Mulla on vieläkin ihan kauhee ikävä mun kissaa josta jouduin pitovaikeuksien takia luopumaan 1,5 vuotta sitten..=( Harkitsen että ottasin toisen kissan itselleni, mutta jotenkin tekisin väärin, ku luovuin ekasta kissasta... on niin syyllinen olo, vaikka pitkän etsinnän jälkeen löysin kisulleni hyvän kodin... Kuva muistona vaan kirjahyllyssä...Miten voi olla niin ikävä lemmikkiä?! Kaikki pitää jo hulluna...onko muille käynyt samoin?
omaa kisua ikävä=(
ikävä
6763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miksi luovuit entisestä kissasta? mietin vaan että onko järkeä ottaa uutta, jos et pystynyt pitämään edellistä? mutta voihan tilanne olla 1,5 vuodessa muuttunutkin?
Kun jouduin eripaikka kunnalle työharjoitteluun, enkä halunnut että kissani olisi joutunut jonkun vieraan hoitoon 4kk:ksi ja kauaksi aikaan minusta eroon. Ei kissani olisi ollut onnellinen. Myöhemmin aattelin et oishan niitä ollut sijaiskotiakin...mut myöhästä se on..=( Tilanne on muuttunut, mut täytyy harkita tarkkaa uutta kissaa, en tahdo samaa kohtaloa sille....
Sikäli kuin oikein käsitin, kissasi sai kuitenkin hyvän kodin jostain toisaalta, eikä päätynyt piikille?
Jos tilanteesi vaikuttaa tällä kertaa vakaalta, mikään ei mielestäni estä uuden kissan ottamista (mieluiten tietysti 2 kissaa, että on kaveri jota höykyttää).
Minäkin olen muutaman kissan joutunut antamaan pois elämäntilanteiden vaihdellessa, mutta eniten on kumminkin surettanut rakkaimman kissani lopettaminen (sillä tosin oli kasvaimia). Mutta ei kai näitä voi iänkaiken itkeä. Kuitenkin hyvällä halulla syömme liharuokia, joten tuntuu vähän oudolta että lemmikkieläimiin suhtaudutaan niin kuin kyseessä olisi oma lapsi. En todellakaan tarkoita että eläin on esine tai lelu, mutta kyllä se vähän liian suuren hysterian ja murheen kohde helposti on. Itsellänikin!
mulla on muutenkin herkkä luonne ja viimeinkin kun silloin sain kissan niin jouduin luopuu siitä pois... #murehdin edelleen#
Se oli mulle kaikki kaikessa, varmaan tyhmää itkee tätä täällä, mut haluan sanoo avoimesti, että kissaan voi todellakin kiintyy todella paljon! Onneksi on ne kivat muistot minusta ja kisusta!=)
Toivottavasti joskus uskallan ottaa kissan ja toimia paremmin samassa tilanteessa..
Mä otin puolivuotiaan leikatun poikakissan nuorena kissojen turvakodista. Oli löytynyt ulkoa ja ilmeisesti jo jonkin aikaa siellä asunut.
Otin kissan pieneen yksiöön. Ei sopeutunut. Opetin valjaisiin ja käytiin joka päivä kävelyllä. Kissa edellä minä perässä juostiin pitkin puistoja - sopeutui hyvin. Mutta ei riittänyt.
Joskus kannattaa ajatella kissan parasta. Hommasin hyvän kodin maatalosta. Kissa pääsi ulos aina kun halusi ja eli hyvän pitkän elämän.
kyllähän kissaa ja yleensäkkin lemmikkejä tulee ikävä. mulla oli kissa joka tuli meille kun olin noin kolmevuotias ja oli meillä siihen asti kun itse täytin kahdeksantoista. kissa vaan tuli meille, siis käveli ovesta sisään. eläinlääkäri arvioi iäksi noin viisi vuotta. kissa oli kokenut kovia ja sen oli vaikea luottaa, mutta rakastin sitä kovasti ja rakastan edelleen. kissa oppi luottamaan ja viimeisinä vuosina oli hyvin seurallinen. on ikävä kun en tiedä mitä kissalleni tapahtui kun se oli ulkokissa ja katosi (ei ikinä ollut pitkiä aikoja poissa) etsin sitä vaikka mistä, laitoin ilmoituksia ja soittelin löytöeläintaloihin, mutta ei löytynyt. kaipa se meni kuolemaan vanhuuttaan tai sitten joku tappoi. on vaan niin ikävä kun ei tiedä. nyt uskaltauduin kuitenkin ottamaan uuden kissan ja ihana kissa onkin