sydän itkee

Onko muilla kokemuksia siitä kuinka naimisissa oleva mies lupaa tähdet taivaalta... mutta kaikki jää vain puheen tasolle.
Olen itsekin suhteessa elävä nainen. Liki vuosi ollaan puhuttu tahoillamme eroamisista mutta viime viikkojen aikana miesystäväni on muuttunut ilkeäksi ja tylyksi sekä hallitsevan mustasukkaiseksi, jopa ystävättäristäni.
Tällainen elämäntilanne saa koko energiani hupenemaan tilanteen miettimiseen. Miten pääsen tästä ulos??
3246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eräs entinen tyttöystävä oli samanlainen. Minä en saanut edes puhua kavereilleni. Oli pysyttävä hänen luonaan ja puhuttava hänen kavereilleen. Se meni aivan äärimmäisyyksiin, esimerkiksi: Iltaa viettäessä, minun laskuuni, en saanut käydä kavereitten pöydässä juttelemassa kun hän meni tanssilattialle. Minun kaverini olivat hulttioita - vaikka olivat fiksumpia ja varakkaampia kuin hänen kaverinsa.
Ainoa oikea vastaus, mielestäni, tuollaisessa tilanteessa on jättää hänet ja etsiä uusi mies.

Äänestä
  • Puhut viisaita.. ja tuttuja juttuja. Vaikeus onkin siinä etten osaa irroittaa. Perään vastauksia käyttäytymisen muuttumiselle, vaan turhaan. Olen niin monesti luvannut itselleni etten anna enään hänen satuttaa minua, nyt jo loputtomilta tuntuvilla lupauksilla vaan on niin vaikeaa repäistä itsensä irti suhteesta johon todella uskoin.

    Äänestä

  • sydän itkee.. kirjoitti:

    Puhut viisaita.. ja tuttuja juttuja. Vaikeus onkin siinä etten osaa irroittaa. Perään vastauksia käyttäytymisen muuttumiselle, vaan turhaan. Olen niin monesti luvannut itselleni etten anna enään hänen satuttaa minua, nyt jo loputtomilta tuntuvilla lupauksilla vaan on niin vaikeaa repäistä itsensä irti suhteesta johon todella uskoin.

    No, en osaa siinä sinua neuvoa. Itse kun olen aikapaljolti samanlainen, sitoutuva -vaikka sitten johonkin omistushaluiseen. Ehkä joku muu osaa, neuvokaa joku jos keksitte jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marianne 35 kirjoitti:

Onko muilla kokemuksia siitä kuinka naimisissa oleva mies lupaa tähdet taivaalta... mutta kaikki jää vain puheen tasolle.
Olen itsekin suhteessa elävä nainen. Liki vuosi ollaan puhuttu tahoillamme eroamisista mutta viime viikkojen aikana miesystäväni on muuttunut ilkeäksi ja tylyksi sekä hallitsevan mustasukkaiseksi, jopa ystävättäristäni.
Tällainen elämäntilanne saa koko energiani hupenemaan tilanteen miettimiseen. Miten pääsen tästä ulos??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu