näkymät ovat ankeat. Jos ihminen on lähiötyöttömän lapsi, luonteeltaan kyvytön muodostamaan sosiaalisia verkostoja esim. Tuli&Savun, MotMotin ym. kaltaisten julkaisujen tekijäpiiriin, eikä onnistu saamaan pärstäkertoimensa tai tosi-tv:n avulla päivänpolttavaa julkisuusarvoa, on hänen kohtalonsa joko loputon runokilpailuralli tai omakustanteen väsääminen.
En viitsi antaa alkamaan esimerkkejä huonoista runoista ja nepotismin jyrähdyksistä, mutta jokainen voi itse lueskella verkossa olevia runoja ja selvitellä kuka on kenenkin jälkeläinen... Samoin voi vertailla omakustanteiden tekstejä julkaistuihin ja todeta, että monet kustantamojen tuotteet ovat silkkaa sytykettä, kun taas omkustanteiden joukossa on todella hyviä runoja.
Viime kädessä runous on makuasia, mutta nyt julkaistujen runojen maut on päätetty liian pienessä piirissä. Pitänee todeta kuten Hannu Hanhi, että "maalata osaa kuka tahansa, mutta myyjäksi tarvitaankin nero".
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki kulttuuri Suomessa on nykyään sisäsiittoista. Ei sinne pääse, ellei ole punainen. Pätee niin arkkitehtuuriin, maalaustaiteeseen, kirjallisuuteen, runoihin, toimittajiin, etc. etc.
Mikä tahansa virka on avoinna putkimiehestä presidenttiin, jos käpälässä vaan sattuu olemaan punapassi, eli sosiaalidemokratian jäsenkirja.
Ja koska sossut ovat niin kyvyttömiä millä tahansa sektorilla, niin kukaan ei tässä maassa pysty tuottamaan yhtään mitään.
Taiteen pitää nyky-Suomessa noudattaa Puolueen aatetta. Vähän niinkuin Pohjois-Koreassa.
Mutta ei siihen kannata tyytyä ja ruveta apinoimaan aivottomuutta. Todellisten taiteilijoiden on pidettävä linjansa vaikkei läpi pääsisikään. Koska sossuvalta on murtumaan päin. Jos rupeamme tekemään taidetta ja kirjoittamaan eliitin ehdoilla, annamme heille vallan. Ikäänkuin heidän typerä tyylinsä muka olisi minkään arvoista.
Meidän täytyy löytää omat foorumimme ja lyödä läpi oikea taide ihmisten tietoisuuteen.
En tiedä mistä te puhutte, mutta täältä ainakaan en ole löytänyt yhtäkään runoa, ainoastaan idioottimaisia mietelauseita, ja narkomaanien hallusionaattista paskaa.Runojen kanssa noilla ei ole mitään tekemistä.
Tässä teille runo. Katkera oi katkera kaksneljä, missä paikallinen ja keskiolut ?