Miten elää ilman koiraa?

Minulla on koko elämä ajan ollut koiria. Vajaa vuosi sitten allergiani ja astma paheni radikaalisti ja joudun luopumaan koiristani. Miten tästä voi selvitä? Tottuuko tähän koskaan?
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Epäilen ettei totu - tai ainakin se vaatii pitkän ajan.

Äänestä

Itse jouduin luopumaan Helmikuussa koirastani eroahdistuksen vuoksi ja aina myös ollut koiria. Myin sen reppanan vielä väärälle ihmiselle ja nyt en tiedä missä koira on,ihan kamalaahan tämä on,itku tulee vieläkin ja tokkopa totun koskaan ja jos olin paikka ei selviä koskaan vielä pahempi. Suru on yksilöllistä,voi kestää kauankin toipua,onhan sulla joku jonka kanssa puhua?

Äänestä

Mulla ollut monta koiraa mutta ei koskaan eroahdistusta niihin. Jouduin ampumaan yhden, kun kasvoi vihaiseksi. Toinen vahingoittui ja jouduin lopettamaan. Vimppa kuoli vanhuuttaan, kun haukkui olemattomia vieraita eikä uskaltanut päästää pihalla vapaaksi lasten keskuuteen.

Tuosta omasta muijasta tunnen eroahdistusta, jos pitempään on poissa. Kakaroita ja lastenlapsia kans ikävöin, jos ovat pitkään poissa paapan luota.

Onkohan psykologin asia, kun eläintä ikävöi ja toisaalta käy ostamassa atriapaketin krilliin.

Äänestä
  • Ah, mää jo ihan odotin saavani lukea ammuit jo muijasi kun sillä on eroahistusta. Mutta kolmannella kerralla huomasin että se olitkin sinä joka ahistut. Pitäsköhän sun?

    Äänestä

Itselläni astma ja keuhkoahtauma mutta koirastani en luovu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minulla on koko elämä ajan ollut koiria. Vajaa vuosi sitten allergiani ja astma paheni radikaalisti ja joudun luopumaan koiristani. Miten tästä voi selvitä? Tottuuko tähän koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu